maanantai 13. kesäkuuta 2011

Movie Monday #3: Elämän menetetyt tunnit: Gertrud, älä tule takaisin

Movie Mondayn tämänkertaisena aiheena on niin huonot elokuvat, että oikein hatuttaa elokuviin käytetty aika. Ohjeistuksessa pyydetään nimeämään elokuva, jonka kohdalla haluaisi palata aikakoneella takaisin siihen aikaan, kun ei ole vielä elokuvaa katsonut ja voisi siten perua sen katsomisen kokonaan. No, ihan näin jyrkästi en uskalla ajatella yhdestäkään elokuvasta, sillä jos kykenisin perumaan jälkikäteen katsomiseni ja palata muutaman tunnin taaksepäin, niin päähäni jäisi luultavasti ajatus siitä, että pitäisipä elokuva kuitenkin jossain vaiheessa katsastaa. Katsomalla elokuvan sen saa kuitenkin toivon mukaan kokonaan pois mielistä. Sitä paitsi aikamatkailu tuottaisi vain tutun aikaparadoksin eli jos menisin perumaan katsomispäätökseni, en olisi siten koskaan katsonut elokuvaa, enkä tehnyt päätöstä mennä ajassa takaisinpäin perumaan katsomispäätöstäni eli todellisuudessa en olisi perunut yhtään mitään... ja rinnakkaistodellisuudet ovat tähän liian helppo ratkaisu.

No, mikä tulee sitten varsinaiseen kategoriaan, niin eilen pitkittyneen F1-kisan aikana kirjoitin 30 Days of Moviesin 28. päivän tekstin, jossa nostin esiin elokuvan, joka vähän sivuaa tätä aihetta, joten vaikka kyseisestä elokuvasta olisi kovin helppo kirjoittaa tähänkin kohtaan, niin en viitsinyt alkaa toistaa itseäni, joten minun oli valittava jokin toinen elokuva. Sinänsä tehtävänanto on helppo, kun voi mennä vaan tarkastelemaan niitä elokuvia, joille olen antanut huonoimmat pisteeni ja valita sieltä vain yksi, mutta mikä niistä? Muutama niistä elokuvista nousi erityisesti esiin nimenomaan huonoutensa vuoksi mieleen jäänyt. Näistä ensimmäinen, Rintaman kauhut, järkytti epähauskuudellaan, joten se olisi voinut yksi vaihtoehtoista, mutta sitten taas verrattuna muihin vaihtoehtoihin sen verran lyhyt, että päätin hylätä sen. Toista elokuvaa, Vaarallista kaunotarta tuli haukuttua jo taannoin 30 Days of Moviesin yhteydessä (päivä 2), joten ihan näin pian en halua tarttua siihen uudestaan. Friday the 13th -uudelleenversiointi olisi voinut sopia siinä mielessä, että sen lisäksi, että kävin katsomassa tämän minusta täysin merkityksettömän ja kaikkea muuta kuin kauhistuttavan elokuvan ihan elokuvateatterissa asti, tulin voittaneeksi elokuvan jostain kilpailusta, joten "jouduin" katsomaan sen sitten kotona uudestaan, mikä vei aikaa elämästäni tuplasti kestonsa verran. Kuitenkin päätin keskittyä nyt niihin pisimpiin muistamiini elokuviin ja vaikka Oikopolkuja olikin tunnin pidempi kuin Gertrud, valitsen jälkimmäisen elokuvan tähän maanantaihin kahdesta syystä: 1) Muistan sen paremmin, ja 2) Oikopolkujen kaltaisella elokuvalla oli parempi mahdollisuus viihdyttää minua, vaikka näin ei sitten tapahtunutkaan ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Gertrud on kuitenkin ihan toista maata.

"Kerro, kerro kuvastin, miksi suostuin näyttelemään tässä elokuvassa."
Eniten se, mikä Gertrudissa mätti, oli sen täysin aivoton (lue: pökkelömäinen) näyttelytyöskentely, jollaista ei uskoisi näkevänsä asiansa osaavan ohjaajan elokuvassa ja kun Carl Theodor Dreyer kuuluu arvostetuimpien elokuvaohjaajien joukkoon, niin luulisi hänen osaavan asiansa, mutta kun ei. Häntä ei kiinnostanut lainkaan näyttelijöiden ohjaaminen, vaikka elokuvan katsottuani epäilinkin kyseessä olleen nimenomaan taiteellinen ratkaisu, mutta jos tämän elokuvan näyttelytyöskentely osoittaa taiteellisuutta, niin minulla ei ole sitten selvästikään silmää taiteellisuudelle. Kun sitten sitä onnetonta näyttelemistä nähtiin paljon ylipitkien dialogien aikana, niin kyllä tämän mielenkiinto tämän elokuvan tarinaa kohtaan putosi pohjalukemiin melko nopeasti, eikä minua edes kiinnostanut, miten elokuva lopulta päättyy. Kun sitten elokuva läheni loppuaan, aloin fiilistellä sillä, että kohta tämä elokuvaksi kutsuttu hirvittävä tapaturma on ohi ja pääsen siitä eroon. En ole koskaan jättänyt elokuvaa kokonaan kesken (yön ajaksi hautumaan kyllä väsymyksen vuoksi), mutta tämän elokuvan kohdalla se oli lähempänä kuin koskaan. Tämä oli tosiaan elokuva, jonka näkemättä näkeminen ei olisi näin jälkikäteen haitannut yhtään.

Tämä elokuva toi myös esiin yhden elokuvien keräilemisen ongelmista. Pääosa elokuvistani on sellaisia, että kun oikea mielentila saavutetaan, niin niitä voi katsella uudestaan, minkä vuoksi poismyyminen ei ole harkinnassani, mutta sitten eteen tulee juuri Gertrudin kaltaisia elokuvia, joiden tietää olevan huonoja jok'ikinen kerta, kun sen katsoisi, eikä siihen siten tahdokaan kovin helpolla tarttua uudestaan. Niinpä poisantaminen olisi ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta kun on päässyt jo keräilemisen makuun, niin ei osaa sitten luopua näistä huonoistakaan. Esimerkiksi pidän hyvin mahdollisena, että edellä mainitulle Oikopolkuja-elokuvalle annan vielä uuden tilaisuuden, mutta vaikeaa on kuvitella samaa Gertrudille, ellei sitten tämän elokuvan huonoudesta saamani traumat unohdu jossain vaiheessa ja päätänkin katsoa elokuvan vielä kertaalleen.

Niin ja näin lopuksi vielä on sanottava, että kun tarkastelee kaikkia noita ylempänä mainittuja elokuvia, niin onhan niissä yhteensä kestoa sen verran, että senkin ajan olisi voinut käyttää selvästi tehokkaamminkin hyödyksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti