perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pariisi, rakkaudella

Alkuperäinen nimi: Paris, je t'aime
Ohjaus: Olivier Assayas, Frédéric Auburtin, Gurinder Chadha, ym.
Käsikirjoitus: Bruno Podalydès, Paul Mayeda Berges, Gurinder Chadha, ym.
Pääosissa: Florence Muller, Bruno Podalydès, Leila Bekhti, ym.
Valmistusmaa: Ranska, Liechtenstein, Sveitsi, Saksa
Ilmestymisvuosi: 2006
Kesto: 116 min


 - Se oli se hetki, kun minä rakastuin Pariisiin ja se hetki, kun minusta tuntui, että Pariisi rakastui minuun.


Aah, Pariisi, tuo rakkauden pääkaupunki. Siellä tiedetään olevan lukemattomia tarinoita rakkaudesta ja vähän muustakin ja nyt 22 ohjaajaa tarjoaa katsojalle 18 niistä. Ei ole väliä, onko nuori, vanha, rikas, köyhä, sokea, ruma, kaunis, komea tai ihan mitä vaan, Pariisissa jokainen voi kokea rakkautta, tavalla jos toisellakin, mutta minkälaisia tarinoita Pariisi kätkeekään sisällensä?

Kuukauden WANHAna katsoin tällä kertaa niin Harrin kuin Elokuvablogin Päivinkin toivomuksesta (mutta enemmän jälkimmäisen, koska yhden Harrin toiveen olin jo toteuttanut) tämän elokuvan. Tämä kuukausi on ollut aika haipakkaa johtuen enimmäkseen sodankylällisistä syistä, minkä vuoksi tämän katsominenkin jäi viimeiseen päivään; eilen piti jo katsoa, mutta olin niin väsynyt pyörälenkin jälkeen, että jätinkin tämän tähän päivään ja katsoinkin elokuvan poikkeuksellisesti melkein heti töiden jälkeen. Niin ja mikä kiire tämän katsomisessa ja arvostelemisessa oikein olisikaan ollut, kun onhan tässä tätäkin kuukautta vielä monta minuuttia jäljellä (tätä kirjoittaessa 53), mutta se siitä ja itse elokuvaan.

Pariisi, rakkaudella -elokuvaa ei ole kiittäminen filmihulluuteni nousemisesta toiseen potenssiin, mutta se kuului silti niihin ensimmäisiin elokuviin, jotka tuli katsottua silloin, kun aloin laajentamaan omaa leffatuntemustani eli joskus 2007. Tämä tarkoitti sitä, että jos kauhuelokuvia ei lasketa, niin hädin tuskin olin katsonut yhtään elokuvaa suomen-, englannin- tai espanjankielisten elokuvien ulkopuolelta (espanjahan on mun salainen paheeni, toim.huom.). Niinpä kun paikalliseen Kinokellari-ohjelmiston (muistaakseni) syyskauden avauselokuvana nähtiin tämä (pääosin) ranskalainen elokuva, menin katsomaan sen puhtaasti yleissivistävistä syistä, sillä enhän ollut tuohon päivään mennessä nähnyt yhtäkään ranskalaista elokuvaa (en ole varma, olinko nähnyt yhtään ranskalaista kauhuakaan vielä siinä vaiheessa). No, toki luin episodimaisuudesta, jonka ystävä en juuri ole, mutta elokuvateatterista lähtiessäni tiesin hankkivani elokuvan vielä kotiinkin ja nyt onkin siis vuorossa jo kolmas katselukerta ja jotenkin tuli sellainen tunne, että pidin tästä vielä hitusen enemmän kuin aiemmin.

Elokuvassa on tosiaan 18 episodia 22 ohjaajalta (ohjausyhteistöitä siis oli kanssa), mutta episodeja ei yhdistä mikään muu kuin Pariisi. Ohjaajat olivatkin saaneet ilmeisesti vapaat kädet episodiensa suhteen, kunhan nyt liittyivät jollakin tavalla Pariisiin, mutta vähän epäilen, että salaiseksi lisäsanaksi oli annettu myös rakkaus, sillä kaikissa näissä episodeissa rakkaus muodossa tai toisessa oli läsnä. Kukin episodeista oli vissiin vain kuusi minuuttia pitkä, joten kyllästymään ei olisi ehtinyt, vaikka vähän tylsempiäkin episodeja olisi tullut vastaan, mutta niitä ei onneksi tullut. Tämä myös on innostanut useita jäljittelijöitä ja niitä muita näkemättä vähän tuntuu, ettei tämän tasolle kuitenkaan päästä. Mitä sitten oli tarjolla?

No, yleistä rakkaudenkaipuuta oli muutamia, mutta sitten oli vaan muuten vaan rakastuneita ihmisiä olivatpa nämä rakastuneet sitten itse Pariisiin, vaimoihinsa, rakastajiinsa, lapsiinsa tai ihan mihin vaan. Episodeissa muun muassa tavataan mahdollisia sielunveljiä, odotellaan metroa, käydään kuuluisuuksien haudalla, muistellaan kuollutta lasta, tavataan rakkautta etsivä miimikko, poltellaan hasista, joudutaan kosketuksiin yön synkkien hahmojen kanssa, ihastutaan toista uskontoa edustaviin henkilöihin sekä muihin satunnaisiin ohikulkijoihin ja vaikka mitä. Monet episodit olivat periaatteessa sellaista mennään tilanteesta A tilanteeseen B ilman suuria yllätyksiä, mikä ei suinkaan haittaa tällaisissa lyhyissä episodeissa, mutta omaksi ilokseni sitten mukaan oli saatu useampikin episodi, jotka tavalla tai toisella yrittävät harhauttaa katsojaa ainakin vähän ja tällaisista mainittakoon oma suosikkiepisodini Parc Monceau, jossa vanha mies (Nick Nolte) tapaa nuoren naisen (Ludivine Sagnier) ja heillä on jonkinlainen suhde, mutta millainen, sitä ei paljasteta heti, vaikka vihjeitä annetaankin ja taustalla on kolmaskin osapuoli, naiselle rakas Gaspard. Lisäksi pidin paljon Coenin veljesten Tuileriesista puhtaasti niiden hölmöjen kirjasitaattien vuoksi. En lähde jokaista episodia kuitenkaan tässä analysoimaan, sillä kokonaisuutena episodit tarjosivat hyvin erilaisia lähestymistapoja Pariisiin, mutta silti kaikkien parissa ainakin jossakin määrin viihtyi. Muistelisin, että aikoinaan olisin toivonut muutamaa episodia lyhyempää elokuvaa, mutta ei siksi, että olisin halunnut tietyt episodit pois, vaan hieman lyhyempikin kokonaisuus olisi tuolloin kelvannut, mutta nyt elokuva ei tuntunut missään nimessä liian pitkältä, vaan sen parissa viihtyi oikein hyvin. Mitä parasta, ehkä viimeistä episodia lukuun ottamatta episodit todella tuntuivat ohjaajien omilta lähestymistavoilta Pariisiin, eivätkä tuntuneet matkailumainoksilta, vaan Pariisin kadut tuntuivat olevan vaan kaikkien tapahtumien taustalla. Tuossa viimeisessä episodissa (14e arrondissement) oli kyllä vähän matkailumainoksen fiilistä ja siten vähän tilaustyön oloinen, mutta kun se oli tosiaan viimeisenä vuorossa, niin ei se juurikaan haitannut, vaan ihan mukava tapa päättää koko elokuva (pientä kollaasia tarjottiin vielä tämän jälkeen). Ei tämä tälläkään kertaa minusta Pariisi-fania tehnyt, mutta ei sitä täysin kai ollut haettukaan.

Ohjaajien joukkoon mahtui minulle tutuista nimistä ainakin Ethan & Joel Coen (Tuileries), Wes Craven (Pere-Lachaise), Gérard Depardieu (Quarter Latin), Gus Van Sant (Le Marais), Alexander Payne (14e arrondissement) sekä Vincenzo Natali (Quartier de la Madeleine).

Näyttelijöissä ei ollut valittamista, vaan kaikki kantoivat oman episodinsa oikein mallikkaasti. Mukana menossa: Steve Buscemi, Juliette Binoche, Willem Dafoe, Nick Nolte, Bob Hoskins, Elijah Wood, Natalie Portman, Gérard Depardieu, Alexander Payne (ei ohjaamassaan episodissa) sekä Maggie Gyllenhaal.

Pisteitä: 4/5

PS. No hitto, muutaman minuutin meni heinäkuun puolelle... no ei voi mitään. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti