maanantai 6. kesäkuuta 2011

30 Days of Movies - Day 6 - A movie that reminds you of somewhere

Day 6: A movie that reminds you of somewhere:
Lieksa!


Heti edellisen päivän perään aihe, jota sain miettiä useamman päivän. Tällä kertaa miettiminen ei aiheuttanut mitään suuria tunnemyrskyjä, mutta en vain tahtonut keksiä mitään sopivaa elokuvaa tähän kategoriaan. Ensin ajattelin tämän johtuvan siitä, että olen vain matkustellut niin vähän, mutta olinhan minä käynyt ulkomailla Shanghaissa, Tukholmassa, Tallinnassa, Brysselissä ja Oslossa ja kotimaassakin yhdessä jos toisessa paikassa, mutta mikään noista paikoista ei ole tahtonut tulla kunnolla esiin missään katsomissani elokuvissa, Shanghain kymmenien metrien korkeudessa sijaitsevat ohitustiet olen sentään tainnut jossain elokuvassa nähnyt. Kotimaastakin on ollut jotenkin vaikeaa löytää kohteita tai kaupunginosia, jotka olisivat jääneet erityisen mieleen joissain kotimaisissa elokuvissa, joita kuitenkin olen nähnyt verrattain vähän. Olin välillä jopa niin epätoivoisissa tunnelmissa, että meinasin pistää tähän kategoriaan Jos rakastan -elokuvan, jossa käytiin sentään välillä Vantaan Koivukylässä, jossa minulla on tuttuja ja siten näin tuttuja maisemia. No, se olisi ollut mielestäni hivenen turhan hätäinen ratkaisu, mutta sen sijaan valitsinkin elokuvan, jota en ole vielä edes nähnyt ja tämä elokuva on Lieksa!.

Minun täytyy nyt tunnustaa, ettei minulla ole mitään hajua siitä, minkälainen tarina Lieksa!:ssa on tai edes sitä, mihin aikakauteen se perustuu, mutta pelkkä elokuvan nimi tuo mieliini tuon aah... niin maagisen kaupungin. Eräällä keskustelufoorumilla on järjestetty monena kesänä leiriviikonloppu hyvin lähellä Lieksaa eräässä leirikeskuksessa ja sinne foorumilaiset ovat lähteneet sankoin joukoin eri puolilta Suomea. Kyllä! Keskelle ei mitään! Itsekin olen parina viime kesänä viettänyt siellä viikonloppua ja hyvin hauskaa on ollut. Viikonloppuun on molempina käyntikerroillani kuulunut käynti Lieksan pääkadulla ja niinpä olenkin saanut kunnon annoksen tuota kaupunkia. Tutuiksi ovat tulleet niin paikallinen S-Market, Alko, satunnaiset vaatekaupat, joista viime vuonna ostin itselleni uudet shortsit, Suomalainen kirjakauppa, Lieksan kirkko ja ennen kaikkea: Pub Icella, joka on ollut tuon foorumin porukan pyhiinvaelluskohde jok'ikinen vuosi. Siellä tuli vedettyä yksi jos toinenkin valkovenäläinen ja siellä tulee varmasti käytyä, jos vielä joskus sinne eksyn. Lieksan keskustan ulkopuolellekin riittää jokunen mukava muisto, kuten esimerkiksi koskenlasku kumiveneellä. Ei siis ihme, että elokuvan, jota en ole edes nähnyt vielä, nimestä tulee mieleen mukavat hetket, jotka kahtena viikonloppuna olen viettänyt kyseisessä kaupungissa ja sen välittömässä läheisyydessä. Jos joskus katson tämän elokuvan, teen sen lähinnä näiden muistojen vuoksi. Niin ja... eihän sitä tiedä, vaikka vielä joskus siellä Lieksassa tulisi käytyäkin, vaikka ainakin tämä vuosi jää väliin. ;)

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti