maanantai 11. heinäkuuta 2011

Sodankylän satoa: Viimeinen sirkus

Alkuperäinen nimi: Balada triste de trompeta
Ohjaus: Álex de la Iglesia
Käsikirjoitus: Álex de la Iglesia
Pääosissa: Carlos Areces, Antonio de la Torre, Carolina Bang
Valmistusmaa: Espanja, Ranska
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 97 min
 

Javier (Carlos Areces) kasvoi sirkuksessa, kunnes puhkesi Espanjan sisällissota. Vastarintaliike tulee sirkukseen ja pakottaa sirkuslaiset taistelemaan Francon (Juan Viadas) fasisteja vastaan, mutta heillä ei ole mitään mahdollisuuksia ja ne, jotka eivät kuolleet, vangittiin. Vangituksi joutuu myös Javierin isä (en löytänyt nimeä). 40 vuotta myöhemmin Javier aloittaa itse työskentelyn sirkuksessa surullisena klovnina ja tulee siinä toimessaan ihastumaan siihen yhteen naiseen, johon hän ei saisi ihastua eli iloisena klovnina esiintyvän, mutta hyvin äkkipikaisen Sergion (Antonio de la Torre)  vaimoon Nataliaan (Carolina Bang) ja taistelu täsä naisesta ei suju kovinkaan reiluin keinoin...

Viivytin tämän elokuvan julkaisua muutamilla päivillä puhtaasti siitä syystä, että tämä saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tällä viikolla, minkä vuoksi tämän arvostelun julkaisu sopikin hyvin pistää tämän viikon alkuun. En olisi päässyt juuri ennen tämän elokuvan alkamista Luostollekaan (festaribussilla) enkä sen aikanakaan, mutta pääsyy siihen, miksi minun piti päästä katsomaan tämä vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aamuyöstä, oli elokuvan espanjalaisuudessa ja kun muita espanjalaisia elokuvia ei ollut tullut festareilla vastaa, niin en voinut jättää tätää väliinkään. Tämän piti olla alun perin myös ainoa näkemäni espanjankielinen elokuva, mutta heti aamulla huomasinkin, ettei näin ollutkaan. Viimeinen sirkus oli kyllä aika veikeä ilmestys.

Elokuvan päätarina lähtee liikkeelle siitä, kun Javier pestautuu töihin sirkukseen. Siellä hän ihastuu sitten tähän iloisen klovnin eli Sergion vaimoon, eikä Sergio ole sen jälkeen(kään) kovinkaan iloinen, mikä tietää sitten suuria ongelmia. Kuulostaako tutulta? Tämähän voisi olla ihan kuin hiljattain teattereihin tulleesta Vettä elefanteille -elokuvasta, ainakin sen vähäisen perusteella, mitä kyseisestä elokuvasta tiedän, mikä ei ole paljon, kun en ole elokuvaa nähnyt. Tässä tämän tarinan alkupuoli oli kuvattu mielenkiintoisesti ja surullinen tunnelmavei elokuvaa eteenpäin surullisen päähenkilön mukana. Sitä oikein mietti, miten klovnien välinen taisto tultaisiin käymään ja mitä siitä seuraisi. Kun vastaus tähän pohdintaan sitten tuli, niin voin sanoa, että mikään ei ollut valmistanut minua siihen oikeaan vastaukseen ja olen aika varma, että ainakin se taistelu poikkesi huomattavasti edellä mainitun elokuvan välienselvittelystä.

Jo elokuvan alussa saatiin nauraa, kun iloisen klovnin asussaan oleva Javierin isä yllättää viidakkoveitsellä vastaan tulleet fasistitaistelijat tehden näistä yllättyneistä sotilaista hakkelusta. Jotenkin tämä sitten unohtui siinä vaiheessa, kun päätarina jatkui ihan toisenlaisissa tunnelmissa.  Niinpä kun surullisena draamana edennyt muuttuu yhtäkkiä hyvin mustaksi komediaksi ja groteskeiksi verikekkereiksi , niiin tämä muutos tulee täysin puun takaa (enhän tiennyt tästä mitään etukäteen). Tämä äkillinen tyylinmuutos ei kuitenkaan haittaa, sillä lopputulos on varsin hulvatonta katseltavaa ja siten taistelu tästä naisesta huvittaa todella. Myönnän toki, että tämän tyylinmuutoksesta tykkäämisen taustalla saattoi olla juuri sen yllätysmomenttius, enkä olekaan täysin varma, olisinko suhtautunut siihen ihan yhtä suurella positiivisuudella, jos olisin tiennyt siitä etukäteen. Kuitenkin elokuva tarjoaa sen verran kieroa huumoria, joka vie sen huumorinsa rohkeasti vähintäänkin piirun verran sen mauttomuuden rajan yli, että luulen, että ihan kaikkia elokuvan huumori ei miellyttäisi. Loppuratkaisu olisi saattanut yllättää päätarinan alettua, mutta tyylilajin muutoksen jälkeen ei niinkään.

Pellet olivat ihan... no, veikeitä varsinkin maskeissaan ja varsinkin Javieria näytellyt Carlos Areces oli lopun maskissaan oikein hulvaton näky. Ilman maskiakin Areces suoriutui roolistaan kunnialla ja niinpä Javier tuntui ihan aidosti surulliselta hahmolta. Antonio de la Torren Sergio oli myöskin ihan hyvä vastapooli Javierille, kun taas Nataliaa näytellyt Carolina Bang jäi vähän tämän kaksikon varjoon. Mukana menossa: Fran Perea (Serranon perhe).

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: The Resident

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti