tiistai 11. lokakuuta 2011

Drive

Alkuperäinen nimi: Drive
Ohjaus: Nicolas Winding Refn
Käsikirjoitus: Hossein Amini
Pääosissa: Ryan Gosling, Carey Mulligan, Bryan Cranston
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 102 min

- I know a lot of guys who mess around with married women, but you're the only one I know who robs a place to pay back the husband.


Ihan vaan Kuskina (Ryan Gosling) tunnettu mies toimii päivisin elokuvien stunt-ajajana. Öisin hän tekee kuitenkin lisäkeikkaa ja auttaa pakenevia ryöstäjiä ajamalla nämä ryöstöpaikalta turvaan niin poliisiautojen kuin -helikopterienkin silmien alta. Kuski tuntee Los Angelesin kadut hyvin, joten hän tuntuu aina pääsevän turvaan. Lisäksi hän harkitsee kilpa-ajajan uraa tallissa, joka on vähintäänkin kytkeytynyt järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Eräänä päivänä hän tutustuu Ireneen (Carey Mulligan), jolla on poika Benicio (Kaden Leos) sekä vankilassa oleva mies Standard (Oscar Isaac). Kun Standard sitten vapautuu vankilasta, hän on niin pahoissa vaikeuksissa, että Kuski päättää auttaa häntä, mistä ei kuitenkaan hyvää seuraa...

Taisin kuulla tästä elokuvasta ensimmäistä kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien aikaan, mutta koska en ollut Helsingin päässä tuolloin, niin minulta jäi niin tämä elokuva kuin koko festivaalikin väliin. Tätä tunnuttiin kehuvan joka puolella, joten pistin elokuvan nimen jo tuolloin muistiin ja sitten sain vähitellen kuulla tästä elokuvasta siellä täällä ja nimenomaan positiivisessa hengessä kerrottuna. Niinpä vaikka en hirveästi kaahauselokuvien, jollaiseksi tämän luokittelin ennen elokuvan näkemistä, ylimpiä ystäviä olekaan, päätin, että Drive minun on nähtävä, vaikka edelleen pienet epäilykset olivatkin viihtymiseni kanssa, mutta kuinkas sitten kävikään? Drive osoittautuikin yhdeksi vuoden toistaiseksi parhaimmista elokuvista.

Elokuvan aluksi Kuski kertoo uudelle asiakkaalle keikalle osallistumisen säännöt ja tämän jälkeen päästäänkin näkemään hänet yöllä ensimmäisellä keikallaan. Kuski toimii kylmänviileästi ja johdattaa ryöstäjät määrätietoisesti kohti erkaantumispaikkaa välittämättä poliiseista tai autoa seuraavasta helikopterista. Tässä alkukohtauksessa kyllä kaahailtiinkin, mutta ei mitenkään päättömästi, vaan Kuski tiesi koko ajan, mitä hän oli tekemässä ja heti kun poliisit saatiin pois kannoilta edes hetkeksi, ajokin rauhoittui. Tämä alkukohtaus oli onnistuttu kuvaamaan niin hienosti, etten muista vähään aikaan nähneeni leffaa, joka olisi vetänyt näin vahvasti heti mukaansa.

Tämän jälkeen rauhoitutaan hieman ja Kuski tutustuu Ireneen ja Benicioon ja vaikka nyt rauhallisemmilla vesillä oltiinkin, niin silti elokuvan kiinnostavuus ei häviä mihinkään, vaan tätä Kuskin ja Irenen tutustumista seuraa oikein mielellään ja erikseen pidin siitä, että parasta kaksinoloa tuntui olevan, kuinkas muutenkaan, autolla ajaminen. Siinä sivussa sitten tavataan vähän mafiajätkiä ja Kuskin niin sanottua uskottua miestä Shannonia (Bryan Cranston) ja näillä kohtaamisilla syvennetään Kuskin hahmoa entisestään, vaikka paljon ei hänen taustoistaan kerrotakaan. Sitten vapautuu Irenen mies Standard vankilasta ja päästään aloittelemaan niitä tapahtumia, jotka vaikuttavat lähes kaikkeen elokuvan loppupuoliskolla. Väkivaltaisen motellikohtauksen jälkeen elokuvan meno ei varsinaisesti latistu, mutta vähäsen muuttuu, mikä ei johdu kuitenkaan tästä räikeästä väkivallasta, vaan enemmänkin Kuskin muuttumisesta, mistä lisää alla. Myönnän toki, etten ihan täysin pitänyt väkivallan lisääntymisestäkään loppupuolella, mutta ei sekään latistanut siinä määrin menoa kuin yleensä pitkien rauhallisempien olojen jälkeen, ehkä ihan vähän kuitenkin. Mitenkään hirveän väkivaltaiseksi elokuvaa ei voi kuitenkaan sanoa, vaikka sitten kun sitä oli, niin se olikin hyvinkin graafista. Elokuva loppui juuri niin kuin pitikin, vaikka hetken annettiin luulla jotain muuta.

Kuskin hahmo oli kyllä mainio. Hänelle ei ollut annettu mitenkään hirveästi dialogia, vaan hän tyytyi olemaan keskusteluissa lähinnä kuuntelevana osapuolena ja alun pakokeikan aikanakaan hän ei tainnut puhua pihaustakaan, vaikka roistot takapenkillä olivatkin kaikkea muuta kuin rauhallisia. Kuskin hahmo olikin ÄIJÄ ja niinpä hänen ansiotaan elokuva olikin kunnon äijäleffa ja siksi en ihmetellytkään, ettei salissa näkynyt yhtään naista. Eniten pidin kuitenkin Kuskin viilipyttymäisyydestä, sillä hän piti pitkään elokuvassa pokerinaamaa ja silloinkin kun hän sattui vähän hymyilemään, hän ei menettänyt viileyttään tippaakaan. Mietinkin katsoessani hänen hymyilyään, että siinä hymyssä oli samaan aikaan jotain aitoa ja epäaitoa eli ihan kuin hän hymyilisi vain seuran vuoksi, vaikkakin aidosti. Pitkälle puolivälin jälkeenkin Kuski tuntui siltä kuin hänellä ei olisi ollut tunteita lainkaan, vaikka samalla tiesikin, ettei näin ollut. Sen jälkeen kun lopputapahtumat alkavat kunnolla vyöryä liikkeelle, Kuski alkaa näyttää myös silmiinpistävää suuttumusta ja muita ainakin vähän heikkoja tunnetiloja, mikä ihan vähän vei Kuskin cooliuspisteitä, mutta koska nämäkin hetket jäivät verrattain vähiin, niin kokonaisuudessaan hän säilytti oudon kiehtovuutensa loppuun asti. Jos hän olisi ollut kylmänviileä koko elokuvan, elokuva olisi luultavasti ansainnut vielä puoli pistettä enemmänkin ja nytkin se oli ihan hilkulla.

Oikeasti! Kuka tämä herra Ryan Gosling oikein kuvittelee olevansa? Okei, näin hänet tässä pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa muutaman vuoden takaisessa Lars ja se ainoa oikea -elokuvassa, mutta silloin taisin keskittyä enemmän Goslingin hahmoon kuin Goslingiin itsensä. Tämän jälkeen herra vietti muutaman vuoden hiljaiseloa ja alkanut nyt viime vuodesta lähtien näkymään yhdessä jos toisessakin enemmän tai vähemmän laatuelokuvassa, vaikka näistä Hullu Hölmö Rakkaus onkin ainoa häneltä näkemäni ja nyt olen jo valmis tituleeraamaan häntä allekirjoittaneen uudeksi suosikkinäyttelijäkseni. Hän oli nimittäin uskottava pelimiehenä edellä mainitussa Hullu Hölmö Rakkaus -elokuvassa ja hän oli toden totta uskottava myös tässä elokuvassa luunkovana Kuskina. Kuski ei tosiaan hirveästi tunnetiloja näyttänyt, mutta silti Goslingin olemuksesta, tai pitäisikö sanoa hänen silmistään, sai aika hyvin selvää, mitä Kuski kulloinkin ajatteli, vaikka päälle päin olikin melkoinen viilipytty. Tämä elokuva oli täysin Kuskin hahmon ympärille rakennettu ja se oli täysin oikea ratkaisu, sillä niin loistava Goslin roolissaan oli. Toki elokuvassa on ihan vakuuttavia muitakin näyttelijöitä ja näistä on mainittava varsinkin Ireneä näytellyt Carey Mulligan sekä lähes tunnistamattomaksi vanhentunut Albert Brooks. Mukana kekkuloi myös Ron Perlman.

Pisteitä: 4/5

PS. Elokuvan musiikki oli sinänsä ihan hyvää ja herättikin mielenkiinnon, mutta ainakin salissa desibelitaso tahtoi nousta toiseen potenssiin, kun musat alkoi soida, mikä vähän kummaksutti.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Maissilapset / Amityville 2 - paholaisen piiri / Rasen / Open Water / Kellari (toivottavasti ensin mainittu, luultavimmin viimeksi mainittu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti