tiistai 18. lokakuuta 2011

Talo, jonka Jumala unohti

Alkuperäinen nimi: Amityville: The Evil Escapes
Ohjaus: Sandor Stern
Käsikirjoitus: Sandor Stern
Pääosissa: Patty Duke, Jane Wyatt, Fredric Lehne
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1989
Kesto: 95 min

- Who told you she went home?
- Daddy.


Amityvillen kauhutalossa käy ryhmä pappeja manaamassa pahoja henkiä pois, mutta yksi heistä, isä Kibbler (Fredrick Lane), joutuu sairaalaan saatuaan iskun sähköjohtoa pitkin lamppuun siirtyneeltä pahalta hengeltä. Pian tämän jälkeen kaikki talon kalusteet pistetään myyntiin pihakirppikseen ja muuan Helen Royce (Peggy McCay) päättää tehdä siskolleen Alicelle (Alice Leacock) jekun ja ostaa tämän rumaksi katsomansa lampun ja lähettää siskolleen lahjaksi. Samaan aikaan lampun kanssa saapuu Alicen luo asumaan hänen tyttärensä Nancy (Patty Duke) sekä Nancyn kolme lasta, sillä Nancy on menettänyt miehensä ja lapset isänsä. Lampun ollessa talossa on varmaa, ettei perheen elo talossa ainakaan turhan tylsäksi käy...

Niinhän siinä nyt sitten pääsi käymään, että joudun pitämään tauon Amityville-elokuvista tämän osan jälkeen, sillä aamulla sain tietää, että minulla on seuraavasta Amityvillestä vain leikattu versio, jonka ostin siinä uskossa, ettei kyseisestä leffasta leikattuja versioita ole liikkeelläkään, kiitos Dvdcomparen. Tänään tosiaan sitten sainkin kuulla, että hankkimani julkaisu onkin leikattu, joten se lähtee heti tuoreeltaan vaihtoon ja jään odottelemaan sitä leikkaamatonta versiota eli mitä luultavimmin joskus ensi kuun puolella (toivottavasti) pääsen jatkamaan näiden parissa. Tämän neljännen osan ehdin kuitenkin vielä katsoa, mutta eipä Talo, jonka Jumala unohti oikein hyvä ollut, vaikka hieman parempi olikin kuin edellinen osa.

Alku elokuvalle ei todellakaan näyttänyt hyvältä. Tämä lamppuun siirtynyt pahalainen ja siirtyminen kokonaan pois Amityvillestä olivat jokseenkin naurettavia ajatuksia, mutta sitten jos tämän yli pystyi pääsemään (niin kuin minä pystyin), niin kyllähän elokuvaa joten kuten katsoi. Ainakin itse onnistuin saamaan edes pientä jännittämisen aihetta siellä uudessa talossa, vaikka koko ajan taustalla olikin ajatus siitä, kuinka naurettava koko lamppukuvio oikein onkaan. Itse asiassa nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ei elokuvan kelvollisuus levännytkään sen hyvin vähäisen jännitystunnelman varassa, vaan nimenomaan siinä tahattomassa koomisuudessa, joka sitten aiheutti sellaisia ajatustenjuoksuja kuin esimerkiksi "Ai, nyt se lamppu syttyi. Kuinka yllättävää". Okei, kyllä minä pienellä uteliaisuudella seurasin, mitä kaikkea tuleman pitää ja niinpä näistä lampun hengen tulevista tekosista sai pientä jännitystä aikaan, vaikka lopputulos olikin usein aika vaisu ja moneen kertaan käytetty; esimerkiksi käden juuttuminen vesialtaan jätesilppuriin (vai mikä se on?) ei ihan tuorein idea ollut ja tiesihän sen jo heti kohtauksen alussa, että nyt kohta käy jollekin huonosti. Välillä sitten näytettiin taloa ulkoapäin vähän niin kuin luomaan lisää sitä tunnelmaa, mutta eipä siinä vain ollut samaa vaikutusta kuin mitä siinä Amityvillen talossa. Lopputaistelussa oli sentään pienet hetkensä, vaikka ei päättynytkään mitenkään yllättävästi oikein missään suhteessa.

En ole ihan varma, missä mentiin ajallisesti, mutta ainakin epäilen, että elokuva olisi voinut sijoittua ensimmäisen ja kolmannen elokuvan tapahtumien väliin, sillä talossa oli vielä kaikki kalusteet elokuvan alussa, mutta pian alun jälkeen kalusteet heivattiin mäkeen. Ensimmäisessähän osassa taloon jäi muistaakseni kaikki silloisten asukkaiden tavarat, kun taas kolmannen osan alussa talo oli aivan tyhjä. Tietenkin voi myös olla, että yritän sijoittaa elokuvan väkisin johonkin tiettyyn ajankohtaan Amityville-universumissa, vaikka tekijät eivät olisi siitä välittäneetkään siitä huolimatta, että tässä osassa talo oli vielä pystyssä, vaikka edellisen osan päätteeksi talo räjäytettiinkin taivaan tuuliin. Mene ja tiedä.

Tykkäsin tietyllä tavalla perheen äiti Nancya näytelleestä Patty Dukesta, mutta eihän näyttelijäsuoritukset tälläkään kertaa juurikaan häikäisseet, varsinkaan Evansin perheen lapsia näytelleiden osalta. Jessicaa näytellyt Brandy Goldin näytteleminen tuntui ajoittain väkisinväännetyn oloiselta, kun taas sitten perheen poikaa Briania näytellyt Aron Eisenberg miellytti (ehkä vääristä syistä) ainoastaan moottorisahakohtauksessa. Jane Wyatt Alice-isoäitinäkin oli jotenkin vaisuhko. Mukana menossa: Fredric Lehne (Lost).

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Conan barbaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti