maanantai 10. lokakuuta 2011

Syvälle salattu

Alkuperäinen nimi: Syvälle salattu
Ohjaus: Joona Tena
Käsikirjoitus: Joona Tena
Pääosissa: Krista Kosonen, Viljami Nojonen, Kai Lehtinen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 100 min

- Katso tätä.
- Sama nainen.
- Ei nainen. Ei. Vedenhenki.


Julia Mannerla (Krista Kosonen) on matkalla poikansa Nikon (Viljami Nojonen) kanssa hänen syntymäkyläänsä Pyhälammelle, jossa hän ei ole ollut sitten lapsuuden, konsultoimaan järvensuojelun puolesta. Matkalla he poikkeavat tapaamaan hoitokodissa olevaa äitiään (Terhi  Panula), joka kieltää Juliaa viemästä Nikoa Pyhälammelle. Julia ei kielloista piittaa, vaan lähtee Pyhälammelle suunnitelmien mukaan. Siellä he majoittuvat vanhaan lakkautettuun kyläkouluun, jossa pian alkaa kuulua ja näkyä outoja tapahtumia ja jotenkin ne tahtovat liittyä kylällä kerrottuun vanhaan taruun sekä hänen poikaansa...

Tiedän, tiedän. Sanoin edellisessä postissa katsovani seuraavaksi Drive-elokuvan, mutta kun olin katsonut kyseisen elokuvan alkamisajan väärin ja tietenkin liian myöhään (eilen leffa näytettiin tunteja aiemmin kuin muina päivinä) ja kun sitten vihdoin tarkistin niitä näytösaikoja, jouduin valehtelematta lähteä tätä elokuvaa, jonka meinasin mennä katsomaan vasta tänään, katsomaan noin viiden minuutin varoitusajalla. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että jos teattereihin saapuu kotimaisia trillereitä/kauhuja (perinteiset rikostrillerit poikkeuksia), niin niitä pitää tukea leffasaliin menemällä, jotta niitä saataisiin jatkossakin, joten tämänkin elokuvan näkeminen oli selviö. Jo traileri oli vaikuttanut lupaavalta ja Syvälle salattu lunastikin ainakin osittain ne lupaukset ja olikin ihan positiivinen tapaus.

Alkutekstien aikana kuullaan tämä mylläri ja vedenhenki -tarina, mikä viritti kivasti oikeanlaiseen tunnelmaan. Alkutekstien jälkeen käväistiin siellä hoitokodissa ja koska minulla on yleensäkin pienet ennakkoluulot suomalaisten elokuvien juonenkuljetusten suhteen, niin ei tämänkään elokuvan alku hyvältä ensin vaikuttanut, mutta kohtauksen lopussa se osoittautui hyvinkin paikkaansa puolustavaksi. Sen jälkeen matkattiinkin jo heti Pyhälammelle, jossa odoti tämä vanha kyläkoulu, joka oikein huusi säikyttäviä tapahtumia. Niitä elokuvan aikana riittikin niin itse talossa kuin lähiympäristössä ja kyllä minä myönnän ainakin jännittäneeni monessakin paikassa. Pelottava elokuva ei varsinaisesti ollut missään vaiheessa, mutta pientä ahdistusta koin jatkuvasti ajatellessa Niko-pojan varalle mahdolliseksi tehtyjä suunnitelmia, joista mainittiin jo siinä alun kertomuksessa. Elokuva olisi pienillä muutoksilla käynyt täysverisestä kauhuelokuvasta, mutta tällaisenaan se muistutti enemmän kauhuelementtejä sisältävästä trilleristä. Tunnelma oli - kiitos ihan hyvin käytetyn Panu Aaltion musiikin - kohdillaan näissä jännittäviksi tarkoitetuissa kohtauksissa, mutta niiden ulkopuolella mentiin vähän heikoilla hangilla. Totta kai elokuvassa pitää kunnon tarina olla ja siihen tämä järvenseudun kehittämiskonsultaation vuoksi Pyhälammelle matkaaminen tarjosi ihan kelvollisen motiivin, mutta eipä siihen olisi ehkä tarvinnut käyttää niin paljon aikaa. Näissäkin kohtauksissa toki oli edes pieniä juonen eteenpäinviemisiä, mutta sitten taas sen lyhyen huoltajuuskeskustelun olisi hyvin voinut jättää pois tästä, sillä sillä ei ollut mitään tekemistä varsinaisen tarinan kanssa. Elokuvan loppuratkaisu kävi mielessä moneen kertaan ja se oli niin paljon käytetty ratkaisu, että toivoin oikeasti, että nyt olisi kokeiltu jotain muuta, mutta ei sitten. Lajissaan kuitenkin ihan kivasti rakennettu loppuratkaisu. Siitäkin pidin, että kun kaikki oli selvitetty, elokuva päätettiin siihen, eikä elokuvaan oltu enää tehty mitään hölmöä jälkipuintikohtausta, kuten niin usein on ollut tapana meillä ja muualla.

Krista Kosonen oli ihan hyvä Julian roolissa, vaikka vähän tarkastelinkin pitkin matkaa, että oliko hänen näyttelemisensä sellaista, että hänen suorituksensa voisi iskeä myös Suomen ulkopuolella ja tulin siihen tulokseen, että ei; näin suomalaiseen makuun hän kuitenkin maistui. Viljami Nojonen oli lapsinäyttelijäksi ihan kiva, vaikka hän ei loppujen lopuksi päässytkään ihan niin paljon ruutuun kuin Kosonen. Peter Franzenissa oli ehkä pieniä tarkoituksellisen karmivia piirteitä, mutta noin yleisesti ottaen hän tuntui tekevän jokseenkin rutiinisuorituksen, kuten myöskin Julian isää näytellyt Kai Lehtinen. Niin ja Kari Hietalahti itsensä vakavasti ottavassa trillerissä? Älkää nyt viittikö!

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Drive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti