torstai 30. kesäkuuta 2011

30 Days of Movies - Day 30 - Your favorite movie at this time last year

Day 30: Your favorite movie at this time last year:


Viimeistä viedään. Vaikka suurimman osan kategorioista olinkin muokannut jo puoli vuotta sitten, niin jo tuolloin olin päättänyt tehdä tästä projektin kesäkuulle, koska kesällä en juurikaan kotona elokuvia katsele. Elokuvia en katsellut pahemmin myöskään vuosi sitten, joten sen hetkisen ajankohdan suosikkielokuvan löytäminen ei niin helppoa ollut. Kesäkuussa katsoin tasan kaksi elokuvaa, uuden Painajainen Elm Streetillä -elokuvan, joka oli ok sekä Naisia hermoromahduksen partaalla, joka oli kyllä hyvä, mutta kummastakaan ei oikein ollut oikein varsinaisiksi suosikikseni. Niinpä käänsin katseeni heinäkuun puolelle, jonka aika alussa eli viides päivä, olin käynyt katsomassa tämän parhaan vieraskielisen Oscarin voittaneen Katseeseen kätketyn, joka kaikkien hämmästykseksi (no, ainakin minun) tuli Poriin normaalilevitykseen, joskin omat motiivini sen katsomiseen löytyi pääosin sen espanjankielisyydestä.

Elokuvan tarina imaisi minut melko totaalisesti mukaansa ja tarjosi hyvin jännittävän trillerin, joka toden totta piti otteessaan loppuun asti. Tähän auttoi lukuisat juonenkäänteet sekä asioiden paljastaminen vähitellen, eikä kaikkia palasia siten lyötykään tiskiin heti elokuvan alussa, vaikka iso osa jutuista tiedettiinkin jo elokuvan alussa nykyhetkessä. Elokuvan musiikki ja kuvaus oli niin ikään onnistuneita ja siten varsin hienoja tunnelmanluojia ja näyttelijät upeita. Ei siis ihme, että viihdyin tämän parissa koko sen kestonsa verran, vaikka kestikin yli kaksi tuntia. Eihän tämä ihan täydellinen ollut, mutta siitä huolimatta hyvin väkevä trilleri ja aivan taatusti tulen katsomaan tämän vielä uudestaankin joku päivä.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Sodankylän satoa: Curling

Alkuperäinen nimi: Curling
Ohjaus: Denis Côté
Käsikirjoitus: Denis Côte
Pääosissa: Emmanuel Bilodeau, Philomène Bilodeau, Rock LaFortune
Valmistusmaa: Kanada
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 92 min



Isä Jean-Francois (Emmanuel Bilodeau) ja hänen 12-vuotias tyttärensä Julyvonne (Philomène Bilodeau) asuvat eristyksissä muista pienen kanadalaiskylän lähellä. Julyvonne ei käy koulua, koska Jean-Francois haluaa suojella tytärtään koulun pahoilta vaikutteilta, vaan Jean-Francois opettaa Julyvonnea itse. Jean-Francois on töissä niin keilaradalla kuin motellissakin ja hänen työkaverinsa kannustavat häntä sosiaalisten aktiviteettien pariin, mutta Jean-Francois ei oikein innostu asiasta. Kotona Jean-Francois pitää tiukkaa kuria ja jos oikein hyvin menee, Julyvonne saa kuunnella hetken aikaa musiikkia, mutta mitä tällainen eristäytyminen saakaan heissä aikaan...

Koska elokuvan ohjannut Denis Côte kuului Sodankylän Elokuvajuhlien päävieraiden joukkoon, halusin käydä katsomassa tämän hänen festivaalin ainokaisensa, vaikka Côte ei nimenä sanonutkaan minulle mitään etukäteen. Tämä elokuva sai siis toimia ensikosketuksena hänen elokuviinsa ja samalla saikin startata yhden päivän telttailupäivän, josta puhuin jo aiemmin. No, valitettavasti Curling ei ollut ihan paras aloitus tälle telttailulle, eikä edes hirveän kiinnostavakaan.

Elokuvan alussa käydään läpi tyttären koulutilanne ja muutenkin annetaan heti alussa tiedettäväksi perheen todellinen tila eli ulkopuolisin silmin melko lohduton tila. Jean-Francois yrittää suojella Julyvonnea kaikilta maailman pahuuksilta eristämällä tämän muista, mutta samalla tekee tästä päällisin puolin tunneköyhän ihmisen. Tämä tunneköyhyys tahtoi ilmeisesti välittyä valkokankaan läpi ainakin allekirjoittaneeseen, sillä elokuva jätti minut lopulta melko kylmäksi. Jean-Francoisia olisi voinut olla helppo vihata, mutta kun hänellä itselläänkin tuntui olevan vähän pallo hukassa, niin lähimmäksi pääsin säälin tunnetta, mutta en tuntenut varsinaisesti sääliäkään. Tarinan ja Jean-Francoisin kehityskulku oli niin helppo ennustaa oikein, ettei siinäkään mielessä elokuvassa riittänyt jännitettävää. Kiinnostava idea elokuvassa oli ja Julyvonnen tunnetiloihin olisi voitu paneutua enemmänkin, mistä saatiin toki viitteitä ruumislöytöjen tapahtuessa, mutta loppujen lopuksi elokuva ei onnistunut käsittelemään aihettaan kovinkaan tunteita herättävästi, eikä siten tarjonnut minulle paljoakaan.

Niin Emmanuel Bilodeau kuin hänen tyttärensä Philomène Bilodeau olivat molemmat ihan hyviä, mutta kun tarina ei kiinnostanut, niin eipä hekään elokuvaa varsinaisesti pelastaneet. Philomène Bilodeau varsinkin osasi pitää sen melko ilmeettömän kasvonsa hyvin ja siten uskottava jossain määrin olikin. Muista elokuvan näyttelijöistä ei jäänyt hirveästi mieleen, vaikka eivät huonoja olleet hekään. Jäivät vain turhan taka-alalle.

Pisteitä: 2/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Pariisi, rakkaudella

Project 1001, osa 179/1001: Kolmas mies

Alkuperäinen nimi: The Third Man
Ohjaus: Carol Reed
Käsikirjoitus: Graham Greene
Pääosissa: Joseph Cotten, Alida Valli, Trevor Howard
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1949
Kesto: 104 min

- That sounds like a cheap novelette.
- Well, I write cheap novelettes.


Holly Martins saapuu neljän maan kesken jaettuun Wieniin tapaamaan hyvää ystäväänsä Harry Limeä, joka on kuitenkin juuri ennen hänen saapumistaan ehtinyt kuolla. Hollyn alettua kysellä Harryn kuolemasta hän saa kuulla Harryn viimeisistä hetkistä hyvin ristiriitaisia raportteja ja tulee siihen tulokseen, että tutkimuksia johtanut majuri Calloway (Trevor Howard) salaa jotain. Hollya yritetään saada lähtemään Wienistä, mutta hän jääkin kirjailijaseminaarin vieraaksi, joten hänellä on aikaa tutkimuksille. Hänelle sanotaan Harryn ruumista kantaneen kaksi, tunnistettua henkilöä, mutta Harryn talonmies sanoo nähneensä kantajia olleen kolme, joten kuka voi olla tuo kolmas mies?

Uusi päivä, uudet kujeet. Perjantai alkoi tällä Mestariluokan elokuvalla eli elokuvan jälkeen oli tarjolla pidempikin keskustelu elokuvasta, mutta itse en valitettavasti ehtinyt jäädä kuuntelemaan. Ennen elokuvan alkua elokuvan ilmeisesti valinnut kriitikko Nick James kysyi, kuinka moni oli nähnyt tämän elokuvan ennen ja ainakin minulle tuli se tunne, että kuuluin siihen selvään vähemmistöön, joka ei elokuvaa ollut ennen nähnyt. Niin ja jos totta puhutaan, niin ennen Elokuvajuhlia en ollut siitä kuullutkaan. Näillä ennakkotiedoilla olinkin varautunut yllätyksiin ja ihan mukavaksi rikostarinaksi Kolmas mies osoittautuikin.

Tarina alkaa Hollyn saapumisella Wieniin, jonka kohdalla minulle tuli uutena tietona se, että Wien on ollut jaettu neljän maan kesken ja otin tämän tiedon suurella mielenkiinnolla vastaan. Holly saakin sitten melkein heti kuulla Harryn kuolemasta ja saa kuulla Harryn saaman negatiivisen maineen kaupungissa majuri Callowaylta, mikä tekee Hollysta ja Callowaysta ainakin pinnan alla toistensa vihamiehiä. Elokuvaa oli kiva seurata, varsinkin kun tarina ei noudattanut ihan niitä tyypillisimpiä kehityskulkuja, varsinkin mitä tulee Harryn maineenpuhdistamiseen. Toisin sanoen tässä elokuvassa päähenkilöllä ei ole kaikki faktat hallussa koskien Harryn puhtoisuutta, vaan Harrynkin menneisyydestä löytyy asioita, jotka eivät kestä ihan päivänvaloa ja siten Harrysta paljastuukin yhtä kun toista. Mitä tulee sitten tämän kolmannen miehen henkilöllisyyden selvittämiseen, niin myönnän yllättyneeni kun miehen oikea henkilöllisyys tuli ilmi, vaikka vihjeitä oliki viljelty vähän tarinan kehittyessä. Tämän kolmannen miehen jahtaaminen lopun tunneleissa oli ihan jees, vaikka turhan helposti hän kykeni siellä seikkailemaan. Kokonaisuutena tarina oli ihan kiva, vaikkakaan ei jännittävin mahdollinen, mutta osin autenttiset kuvauspaikat auttoivat viihtymään elokuvan parissa ja muutenkin kuvauksessa oli saatu oikeanlaista tunnelmaa mukaan.

Näyttelijät olivat ihan kivoja, vaikkakaan ei nykystandardien kautta katsottuna olleetkaan mitenkään erityisen mieleenpainuvia, mutta ei näitä ollut vaikeakaan katsoa. Joseph Cotten oli ihan kelpo Hollyksi, vaikka toisaalta hänen paikallaan olisi voinut olla moni muukin ja samaa voisi sanoa Annaa näytelleestä Alida Vallista. Orson Wellesin rooli oli hyvä, vaikkakin niin lyhyt, että  hänen merkitsemisensä pääosanäyttelijöiden joukkoon on vähintäänkin kyseenalaista, mutta rahahan se näissä asioissa ratkaisee ja Wellesin nimellä myytiinkin sitten elokuvaa.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Curling

30 Days of Movies - Day 29 - A movie from your childhood

Day 29: A movie from your childhood:
Yksin kotona


Tämä kategoria oli mielettömän helppo. Meillä ei hirveästi ostettuja VHS:iä harrastettu, vaan yleensä jos katsottiin videolta elokuvia, oli ne vuokrattu. Jokunen omakin elokuvakin toki oli piirrettyjen ulkopuolella. Itselläni oli Uuno Turhapuro muuttaa maalle, mutta sitten oli muutama niin sanotusti yhteisomistuksessakin ollut elokuva: Hei, kuka puhuu myös!, Kolme miestä ja pikkuneiti sekä Yksin kotona. Noita muitakin tuli kyllä silloin tällöin katseltua, mutta mikään noista ei kestänyt kulutusta siinä määrin kuin Yksin kotona, jota katseltiin televisionkin välityksellä, kun se sieltä tuli. Niinpä tähän kategoriaan ei voinut laittaa mitään muuta kuin sen.

Minulla on kyllä tämä ja tämän ensimmäinen jatko-osa hommattuina, enkä mene todellakaan takuuseen siitä, että nämä iskisivät minuun edelleen, mutta onhan minun yritettävä edes. Tämä kun menee kuitenkin juuri siihen kategoriaan, että nauttiakseen tällaisesta menosta täytyy melkein olla lapsi, sillä näin aikuisen silmin kohellus on vähän turhankin absurdin oloista. Tästä parhaimpana esimerkkinä on nämä kaikki roistoille tapahtuvat asiat, joita silloin pienempänä ei yhtään tullut kyseenalaistaneeksi, mutta nyt saattaisi ajatella, että "Ai ei tossa muka tuon pahemmin käynyt?" tai muuta sellaista. Haluaisin toden totta viihtyä tämän ja sen ensimmäisen jatko-osan parissa nykyään, mutta pahoin pelkään, että meno on turhan lapsellista minun nykymakuuni. Toivon mukaan ei. Sen ainakin tiedän, että ainakin yhdessä vaiheessa soi ihan mielettömän hyvä musiikki.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Sodankylän satoa: Tarkastaja

Alkuperäinen nimi: Tarkastaja
Ohjaus: Anssi Mänttäri
Käsikirjoitus: Anssi Mänttäri
Pääosissa: Niko Saarela, Eeva Putro, Anna-Maija Tuokko
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 76 min
 
Yhtiöstä poltetaan "vahingossa" edellisvuoden kirjanpito ja kun kirjanpitokin on vakuutettu, lähtee vakuutustarkastaja (Niko Saarela) tutkimaan tapausta. Haastateltavat yksi toisensa jälkeen kiertävät kysymyksiä ja muutenkin venkoilevat siinä määrin, että vakuutuspetoksen todennäköisyys on hyvin suuri. Kuitenkin Tarkastaja yritetään ottaa pois tapauksen parista, mutta miksi, sen hän aikoo selvittää...

Torstain viimeinen elokuva. Anssi Mänttäri on vissiin ohjannut ja käsikirjoittanut paljon elokuvia ja onpahan hän ollut käynnistämässä myös Sodankylän Elokuvajuhlia, mutta siitä huolimatta kyseinen kaveri on mennyt minulta tyystin ohi ja kuulinkin hänestä ensimmäisen kerran vasta nyt Sodankylässä (myönnän syyllisyyteni). Niinpä minulla ei ollut minkäänlaista hajua siitä, millaisia elokuvia hän tekee, joten täysin puskista pääsi tämänkin elokuvan tyylilaji tulemaan. No, lupaavasta alusta huolimatta Tarkastaja jäi vähän puolitiehen.

Hyvin pian elokuvan alettua sen tyylilaji kävi selväksi: komediaahan tässä katseltiin ja myöhemmin vielä selvisi, että tragi- sellaista. Mitä parasta, komedia nojasi pitkälti sellaiseen pikkunäppärään huumoriin, joka sai yleisön (myös minut) mylvimään naurusta. Koko tarinan idea oli niin absurdi, että se oli paikoitellen todella viihdyttävää seurata, vaikka juonessa ei ollutkaan päätä eikä häntää. Tämä sitten kostautui elokuvan jälkipuoliskolla, kun meno menee jokseenkin surrealistisempaan suuntaan ja Tarkastajan pyrkimyksistä huolimatta koko totuutta ei aiottukaan selvittää. Elokuva lähtikin menemään loppuvaiheilla oudoille sivuraiteille. Myöskään huumori ei iskenyt elokuvan loppuvaiheilla niin paljon kuin alussa, eikä sitä käytettykään mielestäni yhtä paljon (tai sitten vain turruin siihen, mene ja tiedä). Hyvän alun ansiosta kokonaisuus oli kuitenkin tasoa "ihan kiva".

Niko Saarela oli ihan perushyvä ja tekikin siten aika rutiinisuorituksen. Kari Hietalahti Tarkastajan pomona oli hänkin ihan jees, mutta silloin harvoin kuin häntä näytettiin, niin jotenkin tuli sellainen tunne, että luotettiin liikaa Hietalahden tuttuihin maneereihin. Elokuvan parhaasta suorituksesta sen sijaan vastasi Jukka-Pekka Palo, joka Talkkarina (nimiähän mä en tiedä, enkä nyt ole varma, oliko hahmoilla niitä) oli aivan tajuttoman hauska. Mukana menossa: Aake Kalliala ja Tom Pöysti.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Kolmas mies

Sodankylän satoa: Takaa-ajettu

Alkuperäinen nimi: The Fugitive
Ohjaus: Andrew Davis
Käsikirjoitus: Jeb Stuart, David Twohy
Pääosissa: Harrison Ford, Tommy Lee Jones, Sela Ward
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1993
Kesto: 130 min

- I didn't kill my wife!
- I don't care!


Richard Kimblen (Harrison Ford) vaimo Helen (Sela Ward) surmataan ja Kimble tuomitaan syylliseksi ja kuolemaan, vaikka hän vakuuttaa syyttömyyttään. Kun häntä ollaan muutaman muun vangin kanssa siirtämässä vankilaan, nämä muut saavat vankienkuljetusbussin syöksymään tieltä ja Kimble pääsee pakoon. Hän lähteekin puhdistamaan mainettaan ja etsimään oikeaa syyllistä samalla kun liittovaltion poliisi Samuel Gerard (Tommy Lee Jones) etunenässä lähtee Kimblen perään...

Tämä elokuva oli kaikista näistä Sodankylässä näkemistäni elokuvista se tutuin. Pistin tämän jo varhaisessa vaiheessa katselulistalle, sillä tämä oli ehkä ohjelmiston valtavirtaviihteellisin Hollywood-elokuva ja siten toi hyvää vastapainoa muihin Sodankylän elokuville. Itsekin olen nähnyt tämän useampaan kertaan, mutta vaikka tämä elokuva olikin viihdyttävä, niin jos en pahasti muista väärin, olen joskus muinoin pitänyt Takaa-ajetusta paljon enemmänkin.

Tarina oli kyllä sitä ehtaa hollywoodia, enkä tarkoita tällä nyt mitään pahaa (ei minusta nyt niin elitisti ole tullut). Syytön mies tuomitaan, mutta hänen onnistuu paeta, jonka jälkeen hän lähtee oikean syyllisen perään poliisit kannoillaan. Vaikka elokuva onkin siis aika peruskauraa, sitä oli viihdyttävä katsoa. Tähän auttoi varsinkin tiivistunnelmainen musiikki, joka sopi tapahtumiin hienosti, esimerkiksi näissä tunnelikohtauksissa. Lisäksi kun muistin melko huonosti elokuvan lopputapahtumat eli sen, miten syyllinen löytyy ja sen, mitä kaikkea tapahtumien taustallla olikaan, niin olihan tässä jännitettävääkin. Veikkaan kyllä, että jos olisin muistanut elokuvan tapahtumat vieläkin paremmin, olisi viihdyttävyysarvo saattanut olla vähän huonompikin. Kuitenkin Gerardin suusta saimme kuulla myös actionhuumoria, että kivan toiminnan lisäksi myös muuten elokuvassa oli viihdettä yllin kyllin. En tiedä, kumpi tässä oli oikein vanhentunut, tehosteet vai minä, mutta tämä alun onnettomuus ei näyttänyt hirveän hyvältä eikä siten aidon oloiselta, vaan ihmeelliseltä räjähdysten sekasikiöltä. Elokuva oli kyllä hivenen liian pitkä ja siten vähän olisikin voinut tiivistää (festivaalin sivuilla mainittu 2h 31min täytyy olla virhe), vaikka kokonaisuutena tämä toimikin.

Harrison Ford oli varsin hyvässä vedossa, mitä ei voi sanoa kaikissa Fordin 90-luvun tuotoksista(kaan), mutta tosiaan Richard Kimbleä hän esitti maan mainiosti. Häntä paremmaksi kuitenkin pistää Tommy Lee Jones, joka ansaitusti voitti tästä roolista sivuosa-Oscarin ja taisi Golden Globekin hänelle tulla. Jones oli aivan lyömätön Gerardin roolissa ja häntä parempaa vaihtoehtoa rooliin olisi ollut vaikea keksiä. Mukana menossa: Sela Ward (House), Julianne Moore, Joe Pantoliano (Memento), L. Scott Caldwell (Lost) ja Jane Lynch (Glee, 40 v. ja neitsyt).

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tarkastaja

30 Days of Movies - Day 28 - A movie that makes you feel guilty

Day 28: A movie that makes you feel guilty:

 

Joo-o, en ole tosiaankaan tehnyt tätä haastetta itselleni helpoksi, eikä tunnu kunnolla helpottavan edes tässä lopussakaan. Miksi jonkin elokuvan katsominen saisi minut syylliseksi? Huonoutensa vuoksi? Aiheensa ja mahdollisesti kipeän käsittelytapansa vuoksi? Yleisesti huonoksi luonnehditusta elokuvasta pitäminen ei sovi tähän kategoriaan, sillä kyseessä on guilty pleasure, johon on jo toinen kategoria olemassa ja siten se aihe on jo käsitelty. Elokuva saattaa olla vaikka mistä hankalasta aiheesta tahansa, mutta miksi jostain tietystä aiheesta tehdystä elokuvasta katsominen saisi oloni syylliseksi? Jos nimittäin kyseessä ei ole maailman kusipäisyyttä korostava dokumentti, niin silloin elokuva yleensä tarjoaa jonkinasteisen kurkistuksen joko kuvitteellisten tai oikeasti olemassaolleiden henkilöiden elämään ja mitä niin pahaa sellaisessa kurkistelussa on, että se tekisi oloni syylliseksi? Elokuva voi olla kauhea, ahdistava ja mitä vain, mutta en muista niiden aiheuttaneen vielä kertaakaan syyllisyyttä. Dokumenttien kohdalla sitten ollaan yleensä niin globaalien kysymysten äärellä, etten niiden äärellä osaa ottaa kaikkia maailman ongelmia harteilleni, joten en syyllisyyttä osaa kantaa niidenkään vuoksi. Mitä tulee sitten elokuvien mahdollisiin huonouksiin, niin minähän katson elokuvia niiden tavalla tai toisella kiinnostavan luonteen vuoksi (yleensä) huolimatta muiden mahdollisesti negatiivisista arvosteluista, enkä voi siten tuntea syyllisyyttä katsottuani elokuvan, joka on osoittautunutkin huonoksi, vaikka "muut" siitä olisivatkin varoitelleet. Eri asia sitten on se, että pitäisikö siitä tuntea syyllisyyttä, että katsoo aidosti huonoksi havaitsevansa elokuvan uudestaan vielä joskus. Minusta ei, mutta tuollaisessa tilanteessa saattaisin päästä elokuvien saralla lähimmäksi sitä syyllisyyden fiilistä, vaikka varsinainen syyllisyydentunne loistaisikin poissaolollaan. Niinpä valitsen tähän kategoriaan elokuvan Jouluyö, kuolemanyö 2.

Keksin tuossa jokunen kuukausi sitten uusia keräilykohteita, mitä elokuviin tulee ja yksi näistä keräilyistä on hankkia omistamilleni elokuville kaikki niiden jatko-osat huolimatta siitä, kuinka huonoja ensimmäiset osat tai jatko-osat ovat. Alun perin piti ostaa yhden elokuvan jatko-osat kuukaudessa, mutta pienen yllättävän rahanmenon jälkeen päätin pistää tuon(kin) keräilyn tauolle joksikin aikaa vain yhden kuukauden jälkeen. Silloin, kun saan jatko-osat ostettua, katson myös ne ensimmäiset osat ennen niitä myöhempiä osia ja tämän elokuvan kohdalla tuon säännön noudattaminen tulee olemaan todella tuskallista. Koska haluan pitää jatko-osien(kin) suhteen hankinnat melko sattumanvaraisina, olen numeroinut ne elokuvat, joilla on jatko-osat ja sitten satunnaisnumerogeneraattorilla olen arponut itselleni ostettavat jatko-osat. Kun olin sitten arpomassa jatko-osia, niin toivoin hartaasti, että tuli hankittavaksi minkä tahansa elokuvasarjan jatko-osat tahansa, niin kunhan ei kovin pian tämän elokuvan jatko-osia, etten joutuisi tätäkään katsomaan niin pian uudestaan.

Jouluyö, kuolemanyö
ei ollut sekään kovinkaan häävi elokuva, mutta tämä ensimmäinen jatko-osa menee kyllä sieltä, missä aita on matalin. En muista elokuvan lopun tapahtumia kovinkaan tarkkaan, mutta muistan toden totta sen alkupuoliskon. Elokuvassa nimittäin näytetään kolmen vartin ajan ensimmäisen osan tapahtumia ja tämä nyt oli aivan naurettava juttu, minkä vuoksi en todellakaan odota tämän elokuvan uudelleen näkemistä. Voin oikeasti kuvitella sen tilanteen, kun tämä elokuva pyörii toistamiseen dvd-soittimessani ja voisin olla, jos en nyt varsinaisesti syyllisen oloinen, niin ihmetellä koko elokuvan ajan, että mitä ihmettä minä teen jälleen kerran tämän totaalisen epäonnistuneen jatko-osan parissa. No, onhan tämä merkitty kauhuelokuvaksi ja minä toden totta odotan tämä elokuvan uudelleenkatsomista kauhulla. En tosin sillä oikealla tavalla.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Sodankylän satoa: Veljekset

Alkuperäinen nimi: Veljekset
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Mika Kaurismäki, Sami Keski-Vähälä
Pääosissa: Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 90 min



Isä Paavo (Esko Salminen) on täyttämässä 70 vuotta ja niinpä perheen kotitalolle saapuu Mitjan ja Torstin (Timo Torikka ja Pertti Sveholm) veli Ivar (Kari Heiskanen) ensimmäistä kertaa 25 vuoteen. Torsti on vuosia kestänyt isäpäpan seuraa, Mitja puolestaan on epäonnistuneita elokuvia tehnyt ohjaaja, joka rahapulassaan on vain jokin aika sitten palannut takaisin kotiin. Mitja ja Paavo taistelevat samasta naisesta, Raisasta (Mari Perankoski), vaikka Mitja on kihloissa toisen, Katjan (Liisa Kuoppamäki) kanssa ja Katja taas on ollut ihastunut aikoinaan Ivariin ennen Ivarin lähtöä, kuten myös Ivar Katjaan. Niinpä syntymäpäiväjuhlista on tulossa hyvinkin mielenkiintoiset...

Minun täytyy nyt myöntää, että syystä tai toisesta Kaurismäen veljekset ovat aiheuttaneet minulle lähinnä hylkimisreaktioita, enkä yhtään elokuvaa ollut nähnyt kummaltakaan ennen tätä elokuvaa. Joskin todettakoon, että tämä hylkimisreaktio on johtunut lähinnä Akista, mutta Mikakin on ajautunut siihen mukaan. Nyt Sodankylässä olikin aika päästä tästä puoliboikotista eroon ja kas... tämä Mika Kaurismäen ohjaama Veljekset, jonka kuvittelin olevan paljon vanhempi (heti elokuvan alussa tajusin, että olikin kyse siitä tuoreimmasta), olikin ihan hauska draamakomedia.

Tarinan keskiössä oli siis Paavon syntymäpäiväjuhlat, mutta ennen kuin sinne asti päästään, käydään läpi perheen taustoja ja veljesten tuntemuksia varsinkin isäänsä kohtaan ja kaikki nämä dialogit sisältävät monia mehukkaan hauskoja juttuja. Nämä jutut olivat juuri sellaisia, että jos omalle kohdalle osuisi, niin vähemmän hauskoina niitä pitäisi, mutta näin valkokankaalla nähtynä kyllä nauratti. Toisin sanoen kaiken draaman keskellä oli käytetty hyvinkin mustaa huumoria, josta minä ainakin pidin. Tarinankulussa tapahtuu monenlaisia käänteitä, mutta henkilöiden kohtaloissa ei suuria yllätyksiä  nähty, vaan monet asiat olivat ennalta-arvattavissa, vaikka pieniä epäilyksen hetkiä koinkin. Kuitenkin huumorin turvin tästä jäi ihan hyvä fiilis. Tätä on verrattu siinä määrin Mika Kaurismäen aikaisempaan Kolme viisasta miestä -elokuvaan, jossa on sama päänäyttelijäkolmikko, ja joka luottaa osin samanlaiseen tekotapaan (improvisoituun dialogiin), että tätä ei ole arvostettu ihan samalle tasolle "edeltäjänsä" kanssa, mutta itse kyseistä elokuvaa näkemättä tämä elokuva kyllä viihdytti ja Isossa Teltassa jaksoi hyvin istua loppuun asti.

Esko Salminen oli aivan loistava isä Paavona ja pappismiehenä mukana ollut Vesa Vierikko oli hänkin varsin hyvä. Itse veljeksiä näytelleistä Timo Torikasta, Pertti Sveholmista ja Kari Heiskasesta ei ollut sinänsä mitään pahaa sanottavaa, vaan kaikki kolme olivat ihan perushyviä, vaikka eivät Salmisen ja Vierikon veroisia olleetkaan. Elokuvan naisia näytelleet Mari Perankoski ja Liisa Kuoppamäki puolestaan eivät tehneet vaikutusta, vaikka olivatkin ihan siedettäviä.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Takaa-ajettu

Sodankylän satoa: Perhe joka hajosi

Alkuperäinen nimi: Family Viewing
Ohjaus: Atom Egoyan
Käsikirjoitus: Atom Egoyan
Pääosissa: Aidan Tierney, David Hemblen, Gabrielle Rose
Valmistusmaa: Kanada
Ilmestymisvuosi: 1988
Kesto: 86 min



 Van (Aidan Tierney) asuu yhdessä isänsä Stanin (David Hemblen) ja äitipuolensa Sandran (Gabrielle Rose) kanssa. Vanin Armen-isoäiti (Selma Keklikian) äidin puolelta on hoitokodissa, johon Vanin isä on hänet pistänyt. Koska isä ei huolehdi Armenista, Vanin on tehtävä niin ja hän käykin hoitokodissa säännöllisesti. Hoitokodissa hän tapaa Alinen (Arsinée Khanjian), jonka oma äiti (Jeanne Sabourin) on myös hoidossa siellä. Van haluaisi saada Armenin pois hoitokodista, mutta Stan ei suostu siihen, joten hänen on keksittävä jokin muu keino...

Tein aikataulutuksen Sodankylässä sillä tavalla, että näkisin elokuvia mahdollisimman monelta ohjaajalta ja pääosa aikataulustani perustuu netissä 10.6. olleeseen ohjelmakarttaan. Se kuitenkin koki rajuja muutoksia senkin jälkeen, mutta päivitetyssä aikataulussakin pyrin huomioimaan edellisen ohjelmakartan aikataulun mahdollisimmman hyvin ja olenkin melko varma, että vanhalla listalla juuri muu kuin tämä elokuva Atom Egoyanilta ei sopinut aikatauluihin, vaikka päivitetyssä ohjelmakartassa olisi jokin muukin voinut sopia (esimerkiksi 1001-elokuva Suloinen ikuisuus). En ole festivaalien päävieraisiin kuuluneen Egoyanin muuhun tuotantoon vielä ehtinyt paneutua, mutta elokuvan Perhe joka hajosi, jonka opin tuntemaan festivaalien ansiosta sen englanninkielisellä nimellä, hänen muitakin tuotoksia voisi joskus tsekata...

Elokuvassa Van siis yrittää pitää huolta vanhasta mummostaan parhaalla mahdollisella tavalla ja tämä huolenpito johtaa kommelluksiin, joihin paras yhtymäkohta olisi saippuaoopperoiden, joihin Egoyan teostaan vertasi, sijasta tyypilliseen Serranon perheen jaksoon. Elokuva on IMDB:ssä ja Wikipediassa merkitty vain draamaksi, mutta vaikka se sisälsikin paljon draama-aineksia, niin tapahtumia kuitenkin käytiin läpi lämpimän huumorin kera, mikä teki elokuvasta paikoin jopa nautittavan katsoa. Hahmokatras oli mainio, sillä se sisälsi kotipornovideoita tekevän ja anoppinsa vihaaman isän sekä Vania piirittävän äitipuolenkin. Elokuvaa oli ihan mukava katsoa, vaikka se sisälsikin pari heikompaakin juttua ja ne koettiin sitten, kun tapahtumat pistettiin kunnolla pyörimään. Ensinnäkin Stan-isän epäilykset asioiden kulusta heräsivät vähän turhan heppoisin perustein, vaikka täysin varmasti en voi sanoa sitä, että Stan itsekään tiesi, mitä hän epäili. Toinen heikko kohta olikin sitten se, että Egoyanin isoäidin Armenin osalta kaikki meni vähän turhankin sulavasti ilman suuria hankaluuksia. Kokonaisuutena katsomiselämys oli kuitenkin ihan positiivinen ja nauraa sain, vaikka en niitä Egoyanin ennen esitystä mainitsemia video- vs. filmikuvaus -metaforia tunnistanutkaan.

Näyttelijät olivat ihan perushyvää tasoa, mutta ei yksikään kunnolla loistanut. Vania esittänyt Aidan Tierney oli ihan jees, kuten myös elokuvan nuoret naiset eli Sandraa esittänyt Gabrielle Rose sekä Alinea esittänyt Arsinée Kjanjian. Stania esittänyt David Hemblen oli välillä aikamoinen hapannaama ja ilmeisesti oli tarkoitettukin, ettei kyseisestä hahmosta pidä pitää.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Veljekset

30 Days of Movies - Days 27 - A movie that you wish you could act in

Day 27: A movie that you wish you could act in:


Olin ehtinyt kuvitella, että tämä loppupuoli tästä haasteesta menisi leppoisasti, mutta mitä vielä. Jo toinen peräkkäinen kategoria, jota saa miettiä oikein tosissaan. Tämäkin kategoria on täynnä tulkinnanvaraisuuksia. Kun puhutaan näyttelemisestä, niin varmaankai ei tarkoiteta elämistä tietyn elokuvan maailmassa, vaan näyttelemisestä sellaisesta maailmasta kertovassa elokuvassa... vai? Niin ja kun näyttelemisestä puhutaan, niin tarkoitetaanko nyt näkyvää roolia vai kelpaako kenties esimerkiksi statistina oleminen? Täytyykö elokuvan olla jo olemassa vai voiko sanoa haluavansa näytellä elokuvassa, jossa on tietynlainen tarina, josta ei kuitenkaan vielä ole tehty elokuvaa? Minulla itse asiassa on haaveissa esiintyä statistina yhdessä tällaisessa tietystä tarinasta tehdyssä elokuvassa, mutta en kai minä sitä voi pistää tähän, enkä haluaisikaan puhumattakaan, että haluaisin kertoa, mistä tarinasta on kyse. Okei, minä itsehän muokkasin musahaasteen tähän leffamuotoon, mutta olisinhan voinut edes vähän tarkemmin miettiä näitä silloin toukokuussa. No, nyt on myöhäistä katua ja... eipähän ole liian tiukkaa, mistä kirjoittaa. :D

No, minä ajattelin nyt kuitenkin valita valintaperusteeksi sen ensin mieleen tulleen tulkinnan eli sen, että tekisi mieli näytellä jossain olemassaolevassa elokuvassa, mutta sitten tulikin ongelma päättäessä, että mikä olisi sopiva elokuva. Maailma on täynnä hyviä elokuvia, joita tykkään katsoa, mutta en ole koskaan ajatellut sitä, että tekisipä mieli näytellä jossain tietyssä elokuvassa. Haluaisinko näytellä jossain tietyssä toimintaelokuvassa? Silloin toki minulle selviäisi oikein omakohtaisesti, kuinka tehosterikkaita ne elokuvat ovatkaan ja niipä kuinka paljon kohtauksista tehdäänkään sinisen tai vihreän kankaan edessä. Kyllähän mä tiedän, että paljonhan niin tehdään, mutta se kokonaismäärä voisi ylittää kaikki ennakkoluuloni. Haluaisinko sen sijaan näytellä vaikkapa jossain elokuvassa, jossa on joku tietty näyttelijä mukana, esimerkiksi Meryl Streep? Itse asiassa tiedän yhden elokuvan, vaikkakaan en haluaisi siinä näytellä Streepin vuoksi, mutta olen käyttänyt sen jo (eli Mamma Mia!:n), niin en voi sanoa sitä. Tästä pääsinkin tälleen oikeasti ex tempore eteenpäin, sillä kun kirjoitin edellistä virkettä, en tiennyt vielä tämän päivän elokuvaa, mutta nyt sen sain päähäni: Kun kerran Mamma Mia! on jo käytetty, niin otetaan tarkasteluun toinen musikaali eli The Rocky Horror Picture Show.

Kun katsoin elokuvan edellisellä kerralla, olin vielä paljon kriittisempi musikaaleja kohtaan, enkä ehkä siksi saanutkaan tästä elokuvasta ihan kaikkea irti, mutta tarkoitus olisi katsoa elokuva joskus elokuussa uusiksi nyt, kun musikaalisietokykyni on aiempaa suurempi. Kyllä minä nyt sen verran muistan, että elokuva sisälsi joitakin fantastisia musiikkinumeroita, mutta sitten taas sellaisiakin kappaleita, jotka eivät oikein iskeneet. Okei, kyseessä oli suomenkielinen versio, mutta ei ne kaikki kappaleet iskeneet myöskään tässä taannoin, kun kävin lähellä sijaitsevassa/sijainneesta pikkuteatterissa sen katsomassa. Musiikki ei kuitenkaan ole syy, miksi voisin haluta tämän elokuvan näyttelijäkaartiin vaan niissä oudonkiehtovissa hahmoissa, joita elokuva pitää sisällään. En tietenkään tunkisi itseäni elokuvan päähenkilöiden joukkoon, enkä edes keksisi, mihin rooliin minut voisi mahduttaa. Siitä huolimatta etten omaa yhtään laulutaitoa ja tanssitaitokin on vähintäänkin kyseenalaista, niin voisin kuvitella ainakin villeimmissä unelmissani itseni siellä vieraiden joukossa tanssimassa ja varsinkin Time Warp on sellainen kappale, jota olisi voinut kiva olla tanssimassa tässä alkuperäisessä elokuvassa. Eihän koko totuus kuvauksista tietenkään välity ruudun toiselle puolelle, mutta kyllä elokuva ainakin näytti siltä, että kuvauspaikalla olisi vallinnut melko rento tunnelma, ja että elokuvaa tehtäessä on oikeasti ollut hauskaa. Miksi siis en voisi haluta olla tällaisessa projektissa mukana?

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

Movie Monday #5: Päässäni soi ja soi ja soi: Moottoritie on päässäni ylikuuma

Movie Monday heitti ilmoille musiikkihaasteen eli elokuvamusiikkiin tavalla tai toisella liittyvän kirjoitushaasteen. Elokuvassa täytyy olla hyvin voimakkaat musiikit yleensä, jos minä niihin kiinnitän huomiota tai jotain erityisen poikkeuksellista. Myönnän suoraan, että esimerkiksi Ennio Morriconen musiikki niissä muutamassa elokuvassa, joista olen Morriconen musiikin olevan, ei ole ollut erityisen mieleenjäävää, vaikka ihan kivoja tunnelmanluojia olisivatkin olleet. Onhan tietenkin paljon sellaistakin musiikkia, jotka sitten jäävät pitkäksi aikaa soimaan päässä, oli kyseessä elokuvan alkuperäinen musiikki tai muussa yhteydessä tehtyä musiikkia. John Williams on esimerkiksi onnistunut tekemään paljon sellaista musiikkia, joita hyräilee mielessään jälkikäteenkin. Sellaisia yksittäisiä kappaleita, joita on jäänyt pysyvästi mieleen elokuvista, on tietenkin Tähtien Sota sekä muun muassa Suspiria, Tohtori Outolempi, M - kaupunki etsii murhaajaa, Halloween, Kill Bill, Sademies ja onhan noita paljon enemmänkin, jos kunnolla rupeaisi asiaa miettimään. Kuitenkin ajattelin nostaa tähän yhden kappaleen, joka tulee aina mieleen, kun kyseisen elokuvan nimen kuulen ja tuo elokuva on viime vuonna valmistunut teattereihin tullut elokuva Sisko tahtoisin jäädä.

Kuvan tie ei liity tapaukseen
Tänään työkaveri kysyi minulta, millainen elokuva lehdessä mainostettu Sisko tahtoisin jäädä oikein mahtaakaan olla ja eikös minulle heti tullut Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma mieleen... kiitti! Sama toistui viime kesänä ja syksyllä moneen kertaan aina, kun tämä elokuva jossain mainittiin ja kappale soi aika pitkään päässäni elokuvan nähtyänikin. Ei sillä, hyvä kappalehan kyseessä on, mutta kun se tulee joka kerta mieleen, kun elokuva jossain mainitaan ja se on jo vähän liikaa. Mitä muutakaan voisi tapahtua, kun elokuvan nimi on suoraan kappaleen sanoituksista ja vieläpä kertosäkeestä. Teen varmaan itselleni karhunpalveluksen, kun tämän kirjoituksen kirjoitan ja tulen myöhemmin lukemaan kommentteja ja aina nähdessäni tämän postin alkaa kappale soida päässä. Jeeee! No, nyt soitan kyllä ysärimusaa pitääkseni kappaleen poissa mielestäni, mutta kuinka hyvin se onnistuu, se nähdään päivän aikanä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Project 1001, osa 178/1001: Taksikuski

Alkuperäinen nimi: Taxi Driver
Ohjaus: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Paul Schrader
Pääosissa: Robert De Niro, Cybill Shepherd, Albert Brooks
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1976
Kesto: 113 min
 
- How's your driving record? Clean?
- It's clean, real clean. Like my conscience.


 Travis Bickle (Robert De Niro) kärsii unettomuudesta ja ryhtyy pitkää päivää ja viikkoa painivaksi taksikuskiksi. Taksikuskina hän näkee New Yorkin parhaimmillaan tai oikeastaan pahimmillaan. Lopulta hän tutustuu Betsyyn (Cybill Shepherd), jonka kanssa hänellä voisikin olla toisenlainen tulevaisuus, mutta Travis mokaa pahasti, minkä jälkeen heidän tiensä eroavat. Travis haluaisi vielä yrittää, mutta Betsy ei halua nähdäkään Travisia. Tämä ero muuttaa Travista ja kun ympäristönä on vielä hänen mielestään hyvin mädäntynyt New York, niin tämä muutos tulee lopulta olemaan hyvin kohtalokas...

Uusi päivä ja elokuvien katselu oikein kunnolla käyntiin. Olen nähnyt tämän elokuvan viimeksi joskus varhaisteininä, joten muistikuvat olivat hyvin hatarat etukäteen, mitä nyt muistin sen roolin, jonka Travis ottaa elokuvan loppua kohti mentäessä. En enää muistanut edes sitä, olinko tykännyt tästä ja jos olin, niin kuinka paljon. Niin ja kun aikaa tämän näkemisestä on niin pitkä aika, niin vaikka muistaisinkin, mitä olen tästä tykännyt, niin enhän voisi vannoa, että edelleen pitäisin tästä yhtä paljon (tai vähän), niin moni tyly ja synkkä suurkaupunkikuvaus kun on menettänyt minun silmissäni viehätysvoimaansa. No, onneksi Taksikuski ei lukeudu näihin, vaan se oli varsin hyvä elokuva.

Elokuva oli minusta hieno kuvaus siitä, miten ihmismieli saattaa vähitellen muuttua ja tässä elokuvassa se muutos tapahtuu nimenomaan tylympään suuntaan. New York kuvataan suoranaisena paheiden pesänä, josta ei paljon positiivista tahdo löytyä, varsinkaan yöaikaan. Totta kai Travisin omat jyrkät mielipiteet vaikuttivat elokuvan synkkään sävyyn, mutta minulle tuli tästä mieleen eräänlainen käänteinen Woody Allen -filmi. Siinä missä Allen ylistää New Yorkia omalla kierolla tavallaan useimmissa filmeissään, tässä kaupunki ei juuri kiitosta saanut. Travisissa on unettomuuden lisäksi selvästi jotain muutakin vikaa, mistä kertoo hänen valitsemansa treffipaikkakin, ja tämä vika tekee Travisista erittäin mielenkiintoisen hahmon. Hän on samaan aikaan aikaan hieman synkkä, tyly, etäinen ja hieman häiriintynytkin, ja hänen persoonallisuutensa menee vain tylympään suuntaan mitä pidemmälle elokuva etenee. Niinpä tätä elokuvaa oli oikein hieno katsoa, kun pääsi katsomaan pääosin Travisin näkökulmasta New Yorkia ja se näky ei aina todellakaan ollut kaunein mahdollinen. Kuvauspuolessa oli onnistuttu ja niinpä New York näyttikin juuri niin rujolta kuin se oli haluttukin näyttää. Loppuratkaisu oli aika tyly, tavallaan myös Travisin kannalta.

Robert De Niro tekee tässä elokuvassa ihan mahtavan roolisuorituksen ja nuoressa De Nirossa onkin juuri tällaiseen hahmoon sopivaa tylyyttä. Sitä oikein ajatteli katselevansa useimmiten nimenomaan Travis Bickleä kuin Robert De Niroa. Tavallaan De Niron vastanäyttelijää näytellyt Cybill Shepherd oli hänkin ihan ok, mutta ei kunnon vaikutusta tehnyt. Selvästi pienemmissä rooleissa olleet Harvey Keitel ja Jodie Foster olivat selvästi Shepherdiä parempia, vaikka eivät hekään ihan samalle tasolle päässeet kuin De Niro. Vaikka Foster olikin vasta 12-vuotias tehdessään tätä elokuvaa, niin hänen kasvoissaan oli kyllä havaittavissa tuttuja piirteitä hänen myöhemmistä elokuvista. Mitä tulee sitten Albert Brooksiin, niin mitäpä muuta hänestä voisi mainita kuin sen valtavan afron!

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Perhe joka hajosi

Sodankylä 2011: Yhteenveto

Matka lähti käyntiin ihan hyvin, kun Rovaniemeltä löytyi kimppakyyti Sodankylään ja samaan syssyyn järjestyi myös paluumatkakin sunnuntaille. Majoitus oli 40 kilometrin päässä Sodankylän keskustasta ja mökki sitä luokkaa, että vähemmällä kiireellä siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta kun olin sinne asti tullut katsomaan elokuvia, niin enhän minä sitten oikein osannut olla vaan. Mökkihän sijaitsi ihan 514 metriä korkean Luosto-tunturin juurella ja tunturillakin olisi voinut toki käydä, mutta kun aikaa oli vain vähän ja sitä rataa, niin eihän sitä sitten. Ehkä joku toinen kerta sitten.

Elokuvia tuli katseltua kaiken kaikkiaan 25, joista siitä ensimmäisenä nähdystä, Tambourine, drum -elokuvasta ei ole tulossa arvostelua, kun puhe oli venäjää ja tekstitys ranskaa, enkä kumpaakaan kieltä juurikaan osaa. Elokuvia tuli katseltua jos jonkin sorttista, kun mukaan mahtui elokuvia muun muassa (yllättävänkin paljon) Suomesta, Espanjasta, Kiinasta, Kreikasta, Malista, Venäjältä, Kanadasta ja tietenkin myös Yhdysvalloista. Genrejä löytyi niin draaman, trillerin, komedian, toiminnan kuin dokumenttien sarallakin, joten siinäkin mielessä mentiin aika monipuolisissa merkeissä. Klassikkoja, uutuuksia ja jotain siltä väliltä tuli nähtyä, kuten myös mykkäelokuvaa livesäestyksen kera. Käytyä tuli jokaisessa esityspaikassa, joskin Pienessä Teltassa vain kerran ja tuon yhden käynnin perusteella ei se ihan paras esityspaikka ollut, sillä sinne tuli valo sisään ihan liian paljon. Muissa esityspaikoissa olikin sitten ihan kivaa ja Koulunkin eli koulun juhlasalin olivat saaneet ihan hyväksi esityspaikaksi.

Luoston keskusta.
Järvimaisemaa Luostolla.
Ennen matkaa tuskailin vähän sitä, kun kaikki esitystiedot eivät olleet vielä selvillä, mutta nyt kun ensimmäinen Midnight Sun Film Festival on ohi, niin en voi kuin olla tyytyväinen tästä ratkaisusta. Nimittäin niidenkin elokuvien suhteen, joille oli jo paikkansa ohjelmistossa, ohjelmisto eli, joskaan ei paljon. Niinpä joutui tämän tästä improvisoimaan ja minä pidin tästä improvisoinnista. Ei kaiken tarvinnut olla niin varmaa koko ajan. Samaa improvisointia sain harrastaa niissä harvoissa tilanteissa, kun haluamaani elokuvaan ei ollut enää lippuja ja eihän siinä mitään; sitten vaan ex tempore johonkin toiseen näytökseen ja sillähän siitä sitten selvittiin. Ei sillä, tulenhan minä aina tekemään jonkinlaisia ennakkosuunnitelmia, mutta ei niitä niin tiukoiksi tarvitse tehdä jatkossa, etteikö vähän voisi improvisoida... ehkä.

Luulisi, että kun on nyt kerran Elokuvajuhlista kyse, että sinne saapuva yleisö osaisi käyttäytyä ja suurin osa varmasti osasikin, mutta sitten jokaiseen näytökseen mahtui ihmisiä, jotka juttelivat, näpräilivät puhelintaan tai muuta vastaavaa pitkin elokuvaa. Ihan kuin olisi joitakin asioita, joita ei vain voisi jättää elokuvan jälkeen kerrottavaksi ja jos sen jälkeen ei enää muistaisikaan, niin ei voisi olla sitten niin tärkeää, että olisi pakko häiritä muita katsojia. Kyllä minä aina vähän tuimasti käännyin puhujien suuntaan ja yritin saada heitä hiljenemään ja osa kyllä taisi tajutakin vihjeestä, mutta ei suinkaan kaikki... varsinkin jos nämä puhujat olivat edessä. Niin ja Pähkähullun Suomen karnevaalimeininki olikin sitten jo ihan omaa luokkaansa.

Vielä yksi kuva Isosta Teltasta.
Mutta miten jatkon kannalta? Uudestaanko? No totta helvetissä! Jo Sodankylässä kuljeskellessani kaduilla mietin koko ajan, että ensi vuonna teen sitä ja tätä toisin, eikä tuo tunne ole mennyt mihinkään. Sodankylään on toden totta päästävä vielä uudestaan! Tein jo tiedusteluja sen suhteen, että onko seuraavan festivaalin ajankohta 13.6.-17.6.2012, kuten otaksunkin, mutta en ole saanut vielä vastausta siihen. Sitten kun sen vastauksen saan, niin voisikin ruveta miettiä majoittautumisia, jos vaikka pääsisi tällä kertaa majoittautumaan vähän lähemmäs tapahtumapaikkoja, ettei niin tiiviisti tarvitsisi olla elokuvia katsomassa, vaan pääsisi välissä lepäämäänkin. Ei sillä, olihan Luoston mökeissäkin sen verran mukavaa, että voisihan sinne uudestaankin mennä. Otin kyllä mökkikartan mukaani, jotta osaisin ensi vuonna ottamaan mökin lähempää Luoston "keskustaa", jos sinne asti taas ollaan menossa. Tietenkin mieli tekisi käydä siellä Luosto-tunturillakin, mutta saa nyt nähdä, löytyykö siihenkään aikaa. No, se nähdään sitten ensi vuonna. :)

30 Days of Movies - Day 26 - A movie's character you can play perfectly

Day 26: A movie's character that you can play perfectly:


No, nyt meni hieman hankalaksi. Alkuperäisessä musiikkimeemissä tällä paikalla oli "kappale, jonka osaat soittaa jollain instrumentilla" ja taisin hiukan kömpelösti kääntää tämän elokuvamuotoon... tai sitten ei, mutta kun näin on tämä pistetty ja julkaistukin jo, niin annetaan olla. Kahdeksantena päivänä oli jo kohta, johon piti listata elokuva, josta tuntee kaikki vuorosanat, mutta kyllä minä näen ainakin sävyeron näiden kahden välillä. Tässä puhutaan (kai) ensisijaisesti näyttelemisestä ja sehän on kaikkea muutakin vain vuorosanojen osaamista. Itse asiassa eihän missään sanota, että ne vuorosanat pitäisi osata ulkoa ihan niin kuin musiikkimeemissäkään ei määritellä, että kappale pitäisi osata soittaa ilman nuotteja. Tämän tekosyyn varjolla sitten voinkin unohtaa sen, että jo ennestään pitäisi osata kaikki vuorosanat ulkoa. Sen sijaan päätinkin keskittyä enemmän hahmon olemukseen ja löytää jostain hahmosta jotain sellaista, joka istuisi minuunkin. Ajatusleikkihän tämä vain on, sillä minusta ei oikeasti olisi näyttelemään mitään roolia ja paikallaan seisovan hiljaisen puunkin roolissa olisin epäuskottava, mutta ei nyt oteta tätä liian vakavasti, eihän?

Ensin ajattelin, että en keksi mitään hahmoa, joka sopisi itseeni kuin nakutettu ja ajattelinkin, että joudun turvautumaan hyvin helppoon ratkaisuun ja valita jonkin puhumattoman sivuhenkilön jostain elokuvasta ja esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailun apina olisi voinut käydä tällaisesta. Niinpä jouduin käymään arvostelemani elokuvat läpi - tai en oikeastaan joutunut, kun loytämäni elokuvat olivat aakkosten alkupäässä, mutta kävin silti - ja löysinkin pari elokuvaa, joiden yksi hahmoista olisi sopinut hyvin minuunkin tietyin muokkauksin. Näistä kahden elokuvan hahmoista valitsin puhtaasti mukavuussyistä sen vaihtoehdon, josta katsoin olevan miellyttävämpi kirjoittaa ja tämä hahmo on Seppo Sorjonen elokuvasta Hurmaava joukkoitsemurha (en löytänyt hyvää Sorjos-kuvaa, joten saatte tyytyä elokuvan julisteeseen).

Okei. Sorjonen on elokuvan alussa tarjoilijana ja siihen ei minusta ole, joten sellaisen näytteleminen saattaisi olla vaikeaa, mutta eihän sitä tiedä, vaikka pienellä harjoittelulla... no joo. Sorjonen ei ole itsetuhoinen kuten muut elokuvan kärkihenkilöt, mutta lähtee siitä huolimatta näiden mukaan matkalle, vaikkei siihen viimeiseen syöksyyn osallistuisikaan. Kyllä minullekin ilmainen matka kelpaisi ja jos siinä samalla pääsisi näkemään vähän Eurooppaa, niin mitä jottei, joten tässä mielessä ymmärrän hyvin Sorjosen ajattelutavan. Niin ja kun itsekään en ole itsetuhoista sorttia, niin tässäkin mielessä Sorjosta näyttelemään sopisin hyvin. Sorjosta lisäksi kutsutaan pitkin elokuvaa surunpilaajaksi ja tämäkin varmaan sopisi minuun hyvin. Vaikka tunnelma bussissa olisi kuinka haudanvakava tahansa, niin luulen, että pystyisin pitämään oman positiivisuuteni ja niinpä omat läppäni olisivat yhtä kepeitä kuin suurimmaksi osaksi Sorjosellakin. Niinpä minäkin varmaan saisin surunpilaajan roolin, jos niikseen tulisi. Joten näillä perusteilla sopisin paremmin kuin hyvin näyttelemään Sorjosta tässä elokuvassa siltä osin kuin hahmon luonteen muistan, vaikka vähän hakemalla haettu hahmo olikin.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Sodankylän satoa: Bird on a Wire

Alkuperäinen nimi: Bird on a Wire
Ohjaus: Tony Palmer
Käsikirjoitus: Tony Palmer
Pääosissa: Leonard Cohen, Ron Cornelius, Bob Johnston, ym.
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1974
Kesto: 95 min

Leonard Cohen sanoi lopettavansa kiertue-elämän vuonna 1972 (ja hah!) noin parinkymmenen keikan Euroopan-kiertueeseen. Niinpä muun muassa musiikkidokumenttien saralla kannuksensa ansainnut Tony Palmer lähtee kuvaamaan Cohenin kiertuetta, jonka aikana Cohen laulaa itsensä eurooppalaisten sydämiin ja viettää siinä samassa aika hektistä kiertue-elämää...

Keskiviikon toinen arvosteluun päätynyt elokuva, joka oli samalla päivän viimeinen elokuva. Minulla ei ole Leonard Coheniin minkäänlaisia yhteyksiä, enkä ainakaan tietoisesti ole hänen musiikkiaan kuullut ennen, eikä minulle muistaakseni ollutkaan etukäteen tiedossa, että tämä on musiikkidokumentti Cohenista. Ennen elokuvan alkua elokuvan ohjaaja Tony Palmer kertoi kiinnostavia asioita dokumentin syntyhistoriasta, sillä nauhat olivat kuulemma vuosikymmeniä kateissa ja ne löytyivät vasta pari vuotta sitten ja silloinkin elokuva oli koottava uudestaan sadoista, ellei tuhansista pienistä pätkistä. Tämä tuli mentyä katsomaan siksi, että samaan aikaan ei tullut oikein mitään muutakaan kunnolla mielenkiintoista, mutta osin myös siksi, että en tiennyt siitä oikeastaan mitään etukäteen. Eikä sillä, Bird on a Wire oli ihan kelpo dokumentti, jossa oli jotain hyvää ja jotain huonoa.

Elokuvan dokumenttiannilla ei ollut paljon annettavaa. Keikkataltiointien välissä Palmer haastattelee Cohenia ja luulen, että suurin osa haastatteluista koostettiin samana iltana puhutuista asioista, mutta ne vain editoitiin pitkin elokuvaa näytettäväksi, mutta täysin varma en ole, sillä en kiinnittänyt riittävää huomiota "haastatteluhuoneisiin". Haastatteluissa ei kuitenkaan paljastunut mitään aidosti mielenkiintoista, vaan ne olivat enemmänkin sellaista pientä jutustelua. Kiertue-elämä ei tarjonnut mitään ennennäkemätöntä, vaikka yksi draamanpoikanen nähtiinkin, ja siten periaatteessa olisi voinut olla melkein minkä tahansa bändin matkassa. Ei tämä kiertue-elämän seuraaminenkaan tylsää ollut, mutta vain niin kovin... noh... tavallista.

Mitä tulee sitten musiikkipuoleen, niin kuten sanoin, en ole juurikaan Cohenin musiikkiin tutustunut, mutta keikkapätkät tarjosivat sen dokumentin paremman annin. Vireystilani huomioon ottaen (minua väsytti aikalailla) kovempikin jytä olisi kelvannut, mutta kyllä minä joten kuten pysyin hereillä näidenkin kappaleiden aikana. Keikkanumeroita oli paljon ja tämä elokuva olikin puoliksi keikkataltiointi. Ei minusta tämän dokumentin myötä Cohenin fania tullut, mutta kyllähän noita lauluja oli ihan mukava kuunnella, vaikka väsyttikin. Tämän lisäksi Cohenilla oli ihan hauskoja lavajuttuja. Se harmitti, että vaikka alussa kerrottiin noin puolet kiertuepaikoista, niin ei kiertuejärjestystä ja niinpä viimeistä keikkapaikkaa lukuun ottamatta en tiennytkään, missä kulloinkin oltiin, vaikka eiihän sillä niin suurta väliä ollut.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Taksikuski

Sodankylä 2011 - Päivät 4 ja 5 - Viimeinen puristus

Kutakuinkin kolme ja puoli tuntia nukkuneena oli aika tarttua siihen toiseen todella hektiseen päivään, mihin lähdin yllättävänkin virkein mielin. Aamulla yhdeksältä tuli Aki Kaurismäen uutuuselokuvan Le Havren liput myyntiin, mutta minullahan ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä siihen mennessä Sodankylään, kun heräsinkin vasta kymmenen korvilla. Niinpä olin jälleen kerran vasta varttia yli kaksitoista keskustassa ja vaikka olikin kohtalaisen kiire Lapinsuuhun, piti käydä vielä varmistamassa koululta, josko niitä lippuja siihen elokuvaan vielä olisikin, mutta ei tietenkään ollut. Sitten vain kipin kapin Lapinsuuhun katsomaan elokuvaa ja kun se oli ohi, niin lähdin takaisin koululle ostamaan lippua johonkin toiseen samaan aikaan Le Havren kanssa tulleeseen elokuvaan. Vaikka oli noin puoli tuntia aikaa Le Havren alkuun, niin jono Isoon Telttaan oli jo melkoinen. Kävin hakemassa lipun Pieneen Telttaan, jossa näytettiin venäläistä elokuvaa ja toivoin vain, että tällä kertaa tekstitykset pelaisivat oikeilla kielillä (pelasi ne). Kun sitten tulin takaisin pihalle, niin huomasinkin, että portaiden vieressä oli uusi lipunmyyntipiste, jossa myytiin lippuja äkkiseltään päätettyyn Le Havren uusintaesitykseen, joka olisi edessä sitten yöllä. Minulla oli kyllä lippu toiseen elokuvaan jo sille ajankohdalle, mutta enhän minä voinut olla ostamatta sitten lippua Le Havreen. Tähän pikaisesti syntyneeseen päätökseen vaikutti se, että sen toisen elokuvan oli ohjannut Martin Scorsese, jolta olin jo yhden elokuvan nähnyt festivaaleilla. Myöhemmin ostin katalogin ja huomasin päätökseni olleen sen toisen elokuvan hylkäämiseen täysin oikea, sillä tuosta katalogista luin, että sekin elokuva olikin ollut jonkin sortin bändidokumentti ja enköhän minä niitäkin ollut nähnyt jo tarpeeksi näillä kekkereillä (Bird on a Wire).

         
Jonotusta Isoon Telttaan. Tämä ei ollutkaan jonoa Le Havreen, kuten ensin muistin ja siksi jätin nämä tähän päivään, vaan johonkin muuhun, ehkä peräti jo torstain Metropolikseen. Varma en ole.

No, minulle tuli taas kerran hivenen nälkä parin elokuvan jälkeen ja koska en katsonut, että oli vielä Scanburger-aika, kävinkin käyttämässä koulun pihalla sijainnutta anniskelualuetta ihan väärin ja kävin ostamassa sieltä parit letut ja menin syömään niitä omassa rauhassa kädessäni juuri ostettu katalogi, josta sain kivasti lisätietoa muista elokuvista.

Pikkuteltan sisäänkäynti.
Pikkuteltta sisältä.
 Päivään ei sitten mahtunutkaan mitään muuta kovinkaan erikoista. Elokuvia katseltiin ja sitä rataa. Päivän aikana koettiin sekin ihme, että kävin katsomassa Souleymane Cisséltä kaksi elokuvaa, kun nyt kun olin jättänyt Scorsesen illan elokuvan väliin, niin koko Elokuvajuhlien aikana ei ollut toista ohjaajaa, jolta olisin käynyt katsomassa kaksi elokuvaa. Päivän aikana koettiin myös minun ainoa visiittini Pieneen Telttaan, johon sinnekin siis olin mennyt vain siksi, etten päässyt Isoon Telttaan katsomaan Le Havrea. Päivän anti oli pääosin positiivinen, vaikka yksi todella huono elokuva joukkoon mahtuikin, mutta sitä vastoin päivän aikana koettiin monia ihaniakin yllätyksiä, eikä se Le Havrekaan niin huono loppujen lopuksi ollut. Jälleen kerran piti olla aamuyöhön asti hillumassa, sillä tulihan puoli kolmelta espanjalainen elokuva, jollaisia en ollut festareilla vielä nähnyt espanjankielisyydestä nyt puhumattakaan, joten siihen asti oli pakko olla keskustassa ja kyllä kannatti.
Souleymane Cissé.
Olivier Babinet.
          Kamerani oli onneton ja tässä olivatkin ainoat vähänkään onnistuneet kuvat vieraista.
 
Sitten puoli kuudelta takaisin Luostolle ja itse mökillä olinkin joskus klo 6:20 ja koska piti syödä, käydä suihkussa ja vähän tiskaillakin ja koska kämppä piti luovuttaa puoleenpäivään mennessä, niin ajattelin, etten ehdi oikein nukkua lainkaan, joten en tehnytkään niin. Tiskaamisen lisäksi hivenen pistin paikkoja kuntoon, vaikken ollut pahasti sotkenutkaan, mutta en lähtenyt imuroimaan tai mitään, kun olin tilannut loppusiivouksen. Niinpä ajattelin, että kun unet jäi väliin, niin mitä jottei menisi sitten aamun ensimmäisellä bussilla jo takaisin Sodankylään ja niinpä vähän ennen yhdeksää jätin mökkini avaimet toimistolle ja suuntasin yhdeksän bussilla takaisin keskustaan. Yö ja seuraava aamu olivat muuten ainoat kerrat, kun kunnolla tuli vähän vettä minun ulkona ollessa.
 
Matka takaisin Rovaniemelle lähti vasta kuudelta, joten sitä ennen ehdin käydä katsomassa vielä muutamat elokuvat ja ensimmäiseksi elokuvaksi valikoitui The Invisible Eye, josta en tiennyt mitään etukäteen ja sainkin nähtäväkseni toisen espanjankielisen elokuvan heti perään, tällä kertaa Argentiinasta. Salissa oli vain vähän väkeä, joten saatoin mennä aika ylös kasseineni (minulla oli matkalaukku ja reppu), kun ihan viereen ei tullut ketään. Toinen ja kolmas näytös olivatkin sitten aika täynnä, joten menin jo hyvissä ajoin etupenkkiin, jossa laukkuni ei sitten lattialla ollutkaan kenenkään tiellä tai mitään, vaikka vihaankin etummaisia paikkoja yli kaiken, mutta kerrankos sitä. Toisen näytöksen aluksi joku oli jättänyt laukkunsa portaisiin ja Lapinsuun työntekijä oli vienyt sen parempaan talteen, ettei kukaan pimeässä kompastu siihen, joten itsekin olisin viimeisessä näytöksessä voinut viedä laukkuni johonkin ja kivuta vähän ylemmäksi, mutta en sitten jaksanut. Elokuvajuhlat sai minun osaltani päättää viime vuoden Cannes-voittajan Apichatpong Weerasethakulin Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives, joka taisi olla vähän turhankin erikoista tavaraa päätöselokuvaksi, ottaen nyt huomioon, etten ollut nukkunut lainkaan ja vain nipistelytekniikalla sain pidettyä itseni hereillä koko elokuvan ajan. Olisi se ollut vähän noloa nukahtaa siinä viimeisessä näytöksessä.

Tämän jälkeen vielä kerran Scanburgeriin ja sitten kuudelta kohti Rovaniemeä ja sieltä pikku hiljaa kotia kohti H0elsingin kautta. Midnight Sun Film Festival oli ohi... tällä erää.

30 Days of Movies - Day 25 - A movie that makes you laugh

Day 25: A movie that makes you laugh:
Paholaisen portti


Tässä on taas kerran kategoria, johon niin helposti voisi työntää nimenomaan tietyn genren elokuvia, mutta vaikka ensin ajattelin valitakin tähän komedian, päätin hylätä ajatuksen. On nimittäin niin hirveästi komedioita, jotka naurattavat tai ovat naurattaneet paljon, mutta niiden joukosta sen yhden valitseminen olisi turhan hankalaa. Sitä paitsi vuosien varrella oma huumorimaku on muuttunut ja se, mikä on naurattanut joskus, ei välttämättä naurata enää. Esimerkiksi Hei, me lennetään! on minun silmissäni hieman menettänyt tehoaan. Niinpä en uskalla listata muitakaan ZAZ-komedioita, kuten esim. Mies ja alaston ase -elokuvia, sillä vaikka muistini mukaan olen nauranut niitä katsellessani paljon ja vaikka elokuvia edeltänyt Hei, me pamputetaan! -sarja (Police Squad!) naurattikin, niin itse elokuvat olen nähnyt about 10 vuotta sitten viimeksi, joten mistä voisin tietää, että pidän niistä edelleen. Luulen pitäväni, mutta varma en ole. Tämä selviää sitten joskus syksymmällä, että vieläkö iskee. Maailma on täynnä muidenkin tekemiä komedioita, mutta millä perusteella niiden joukosta valitsisi sitten sen yhden? Mikä on naurattanut eniten? En ole pitänyt kirjaa siitä, kuinka paljon olen parhaimpien naurupommien kohdalla nauranut, joten tehtävä on mahdoton. No, niinpä päätin laajentaa vähän ja ottaa mukaan myös tahattomat komediat, joita niitäkin on paljon ja yksi ikimuistoisimmista kokemuksista on ehdottomasti paremmin nimellä The Gate tunnettu Paholaisen piiri.

Siitä on jo vuosia aikaa, kun olen tämän katsonut viimeksi, mutta sen kyllä muistan, että nauroin tämän huonoudelle siinä määrin, että elokuva oli sen vuoksi hyvinkin viihdyttävä. En nyt muista, olivatko elokuvan lapsinäyttelijät jotenkin erityisen huonoja, mutta jos en nauranut niille, nauroin todella huvittaville juonenkäänteille jo elokuvan alkupuolella. Kuitenkin se, missä kohtaa viimeistään meni pokka totaalisesti, oli siinä vaiheessa, kun nämä oudot otukset ryömivät ylös sieltä maakuopasta ja minä repesin niin olioiden ulkonäölle kuin muutenkin absurdille menolle, mitä siitä sitten lopulta seurasi. Hitto, pitäisikin ottaa tämä pikku hiljaa taas katseluun, kun dvd kuitenkin hyllystä löytyy. Olen todella pettynyt siihen, jos en saa tästä vähintään yhtä paljon naurua aikaan kuin ensimmäisellä kerralla. Se voi olla hyvinkin mahdollista, kun kuitenkaan elokuvaa en ole missään yhteydessä nähnyt luonnehdittavan komediaksi.

Projekti:
Day 01 - Your favorite movie: The Truman Show
Day 02 - Your least favorite movie: Vaarallinen kaunotar
Day 03 - A movie that makes you happy: Kohti uutta
Day 04 - A movie that makes you sad: Täydellinen maailma
Day 05 - A movie that reminds you of someone: Dolan's Cadillac
Day 06 - A movie that reminds you of somewhere: Lieksa!
Day 07 - A movie that reminds you of a certain event: Stand By Me - Viimeinen kesä
Day 08 - A movie that you know all the lines to: Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli
Day 09 - A movie that you can dance to: Mamma Mia!
Day 10 - A movie that makes you fall asleep: Kummisetä
Day 11 - A movie from your favorite director: Kauhun kilometrit
Day 12 - A movie from a director you hate: Sormet pelissä
Day 13 - A movie that is a guilty pleasure: Batman Forever
Day 14 - A movie that no one would expect you to love: The Cove - meren salaisuus
Day 15 - A movie that describes you: Sofien valinta
Day 16 - A movie that you used to love but now hate: Kiviset ja Soraset
Day 17 - A movie that you see often on tv: Spider-Man - Hämähäkkimies
Day 18 - A movie that you wish you saw on tv: Äiti ja huora
Day 19 - A movie from your favorite actor/actress: Kauriinmetsästäjä
Day 20 - A movie that you watch when you’re angry: Rakkautta ennen aamua
Day 21 - A movie that you watch when you’re happy: The Kids Are All Right
Day 22 - A movie that you watch when you’re sad: Katkenneita kukkasia
Day 23 - A movie which wedding scene(s) you don't want to happen in your wedding: Shrek
Day 24 - A movie which funeral scene(s) you want to happen in your funeral: Uinu, uinu lemmikkini
Day 25 - A movie that makes you laugh: Paholaisen portti
Day 26 - A movie's character that you can play perfectly: Seppo Sorjonen (Hurmaava joukkoitsemurha)
Day 27 - A movie that you wish you could act in: The Rocky Horror Picture Show
Day 28 - A movie that makes you feel guilty: Jouluyö, kuolemanyö 2
Day 29 - A movie from your childhood: Yksin kotona
Day 30 - Your favorite movie at this time last year: Katseeseen kätketty