torstai 15. syyskuuta 2011

Project 1001, osa 191/1001: Bonnie ja Clyde

Alkuperäinen nimi: Bonnie and Clyde
Ohjaus: Arthur Penn
Käsikirjoitus: David Newman, Robert Benton
Pääosissa: Warren Beatty, Faye Dunaway, Michael J. Pollard
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Intia
Ilmestymisvuosi: 1967
Kesto: 108 min

- What would you do if some miracle happened and we could walk out of here tomorrow morning and start all over again clean? No record and nobody after us, huh?
- Well, uh, I guess I'd do it all different. First off, I wouldn't live in the same state where we pull our jobs. We'd live in another state. We'd stay clean there and then when we'd take a bank, we'd go into the other state.


1930-luvun alussa melko köyhänpuoleista elämää viettävä Bonnie (Faye Dunaway) nappaa äitinsä (Mabel Cavitt) autoa varastavan Clyden (Warren Beatty) rysän päältä kiinni. Bonnie ei kuitenkaan hätkähdä vähästä, vaan hän alkaa jutella Clyden kanssa ja ihastuu tähän ensisilmäyksellä. Clyde huomaa Bonnien kaipaavan elämälleen jotain aivan muuta ja suostuttelee tämän hyppäämään omaan seuraansa. Tästä alkaa rikoskumppanuus, joka alkaa kovinkin kangerrellen, mutta joka vähitellen tekee heistä maankuuluja pankkiroistoja...

Olin kuvitellut nähneeni jonkin version tästä elokuvasta, mutta koska sen yhden muistamani kohtauksen perusteella se ei voinut olla tämä elokuva, niin en kai sitten ollutkaan, sillä IMDB:n mukaan elokuvasta ei ole muita versioita, mitä pidän vähintäänkin erikoisena asiana. No, mitä kaksikon tarinaan sitten tulee, niin en tiennyt siitä juuri mitään, paitsi sitten elokuvan loppuratkaisun, sillä olin taannoin lukenut Tieteen Kuvalehti Historiasta heidän viimeisiä hetkiä käsittelevän artikkelin. Tuossa artikkelissa taidettiin jotain sanoa myös kaksikon ryöstöaallosta, mutta niin huonosti artikkelin enää muistan, ettei se päässyt elokuvaa sen pahemmin häiritsemään. Tästä huolimatta ei Bonnie ja Clyde oikein vakuuttanut.

Okei, alusta asti tiesin, miten elokuva päättyy (suurin piirtein), mutta en kiinnittänyt tähän tietooni kovinkaan paljon huomiota. Niinpä sain tarinasta ihan kivasti irti ja siinä tapahtui monia kiinnostavia asioita. Historian ystävänä napsin ihan mielenkiinnolla nippelitietoja kaksikon vaiheista (esim. en tiennyt ennen, että kaksikolla oli rikoskumppaneitakin), vaikka ihan orjallisesti ei seurattukaan todellisia tapahtumia; julkaisun lisämateriaalina olleen dokumentin mukaan esimerkiksi Bonnien ja Clyden ensimmäiset hetket olivat tyystin erilaisia kuin mitä elokuvassa näytettiin. Myönnän toki, että elokuvan alkupuolisko puudutti jonkin verran, mutta sen jälkeen kun koko Bonnien ja Clyden ryöstöjengi alkoi tehdä keikkaa yhdessä, aloin itsekin vähän innostua ja loppupuolisko elokuvasta olikin selvästi kivempaa seurattavaa, kun jatkuvasti tuntui sattuvan ja tapahtuvan. Loppuratkaisukin oli ihan jees, vaikka sen etukäteen tiesinkin.

Elokuvassa oli vain yksi iso vika: sen hahmot. Vaikka elokuvan hahmot perustuvat todellisiin historiallisiin henkilöihin, niin niitä oli käsitelty hyvin karikatyyrimaiseksi ja niinpä minua ärsyttikin hahmot hyvin paljon. Näistä esimerkkinä olivat etenkin C.W. Moss (Michael J. Pollard) sekä Clyden käly Blanche (Estelle Parsons). Varsinkin jälkimmäinen junttina kana-aivona pisti ärsyttämään ja sen jälkeen, kun hänkin edes vähän rauhoittui, pystyi elokuvastakin nauttimaan jonkin verran. Myös itse Clyde-hahmo ärsytti alussa jatkuvan virnuilunsa takia ja niinpä otin mieluusti vastaan sen Clyden, jota nähtiin enemmän elokuvan lopussa. Tiedän tiedän, että elokuva on nykyisellään korkeasti arvostettu tapaus, mutta silti en kykene olla miettimättä sitä, että miksi sinänsä ihan kiinnostava rikostarina oli pilattu lähinnä huvittuneisuutta aiheuttavalla hahmonkäsittelyllä? Jos elokuvan päähahmoja olisi käsitelty selvästi vakavammalla otteella, luulen, että olisin pitänyt tästä vieläkin enemmän. Päähahmojen surkuhupaisten olemusten vuoksi elokuvan paras hahmo tahtoi melkein olla jengin perässä ollut texas ranger Frank Hamer (Denver Pyle).

Tässä tilanteessa näyttelijät tekivät mitä voivat ja varsinkin alussa Warren Beattyä katsellessa nousi hyvin suuret epäilykset elokuvan tason suhteen, vaikka ajan myötä nämä epäilykset vähän hälvenivätkin. Pidin kuitenkin Warren Beattystä selvästi enemmän silloin, kun hän oli vakavammalla asenteella liikkeellä, mitä sitäkään ei nyt liian usein tapahtunut. Bettyn virnistys tuntui läpi elokuvan jotenkin teennäiseltä. Faye Dunaway sen sijaan oli ihan nätti ja kiva valinta Bonnieksi, vaikka Bonniessakin oli pientä kana-aivoisuutta havaittavissa. Michael J. Pollard taas esitti ihan hyvin tätä tyyppiä, jolla ei ollut ehkä ihan kaikki lakanat liinakaapissa, mutta hänenkin kohdallaan minulle olisi kelvannut vakavammankin hahmon näytteleminen. Mukana menossa: Gene Hackman ja Gene Wilder (Kevät koittaa Hitlerille).

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Ihmissusi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti