tiistai 9. elokuuta 2011

Ace Ventura - lemmikkidekkari

Alkuperäinen nimi: Ace Ventura: Pet Detective
Ohjaus: Tom Shadyac
Käsikirjoitus: Jack Bernstein, Tom Shadyac, Jim Carrey
Pääosissa: Jim Carrey, Courteney Cox, Sean Young
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1994
Kesto: 82 min


 - Listen, pet dick. How would you like me to make your life a living hell? 
- Well, I'm not really ready for a relationship, Lois, but thank you for asking. Hey, maybe I'll give you a call sometime. Your number's still 911? All righty then.


Ace Ventura (Jim Carrey) on maan ainut lemmikkietsivä, jolle eläimet ovat suorastaan henkireikä, ja joka tekee kaikkensa saadakseen kadonneet eläimet takaisin. Poliisilaitoksella häntä halveksitaan ja hän saa osakseen paljon pilkkaa ja poliisiluutnantti Lois Einhorn (Sean Young) suorastaa vihaa häntä. Eräänä yönä Super Bowlin lähestyessä katoaa Miami Dolphinsin maskotti-delfiini Snowflake ja Ventura pyydetään hätiin. Venturalla on vähintäänkin kyseenalaiset toimintametodit ja hänet palkanneelta Melissa Robinsonilta (Courteney Cox) alkaakin mennä toivo, mutta vähitellen Ventura pääsee oikeille jäljille...

Tämä elokuva kuuluu taas niihin tapauksiin, joissa olen nähnyt jatko-osan ennen ensimmäistä osaa. Nyt en ole varma, olenko nähnyt jatko-osan kerran vai kahdesti, mutta tämän ensimmäisen osan luultavasti vain kertaalleen ja osittain näiden katsomiskertojen vähiin jääminen johtuu puhtaasta haluttomuudesta, sillä näissä oli mielestäni vähän sellaista fiilistä, etteivät ne kestäisi useampaa katselukertaa. No, nyt tämän elokuvan näkemisestä on kulunut niin pitkä aika, että uusintakatselulle saattoi antaa mahdollisuuden, varsinkin kun olin ehtinyt unohtaa elokuvasta lähes kaiken muun kuin tutkittavan tapauksen eli delfiininryöstön (ja sen, että tässä oli Courteney Cox, tietenkin). Niin ja itse asiassa ostin vahingossa tämän jatko-osan ensin, joten tämäkin piti ostaa, jotta saan viimein sen toisenkin katsottua. No, Ace Ventura - lemmikkidekkari osoittautui jopa hieman yllättävästikin ihan hauskaksi tapaukseksi, vaikka ei ihan Jim Carrey -parhaimmistoon nousekaan.

Koska Jim Carrey oli pääosassa, niin pääosassa tietenkin oli hänen ilmeilynsä siellä täällä ja siten elokuvan huumori rakentuikin pitkälti Carreyn naamanvääntelyyn. Siinä sivussa sitten yritetään etsiä kadonnutta delfiiniä, joka tietenkin lopussa löytyykin, mutta ennen sitä ehtii tapahtua yhtä ja toista, joiden seuraaminen oli vähintäänkin mielenkiintoista, varsinkin kun olin unohtanut lähes kaiken elokuvasta ja siten elokuva pääsikin yllättämään monessa paikassa juonenkäänteillään. Ace Venturan delfiinimetsästystä seurattiin välillä tuttuakin tutumpien kappaleiden parissa ja niinpä elokuvan eläinaiheen vuoksi kuullaan totta kai The Lion Sleeps Tonight -kipale, mutta myös Mission: Impossible Theme, jonka aikana minä ainakin nautin Venturan tempauksista. Dialogissakin oli hauskoja pätkiä siellä täällä, mutta ikävän usein ne hauskat pätkät olivat nimenomaan Venturan one-linereita, vaikka mahtui mukaan toki jokunen pidempikin hauska keskustelu. Varsinainen loppu ei ihmeemmin yllättänyt, mutta ihan kaikkea en minäkään arvannut ennen loppumetrejä, kuten esimerkiksi tätä oikean syyllisen henkilöllisyyttä. Kokonaisuutena siis tuttua ja turvallista Jim Carrey -komediaa, joka on kuitenkin kääritty sen verran mukavaan pakettiin, että elokuva oli ihan viihdyttävää katseltavaa. Kuitenkaan kunnolla en nauranutkaan kuin muutamassa kohdassa, mutta elokuva oli silti lähellä hieman korkeampaakin pistemäärää.

Elokuvan parasta antia, mutta samalla sen suurin ongelma, oli tietenkin Jim Carrey. Kuulostaa oudolta kombinaatiolta, mutta totta sen on. Jm Carrey ylinäyttelee tarkoituksellisesti niin pahasti, ettei Ace Venturan hahmossa ollut tippaakaan uskottavuutta ja niinpä ei voinut kuvitellakaan, että oikeasti olisi ketään Venturan kaltaista ihmistä olemassa (ellei sellaiseksi laske Carreya itseään), mikä kyllä vähän vei hahmosta sen parhaan terän. Samaan aikaan kuitenkin Carrey onnistui olemaan paikoitellen juuri ylinäyttelemisen seurauksena sen verran hulvaton, etten uskoisi kovinkaan monen näyttelijän kyenneen samanlaiseen menoon. Kuitenkin välillä sitten se ylinäytteleminen vain ärsytti, eikä tarjonnut pieniä hymähdyksiä enempää huumoria. Vähän ristiriitaisia fiiliksiä herättävä henkilö siis kyseessä. Courteney Cox oli ihan kiva vastapari Carreylle, vaikkakaan ei mitenkään erityisen loistava, mutta hän näytti tässä elokuvassa selvästi vanhemmalta kuin Frendien Monica sarjan alkuaikoina, jotka koittivat vasta tämän elokuvan ilmestyttyä. Mukana menossa: Judy Clayton (The Truman Show) ja Udo Kier (Suspiria).

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Ace Ventura - luonto kutsuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti