keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Headhunters

Alkuperäinen nimi: Hodejeterne
Ohjaus: Mortem Tyldum
Käsikirjoitus: Lars Gudmestad, Ulf Ryberg
Pääosissa: Aksel Hennie, Nikolaj Coster-Waldau, Synnøve Macody Lund
Valmistusmaa: Norja
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 102 min


Roger Brown (Aksel Hennie) on taidevaras, joka suunnittelee keikkansa todella huolella etukäteen, eikä jätä jälkiä taakseen, varkaudetkin huomataan yleensä vasta viikkojen jälkeen. Hänen uhrinsa valikoituvat usein hänen työnsä kautta, sillä hän on kykyjenetsijä, joka haastatellessan potentiaalisia uusia työntekijöitä saa selville näistä yhtä jos toista. Brownin vaimo Diana (Synnøve Macody Lund) puolestaan avaa uuden taidegallerian ja gallerian avajaisissa Brown tutustuu Carl Greveen (Nikolaj Coster-Waldau), jolla on äärettömän arvokas Rubensin maalaus hallussaan. Brown alkaakin suunnitella maalauksen kaappaamista, mutta saa huomata, että nyt tuli valittua täysin väärän miehen omaisuutta ryöstettäväksi...

Jo Nesbø on kyllä nimenä tuttu, mutta koska en muutenkaan yleensä harrasta dekkareita, niin en ole hänenkään tuotantoonsa tutustunut; Stieg Larssonin Millennium-trilogia pitäisi kyllä joskus lukea. En ole myöskään hirveän kiinnostunut valkokankaalle siirretyistä dekkaritarinoista, mutta nyt tässä elokuvassa oli jotain, mikä veti kovasti puoleensa, oli se sitten elokuvan valmistusmaa tai sen saamat kehut. Vaikka näin äkkiseltään en itsekään keksi parempaa suomennosta elokuvalle, niin vähän hölmöltä tuntuu se ratkaisu, että Suomessa elokuvaa markkinoidaan norjan kielestä käännetyllä englanninkielisellä nimellä. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuttanut elokuvasta pitämiseen, sillä Headhunters oli kuin olikin varsin mallikas rikostarina.

Elokuvan aluksi taustoitetaan Roger Brownin hahmo hyvin ja niinpä alussa nähdään Brown niin ryöstöhommissa kuin oikeissakin töissä ja samaan aikaan katsoja saa tietää yhtä jos toista Brownin luonteesta. Pian tämän jälkeen aletaan pistää juonta eteenpäin useammalla isommalla ja pienemmällä juonenlangalla. Näistä langoista punoutuu sitten vähitellen oikein toimiva rikostrilleri, josta ei vaarallisia tilanteita ja yllättäviä käänteitä puutu. Monet näistä tapahtumista tuntuivat vielä sellaisilta, että totta kai Brownin kaltainen tyyppi voisi niistä selvitä, vaikka tämä jyrkänteeltä suistuminen ehkä olikin vähän liikaa. Veikkaanpa, että jos tätä elokuvaa muistelee myöhemmin, niin ensimmäisenä mieleen tulee eräskin puucee-kohtaus. Pääosa elokuvasta kuitenkin meni katsoen sitä ihan mielenkiinnolla, mutta kyllä sinne väliin mahtui myös niitä kunnolla jännittäviäkin hetkiä. Vaikka elokuva ei loppujen lopuksi kovin pitkä ollutkaan, niin se kyllä tuntui selvästi pidemmältä ja tulikin moneen kertaan sellainen olo, että moni muu olisi saattanut viedä elokuvan loppuunsa vähän aiemmassa vaiheessa. Onneksi näin ei kuitenkaan tehty, vaan elokuva päättyy jotakuinkin juuri niin kuin toivoikin ja varsinkin sen lopullisen välienselvittelyn valmistelu tuntui kivalta, vaikka motiivit kaiken taustalla tuntuivatkin vähän väkisinväännetyltä. Elokuvan loppu kyllä vähän haiskahti siltä, että jatko-osa olisi ainakin tulossa; Hollywood-versio vissiin on jo varmistunut.

Elokuva on kuvattu nimenomaan Brownin näkökulmasta ja koska Brown on sen verran charmikas tapaus, niin katsoja samaistuu häneen ja rikollisesta luonteesta huolimatta sitä päätyy lopulta olemaan Brownin puolella. Tai no, niin kävi ainakin minun kohdalla. Carl Greve puolestaan tuntuu olevan se elokuvan todellinen konna, mutta mitä parasta, hänenkään luonteensa ei paljastu ennen kuin vasta elokuvan loppumetrillä.

Aksel Hennie oli hyvä valinta Browniksi ja tämä näkyi juuri siinä, kuinka hyvin Brownn hahmosta sai otteen. Brown ei ollut mikään yksiulotteinen hahmo ja Hennie antoi sen kyllä näkyä, oli kyse sitten Greven kanssa nahistelusta tai vaimon kanssa eri mieltä olemisesta. Ollessaan ryöstöretkillä ja pitäessään kommandopipoa päässään Hennien elehtimisistään aisti sen, mitä Brown kulloinkin ajatteli. Carl Greveä näytelyt Nikolaj Coster-Waldau teki sitten kanssa vähintäänkin yhtä hyvän roolisuorituksen ja olikin varsin uskottavan näköinen toimintaleffojen pahis, mikä vain vahvistui sitä mukaa mitä pidemmälle elokuvassa mentiin. Synnøve Macody Lund oli ihan mukava hänkin, vaikka hieman pidättyväisen oloinen olikin hänen roolihahmonsa.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Maissilapset / Amityville 2 - paholaisen piiri / Aparecidos (toivottavasti ensin mainittu, luultavasti viimeisenä mainittu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti