torstai 3. marraskuuta 2011

Night Visions: Two Eyes Staring

Alkuperäinen nimi: Zwart Water
Ohjaus: Elbert van Strien
Käsikirjoitus: Elbert van Strien, Paulo van Vliet
Pääosissa: Isabelle Stokkel, Barry Atsma, Hadewych Minis
Valmistusmaa: Alankomaat, Belgia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 112 min

- Luulen, että hän haluaa tappaa minut.


Hollannissa asuvan Christinen (Hadewych Minis) äiti ja nuoren Lisa-tytön (Isabella Stokkel) isoäiti kuolee. Christine ei ollut väleissä äitinsä kanssa, joten Lisa ei ollut koskaan nähnyt häntä. Kuolemastakin he saivat kuulla vasta kuukausi hautajaisten jälkeen. Christine kuitenkin saa itselleen äitinsä vanhan talon Belgiassa, joten Christine, Lisa ja Christinen mies Paul (Barry Atsma) pakkaavat kamansa ja muuttavat Belgiaan. Lisalla on ollut taipumusta mielikuvitusystäviin, joten kun Lisa tutustuu talossa piileskelevään Karen-tyttöön (Charlotte Arnoldy), jota Lisan vanhemmat eivät näe, pitävät he Karenia vain Lisan mielikuvituksen tuotteena. Karen paljastuu kuitenkin Christinen siskoksi ja pian vaietut perhesalaisuudet alkavat paljastua...

Olen kokenut suuria vaikeuksia saada tämä teksti ulos. Milloin kirjoittamisen on keskeyttänyt nälkä, miilloin väsymys, milloin kiinnostavat keskustelut "tuolla toisaalla", milloin mikäkin ja tämänkin kappaleen kirjoittamisen hetkellä on jo toinen ajankohta, kun jatkan tämän kirjoittamista. Mistään varsinaisista kirjoitusvaikeuksista tämä ei ole johtunut, sillä jo eilen ruokatunnilla noita ylläolevia perustietoja kirjoittaessani suurin piirtein tiesin, mitä tulen tästä sanomaan, joten siitä ei ollut niinkään kiinni. Two Eyes Staring, joka minun osaltani päättikin Night Visionsin perjantai-päivän, ja joka poikkesi muista perjantaina katsomistani elokuvista, oli nimittäin varsin mukiinmenevä psykologiseen kauhuun päin kallellaan ollut elokuva, jollaisia olisin mieluusti nähnyt festivaalien aikana enemmänkin*.

Elokuvan alussa nähdään pieni otos tulevaisuudesta, jossa Lisa pohtii yhteyttään Kareniin ja tästä palataan ajassa taaksepäin siihen, mistä kaikki sai alkunsa eli Lisan isoäidin kuolemaan. Heti alussa selviääkin sitten, että perhe ei ole ollut tekemisissä isoäidin kanssa lainkaan Christineä lukuun ottamatta ja hänenkin kohdallaan vuosikausia sitten, joten siinähän elokuva meneekin kivasti eteenpäin sen pohtiessa, että mitkähän ovat mahtaneet vaikuttaa moiseen. Vähitellen salaisuudet tosiaan alkavat paljastua, vaikka koko totuutta saadaankin odottaa (onneksi) pitkä tovi. Totuuden tulemista julki katsotaankin sitten ainakin omaan makuun välillä melko ahdistavienkin hetkien kautta ja elokuvassa soinut välillä jopa mahtipontisen oloiselta vaikuttanut musiikki oli omiaan luomaan sitä ahdistavaa tunnelmaa. Vaikka elokuvassa onkin tämä Karenin haamu, niin silti miksikään kunnon säikyttelytapaukseksi elokuva ei jää, vaan sen kauhu on pikemminkin psykologista sorttia, mistä minä pidän aika paljon. Kuitenkin välissä on sellaisia suvantohetkiä, että elokuva tahtoo menettää parhaan tehonsa, vaikka ihan keskinkertaisuuden tielle ei täysin taannutakaan. Mitä pidemmälle elokuva etenee, niin sitä enemmän se rupeaa jännittämään ja tämä johtuu puhtaasti siitä, että vaikka kuinka Paul alkaa epäillä tyttärensä puhuvan totta, niin siitä huolimatta Christine pysyy pitkään jääräpäisesti hiljaa. Lisäksi Karen muokkaa Lisan käyttäytymistä hyvin voimakkaasti, millä on sitten aika karmeat seurauksen elokuvan lopussa. Pitkään mietin, antaisiko elokuvalle 3 vai 3,5 pistettä, mutta elokuvan loppuratkaisu sai minut kallistumaan jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä se oli varsin toimiva ja jopa yllätyksellinen.

Näyttelijät onnistuivat kukin melko hyvin. Lisaa näytellyt Isabelle Stokkel teki hyvää jälkeä pikkutyttönä, vaikka elokuvan loppuvaiheilla pientä epäuskottavuutta olikin. Kuitenkin Stokkel edusti kauhuelokuvien lapsinäyttelijää sieltä paremmasta päästä. Myös perheen vanhempia näytelleet Barry Atsma ja Hadewych Minis olivat pääosin hyviä, vaikka minäkin repesin monen muun salissa olleen tavoin Minisille hänen roolihahmonsa käyttäytyessä melko uhkaavasti Lisaa kohtaan Lisan ollessa sängyssä. Karenia näytellyt Charlotte Arnoldy ei sitten saanut hahmoonsa oikein mitään sellaista, mikä olisi saanut minut pelkäämään.

Pisteitä: 3,5/5

*Toki siellä saattoi muitakin olla, mutta minä kun lähestulkoon pelkän nimen tai valmistusmaan perusteella valitsin katsottavani (tuoreimpien elokuvien joukosta), niin muita tällaisia ei tullut sitten ainakaan tällä kertaa eteen.

PS. Elokuvassa on muuten jo suunnitteilla jenkkiversio.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Valkoinen peura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti