perjantai 25. marraskuuta 2011

Kotirauha

Alkuperäinen nimi: Kotirauha
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Marko Leino
Pääosissa: Samuli Edelmann, Santeri Kinnunen, Katariina Kaitue
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 102 min

- Sä et siis lainaa?
- E.


Rakennuttaja Sami Luoto (Samuel Edelmann) suunnittelee uusia taloprojekteja, vaikka edelliset on vielä myymättä. Kiinteistövälittäjä Koistinen (Aku Hirviniemi) on kuitenkin myönteinen asian suhteen, sillä yhdelle talolle on jo ostajaehdokkaat ja toisenkin kohdalla kiinnostusta löytyy. Kuitenkin näistä talokaupoista ei tule mitään, joten Luoto joutuu taloudelliseen ahdinkoon, minkä vuoksi hän ei pysty maksamaan työntekijöilleen palkkaa, joten Luodon on erotettava heidät, mistä he eivät ole järin innoissaan. Lisäksi Luoto ei kykene myöntämään epäonnistumista veljelleen Santulleen (Santeri Kinnunen), eikä myöskään perheelleen, millä on lopulta hyvin kohtalokkaat seuraukset...

Olin pitkään kahden vaiheilla, menenkö katsomaan tätä elokuvaa, sillä idea kulisseja pystyssä pitävästä miehestä oli ihan mielenkiintoinen, mutta sitten pelkäsin, että tämä on liiankin masentavaa katseltavaa alusta loppuun, joten loppujen lopuksi päätin jättää tämän odottelemaan mahdollista kotikatselua. Kuitenkin nyt kun tuli vietettyä epävirallista Finnkino-viikkoa, niin ajattelin sisällyttää myös "leffaviikon"* viimeiseksikin elokuvaksi teatterileffan ja eipä täällä juuri nyt paljon muuta mielenkiintoista tullut, joten päätin ottaa riskin ja mennä katsomaan tätä elokuvaa. Olin kuvitellut Kotirauhan aika perinteiseksi suomalaiseksi tapaukseksi eli ei mikään maailmaa mullistava elämys, mutta kuitenkin ihan katsottava, ja sellainen tämä elokuva myöskin oli.

Elokuva alkaa nykyhetkestä, josta pikku hiljaa siirrytään ajassa taaksepäin ja tämä aloitus jätti hieman kaksijakoisia fiiliksiä. Sitähän minä en tiennyt, että tämä ensimmäinen aikahyppy näytettäisiin myöhemmin vielä uudestaan, mutta sen aloituskohtauksen näkyminen vielä kertaalleen oli selviö ja jo alussa arvasi, ettei kaikki voi päättyä ihan niin kuin siinä annettiin ymmärtää; ei sen näyttämisessä muuten olisi ollut mitään järkeä. Kuitenkin käytännössä nykyhetkestä siirrytään kymmenen viikon päähän, josta Luodon optimistinen asenne lähtee pikku hiljaa muuttumaan todelliseksi reaalimaailman painajaiseksi. Senhän olin tiennyt etukäteen, ettei Luodon projektilla hyvin tulisi menemään, minkä vuoksi olin kuvitellut Luodon kujanjuoksun olevan hyvin masentavaa katseltavaa, mutta kunnolla masentavaksi elokuva ei mene kuin vasta ihan loppumetreillä. Sen sijaan Luodon uppoamista yhä syvemmälle talouskurimuksen suohon oli vain ja ainoastaan mielenkiintoista, enkä nyt tarkoita, etteikö masentavuuskin voisi olla mielenkiintoista, vaan sitä, että minua kiinnosti todella nähdä, kuinka syvälle Luoto vielä joutuu ja minkälaisten vaiheiden kautta, kuten myös sekin, että mitä tapahtuu sitten, kun Luodon vaimo Sari (Katariina Kaitue) saa tietää Luodon pohjalle putoamisista. Tarinaa oli kuitenkin ihan kivaa seurata, vaikka välillä tulikin eteen erinäisiä suvantohetkiä ja yritettiin oikein kunnolla tehdä myös katsojan olo pahemmaksi siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Hyvin Luodon tarina olisi voinut päättyä toisellakin tavalla, mutta varsinaisesti yllätys loppuratkaisu ei ollut, mitä nyt tulin kyllä pohtineeksi, millä tavalla kaikki menisi niin kuin arvelin sen menevän.

Jotkut ovat kehuneet Luodon hahmoa Samuli Edelmannin parhaaksi, mutta vaikka itse en nyt niin hirveästi ole herran leffauraa seurannut, niin ei hän minusta mitenkään ylivetoa suoritusta tehnyt, mutta kuitenkin sellaisen perusvahvan roolityön kuitenkin. Edelmannin eleistä ja ilmeistä kyllä kuvastui hänen kulloisensa mielenliikkeet, mutta eipä ne sellaista kunnon vaikutusta sieluuni tehneet. Santeri Kinnunen sen sijaan vakuutti ehkä vähän enemmänkin ollen tyystin erilainen hahmo kuin mihin minä olin tottunut ja Kinnusen hyvyys näkyi varsinkin siinä katumuskohtauksessa. Suomalainen näyttelijäjoukko on valitettavan pieni ja niinpä jokaisen uuden kohtauksen alkaessa tuli mietittyä, että tulisinko näkemään niissä taas jonkun vanhan tutun ja olihan niitä iso liuta. Mukana menossa: Aku Hirviniemi, Kristo Salminen (Salatut elämät), Tommi Korpela (ikävän pienessä roolissa), Taisto Oksanen (Iltalypsy), Aake Kalliala ja Petra Frey (Salatut elämät).

Pisteitä: 3,5/5

*Nykyään pyrin siihen, että oma leffaviikkoni sijoittuisi ajanjaksolle su-to.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Maissilapset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti