sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

30 Days of Movies - Day 12 - A movie from a director you hate

Day 12: A movie from a director you hate:
Sormet pelissä


Jälleen yksi ainakin vähän hankala kategoria, sillä en myönnä vihaavani yhtäkään elokuvaohjaajaa. On toki olemassa sellaisia tunnettuja ja arvostettuja ohjaajia, joiden tuotoksista minä en ole saanut mitään irti, mutta jos olenkin kokenut joitain vihantunteita, niin korkeintaan itse elokuvaa kohtaan, enkä todellakaan elokuvan ohjaajaa koskaan. Monilla ohjaajilla voi olla teoksia, joista en tykkää, mutta ne paremmat elokuvat sitten kompensoivat hyvin niitä huonoja elokuvia. Poikkeuksiakin toki on, mutta noin yleisesti ottaen valitsen katsomani elokuvat elokuvan aiheen mukaan, enkä niinkään sen, kuka sen on ohjannut tai kuka on pääosassa (tässä jälkimmäisessä suhteessa varsinkin niitä poikkeuksia on). Myöskään en yleensä jätä elokuvia katsomatta siksi, etten pidä elokuvan ohjaajasta, vaan siksi, ettei elokuva aihepiiriltään ole niistä kiinnostavimmista päästä. Tähän kategoriaan oli kuitenkin laitettava jotain, joten pistetäänpä sitten vaikkapa Tom Greenin elokuva Sormet pelissä.

Joskus taisi Neloselta tulla Tom Green Show, josta jostain kumman syystä tykkäsin ja katsoinkin sitä usein, ellen aina. En tiedä, oliko siinä sitten jotain piilokamerajuttuja(kin), minkä vuoksi siitä olisin tykännyt, mutta luultavasti todennäköisempi vaihtoehto on se, että olin vain tarpeeksi teini tykkääkseni moisesta alatyylisyydestä, millaisena sarjan muistan. No, tämän sarjan huumassa tuli sitten katsottua Tom Greenin ohjaama Sormet pelissä, josta en muista pitäneeni edes tuolloin ja luulisin, että pitäisin siitä nyt vieläkin vähemmän, jos joutuisin elokuvan uudelleen katsomaan. Okei, yksi elokuva on Tom Greeninkin kohdalla vain yksi elokuva, mutta jos kaupassa tulisi vastaan joku toinen (tai edes tämä) Greenin elokuva (hän on ohjannut yhden elokuvan viime vuonna), niin kovin helposti en ottaisi elokuvaa mukaani. En ole nähnyt Greeniä kuin pienissä sivuosissa viime vuosina ja hahmot nyt ovat vain hahmoja (hän on kyllä tavallista valmiimpi niin sanottuihin ällörooleihin), mutta koska aikoinaan pidin Tom Greenin tv-ohjelmasta, niin en voi tässäkään tapauksessa sanoa, että varsinaisesti vihaisin häntä ihmisenä, mutta Sormet pelissä oli jo muinoin niin vastenmielinen ilmestys, että aika syvällä ovat negatiiviset ennakkoluuloni Tom Greenin tuotantoja kohtaan.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti