torstai 10. marraskuuta 2011

Amityville 1992 - aika on tullut

Alkuperäinen nimi: Amityville 1992: It's About Time
Ohjaus: Tony Randel
Käsikirjoitus: Christopher DeFaria,Antonio Toro
Pääosissa: Stephen Macht, Shawn Weatherly, Megan Ward
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 95 min

- Rusty? Hmm... Yesterday you said there was evil here.
- Yeah.



Jacob Sterling (Stephen Macht) on Kaliforniassa asuva menestyvä arkkitehti, joka palaa kotiinsa tuoden mukanaan iloisia uutisia: hänet on valittu suunnittelemaan uutta asuinaluetta Long Islandissa sijaitsevaan Amityvilleen. Hän tuo myös kotiin vanhan kellon, jonka hän on löytänyt Amityvillessä sijaitsevan talon raunioilta. Jacobin ex-tyttöystävä Andrea (Shawn Weatherly) hoiti Jacobin lapsia Rustya ja Lisaa (Damon Martin ja Megan Ward) ja myrskyn takia/varjolla jää Jacobin taloon yöksi. Seuraavana päivänä Jacob menee juoksulenkille, jonka aikana joutuu naapurustossa asuvan koiran hyökkäyksen uhriksi ja Jacob joutuu vuodepotilaaksi ja Andrea hänen hoitajakseen. Samaan aikaan Jacobin kello tuntuisi tekevän omia temppujaan ja Amityvillessa sijainnut surullisenkuuluisa talo näyttäytyy yhdelle jos toisellekin...

Nyt kun on jälleen päästy Amityville-elokuvien makuun, niin onkin aika pitää pieni tauko, kun viikonloppureissu sotkee katseluita. Sitä ennen kuitenkin oli vielä luvassa tämä sarjan kuudes osa, jota en mitenkään hirveän innostuneena lähtenyt katsomaan sarjan edellisen osan oltua melko vaatimaton tapaus. Kuitenkin siihen verrattuna Amityville 1992 - aika on tullut oli yllättävänkin pirteä tapaus (pitää muistaa, että viidennen osan kohdalla pohjapisteidenkään antaminen ei ollut kaukana) ja niinpä sainkin yllättyä positiivisesti. Tai no, jos en nyt ihan täysin positiivisesti, niin kuitenkin edellistä osaa paremmin tätä osaa kykeni katsomaan, vaikka eipä tämäkään mikään huipputapaus ollut.

Jo elokuvan ensimetreiltä näkyi, että nyt oltiin selvästi viidettä osaa laadukkaammilla vesillä: kuva oli paljon terävämpi ja hahmotkaan eivät olleet umpitylsiä tolloja. Enemmänkin elokuvan perhe (ex-tyttöystävä Andrealla täydennettynä) tuntui aika paljon 90-luvun tv-perheltä, mikä ei suinkaan ollut vain huono asia. Neljännessä Amityville-elokuvassa oltiin pahoja tekevän lampun vallassa ja nyt sitten vuorossa oli tämä vanha pöytäkello ja ainakin paperilla kellon metkut tuntuivat mielenkiintoisemmalta verrattuna siihen lamppuun. Kello kun mahdollisti juuri tällaiset aikakikkailut, joita sitten elokuvassa nähtiinkin. Johtunee ehkä juurikin tästä tv-sarjamaisesta toteutuksesta, että sitä oli suhteellisen helppo katsoa, vaikka mitään järin erikoisia ei loppuviimeksi tapahtunutkaan. Silloin tällöin kello tekee pieniä kepposia perheenjäsenille, kunnes loppua kohden kiristää vähän tahtia. Elokuva sisälsi joitain tahattomia komiikkaa sisältäviä kohtauksia, esim. tämä olohuoneen muuttuminen valonkatkaisinta painamalla, mutta sitten myös joitakin ennalta-arvattavia juttuja, kuten ajan siirtyminen matkalla keittiöstä olohuoneeseen ja takaisin. Varsinkin loppupuolella pääsi verikin ihan kivasti lentämään, mutta sitä ennen oli soudettu sen verran kevyillä vesillä, että luonnehdinkin tätä elokuvaa sellaiseksi pehmokauhuksi, jota oli tv-sarjamaisen kuvauksensa vuoksi yllättävänkin helppo katsoa, mutta joka ei sitten aiheuttanut minkäänlaisia kauhunväristyksiä. Kellon vaikutukset perheenjäsenien psyykkeseen eivät sitten niin paljon loppujen lopuksi lämmittäneetkään, vaikka toisaalta Jacobin luonnoksista pitääkin antaa pojoja. Ajalla leikiteltiin kuitenkin sen verran paljon, että ei ollut vaikea arvata, että myös loppuratkaisussa aikasiirtymää käytetään hyväksi, mutta varsinkin Rustyn osalta homma ei ihan toiminut. Tosin Rustyn kohtalon jälkeen tehtiin vielä yksi aikahyppy, joka meni sekin hyvin arvattavia polkuja pitkin.

Näyttelijät toivat tosiaan mieleen 90-luvun tv-sarjojen perheet, ja kun kyseisenlaisista tv-perheistä pidän, niin eipä suurta valittamista ollut myöskään näyttelijöissä. Ei heistä yksikään mitään über-hyviä suorituksia tehnyt, mutta sellaisia kuitenkin, etteivät alkaneet käydä hermoillekaan, vaan perinteisen hyväntuulinen kuva heistä jäi, vaikka samalla hiukan hajuttomia. Rustya näytellyt Damon Martin ja Lisaa näytellyt Megan Ward olivat aika stereotyyppisiä näkemyksiä (ysäri)teineistä, mutta samanlaista meininkiä on nähty monissa tv-sarjoissakin. Vaikka elokuva tehtiinkin videolle, niin silti tv-maisuudesta muistutti myös ärsyttävät sivuhahmot, jollainen oli muun muassa Andrean poikaystävä Leonard, jota näytteli Jonathan Penner.

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Amityville: Uusi sukupolvi / Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti