torstai 24. marraskuuta 2011

Paranormal Activity 3

Alkuperäinen nimi: Paranormal Activity 3
Ohjaus: Henry Joost, Ariel Schulman
Käsikirjoitus: Christopher Landon
Pääosissa: Christopher Nicholas Smith, Lauren Bittner, Chloe Csengery
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 85 min

- Bloody Mary, Bloody Mary, Bloody Mary...


 Dennis (Christopher Nicholas Smith) on osa-aikatyötön hääkuvaaja, joten hänen perheensä elää pääosin Dennisin vaimon Julien (Lauren Bittner) rahoilla, mitä Julien äiti (Hallie Foote) ei oikein sulata. He asuvat lastensa Katien ja Kristin (Chloe Csengery ja Jessica Tyler Brown) kanssa hyvänkokoisessa omakotitalossa, jossa alkaa kuitenkin tapahtua pikku hiljaa kaikkea outoa ja Kristi sanoo syyn löytyvän Tobysta, jota muut perheenjäsenet pitävät Kristin mielikuvitusystävänä. Dennis kuitenkin asettaa asuntoonsa kameroita, joiden avulla hän pääsee katsomaan, mitä talossa tapahtuu silloinkin, kun hän ei ole hereillä. Pikku hiljaa kameroista alkaakin näkyä yhtä jos toista ja lopulta perhe joutuukin suureen vaaraan...

En ollut pitänyt kahta aiempaa Paranormal Activity -leffaa mitenkään suurina kauhuelämyksinä, mutta koska ne eivät olleet ihan kehnojakaan, pääsi tämä sarjan kolmaskin osa leffateatterikatseluun. Joskin myönnettäköön, että osasyy teatteriin lähdölle löytyi myös ns. jatko-osa-ajattelusta eli koska aiemmatkin osat olin käynyt katsomassa, niin käydään sitten myös tämä. Minulla oli kuitenkin melkoiset ennakkoluulot tämän osan hyvyyden suhteen, enkä uskonut nauttivani tästä edes senkään vertaa kuin aiemmista osista (jatko-osat ovat kuitenkin aina jatko-osia), mutta tämä jatkoikin ihan hyvin aiempien osien viitoittamalla polulla ollen vähintäänkin yhtä viihdyttävä kuin aiemmatkin osat ja vaikka en voinutkaan antaa tälle aiempia osia enempää pisteitä, niin jälleen hyvin, hyvin lähellä oltiin eli Paranormal Activity 3 oli kuin olikin varsin kelpo tapaus.

Noin niin kuin näennäisesti jatketaan vanhalla tutulla kaavalla eli talossa alkaa tapahtua yhtä jos toista, mutta ei kaikkea kerralla, vaan pikku hiljaa yö yöltä ilmiöt tulevat rajummiksi. Toki tähän kaikkeen tuo vähän uutta eloa tämä Kristin näkemä Toby, jonka todellisuusaste oli tosin arvattavissa jo heti elokuvan alusta eli toisin sanoen melko kliseisillä vesillä kuljettiin. Perheen elo yliluonnollisten ilmiöiden keskellä ei ollut mitenkään erityisen uutta sekään, mutta kuten aiemmissakin osissa, niin käsivarakameralla kuvaaminen toi elokuvaan sellaista pientä kotikutoisen tuntua, mikä teki elokuvasta kuitenkin ihan viihdyttävän. Se perusongelma tässä osassakin oli, että jokaista tapahtumaa osasi odottaa aina niiden sattuessa eli elokuva ei useimmiten juuri pelottanut, vaikka pari kertaa minäkin säikähdin, vaikka ainakin toisessa näistä tiesin hyvin tarkkaan, että jotain tapahtuu. En kuitenkaan ihan täysin kyennyt ymmärtämään tätä juttua, että kun perheenjäseniä oli hukassa, niin ihan ensimmäinen asia oli ottaa kamera mukaan ihan joka paikkaan. Se, mikä nosti elokuvan osakkeita minun silmissäni ainakin vähän, oli tämä liikkuvaan tuuletinlaitteeseen kiinnitetty kamera, jonka kautta sitten seurattiin olohuoneen ja keittiön välillä useidenkin minuuttien ajan. Aina kun kamera kuvasi keittiötä, tiesi, että kun kamera siirtyy olohuoneeseen, niin jotain pientä saattaa tapahtua siellä ja päinvastoin ja ainakin minä seurasin jännityksellä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elokuvahan on tavallaan esiosa eli sen piti kertoa, mistä kaikki aiempien osien tapahtumat oikeastaan saivatkaan alkunsa, mutta se viesti jäi vähän puolinaiseksi. Toki asiasta mainittiin jossain välissä leffaa, mitä sitten hyödynnettiin elokuvan kääntyessä loppusuoralle, mutta eipä niitä todellisia syitä käsitelty kovinkaan laajalti. Toisaalta olin ihan tyytyväinen tähänkin (osittain ennalta-arvattavaan) loppuun, mutta toisaalta niitä yliluonnollisia tapahtumien taustoja olisi voinut käsitellä vieläkin seikkaperäisemmin.

Näyttelijät vaikuttivat samalla tavalla aidoilta kuin aiemmissakin osissa, joten siinä puolessa ei ollut valitettavaa. Jokaisella kärkihahmolla tuntui olevan oma persoonansa, eikä hahmot todellakaan jääneet pinnallisen tai karikatyyrimaisen oloisiksi. Niinpä pidin näistä kaikista perheenjäseniä näytelleistä tyypeistä. Dennisiä näytellyt Christopher Nicholas Smith oli varsin mainio perheenisänä ja Lauren Bittner puolestaan Julie-äitinä ja näiden keskinäisissä kanssakäymisessä oli paljon aidon tuntua, kuten myös heidän ollessaan lastensakin seurassa (jos nyt unohdetaan Dennisin jatkuva kameran näprääminen). Myös Kristin ja Katien välillä oli sellaista hyvin tutunoloista sisarullisuutta ja Chloe Csengery ja Jessica Tyler Brown tekivät molemmat ihan hyvää työtä.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Kotirauha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti