sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Project 1001, osa 176/1001: Memento

Alkuperäinen nimi: Memento
Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Christopher Nolan
Pääosissa: Guy Pearce, Carrie-Ann Moss, Joe Pantoliano
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2000
Kesto: 108 min
 
 - Well, at least you're being honest about ripping me off.
- Well, you're not gonna remember anyway. 
 
Entisen vakuutustarkastajan Leonard Shelbyn (Guy Pearce) vaimo (Jorja Fox) on raiskattu ja tapettu ja syyllinen heitti Leonardin pää edellä peiliin, minkä vuoksi Leonardilta katoaa lähimuisti. Hän kyllä muistaa kaiken vaimonsa kuolemaa edeltävistä ajoista, mutta hänen päähänsä ei jää mikään, mikä on tapahtunut sen jälkeen. Hän on kuumeisesti etsinyt vaimonsa tappajaa ja ajatteleekin löytäneensä hänet Teddystä (Joe Pantoliano), mutta voiko hän olla koskaan varma asiasta, kun kaikki muistot hänen tutkimuksistaan ovat valokuvissa, muistiinpanoissa ja kehoonsa tatuoiduissa tiedonjyväsissä?

Olin luullut nähneeni tämän kerran aiemminkin, mutta suoraan sanoen elokuvan jälkeen tuli sellainen olo, etten olekaan. Olin muistellut katsovani tätä Raumalla asuessani, mutta Elonetissä olevat esitysajat eivät istu yksiin muistojeni kanssa ja kun maksukanaviakaan meillä ei ollut, niin taidan olla tyystin väärässä (tosin, jotkin elokuvista, jotka olen katsonut nykyisessä asunnossa toisinaan sekoittuvat niihin edellisen asunnon elokuviin, joten tiedä sitten). Toki on voinut olla, että joku on vuokrannut elokuvan (en minä) ja olen siten nähnyt tämän, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Joka tapauksessa elokuvan lähtötilanne oli minulle tuttu, mutta juuri mitään muuta en siitä tuntunut tietävän. No, joka tapauksessa Memento oli varsin mielenkiintoinen elokuva, joka ikävä kyllä lopussa tahtoo sortua hieman omaan näppäryyteensä.

Elokuvahan kertoo Leonardin (kieltäydyn käyttämästä hänestä nimeä Lenny, koska hän ei tykännyt siitä) tarinan ikään kuin takaperin. Toisin sanoen se alkaa siitä hetkestä, kun Leonard ampuu Teddyn ja lähtee kohtaus kohtaukselta viemään tarinaa taaksepäin. Näiden kohtausten erottamiseksi toisistaan tarjottiin mustavalkoisin välähdyksin eteenpäin menevä tarina, jossa Leonard on jossain motellihuoneessa. Minusta Christopher Nolan on onnistunut melko hyvin pitämään näinkin kinkkisen tarinan langat käsissään ja siten molempia näitä tarina-aihioita seuraa jännityksellä. Päätarinassa nimittäin jokaiseen kohtaukseen on piilotettu jotain, josta saadaan tietää lisää aiempia tapahtumia kuvaavissa kohtauksissa ja niinpä pala palalta katsoja saa vastauksia alussa/lopussa (hei, tää on vaikeeta!) näkemiinsä asioihin ihan niin kuin vastauksia tulisi vähitellen normaalisuuntaan etenevässä elokuvassa; ei sillä, että tämä tarina olisi millään muotoa toiminut toiseen suuntaan mentäessä, sillä elokuva on onnistuttu rakentamaan niin, että viimeisetkin salat paljastuvat (osittain) vasta tapahtumien alkupäässä eli elokuvan lopussa. Niinpä saammekin nähdä useimmat niistä tilanteista, jotka ovat edesauttaneet kaikkien niiden valokuvien ottamista ja muistilappujen kirjoittamista. Kaikki asiat eivät mene ajassa takaisinpäin mentäessä ihan niin kuin mitä on annettu ymmärtää ja elokuvassa onkin lukuisia yllättäviä sivujuonteita, jotka kuitenkin vähitellen vievät tapahtumien alkulähteille. Tämän elokuvan aikana pitää ehdottomasti olla hereillä ja jos vähänkin luisuu ajatuksissaan tai muuten sivuraiteille, peli ei ole täysin menetetty, mutta vähän kuitenkin. Elokuvaan on mahdutettu myös pari Leonardin vaivasta tietävää hahmoa, Teddy ja Natalie (Carrie-Ann Moss), joiden motiivien ja taustojen selvitys on sekin ihan kivaa jännättävää. Samaan aikaan sitten Leonard on siellä motellihuoneessa ja tässä jännittävintä oli sitten se, että mihin aikaan motellihuonejutut sijoittuvat eli sijoittuvatko ne ennen vai jälkeen päätarinan tapahtumien. Tähänkin saadaan pikku hiljaa enemmän vastauksia.

Elokuvassa on vain pari ongelmaa. Ensimmäinen on niistä vähäisempi, mutta silti olemassa: elokuva etenee menee taaksepäin nimenomaan vain katsojan ehdoilla. Toisin sanoen nämä toinen toistaan edeltävät tapahtumat antavat katsojalle käsitystä siitä, mitä on tapahtunut ja tekeekin sen ihan tyylillä, mutta tällä asialla ei ole vain mitään tekemistä päähenkilö Leonardin kanssa, sillä jokaisessa kohtauksessa edeltävä kohtaus on jo kadonnut Leonardin mielistä, eikä ne palaudu hänen mieliinsä kaikista hänen muistilapuistaan ja muista huolimatta. Tämä seikka siis etäännyttää katsojan päähenkilöstä, mikä ei sitten täysin toiminutkaan elokuvan eduksi. Toinen, minua enemmän häirinnyt seikka, ja syy siihen, miksi pudotin hieman elokuvan pisteitä, oli elokuvan loppuratkaisu, joka, jos nyt ei jäänytkään täysin avoimeksi, niin jätti kuitenkin ikävällä tavalla kysymyksiä ilmaan. Elokuva oli jo muutenkin rakenteeltaan hyvin poikkeuksellinen ja se olisi saanut puolestani riittää, mutta en minä olisi halunnut jäädä miettimään elokuvan jälkeen, kuinka paljon lopussa paljastuneista asioista oli totta tai kuinka paljon siinä oli sitä, että Leonardin lähellä olleet henkilöt vain halusivat käyttää Leonardin lähimuistin menetystä hyväkseen omissa puuhissaan. Myöskin totuus Leonardin vaimon kuolemasta jäi hieman auki. Tämä oli juuri sellainen elokuva, johon olisin kaivannut selkeämpää loppua, mutta sellaista en sitten saanut.

Elokuvan näyttelijöissä ei sitten liiemmin valittamista ollut. Guy Pearce onnistui roolissaan hyvin, vaikka hivenen jäykkä olemus hänellä olikin. Carrie-Ann Moss oli myöskin hyvä, mutta tahtoi jäädä hivenen Pearcen ja jopa Teddyä näytelleen Joe Pantolianon varjoon, vaikka Mossin hahmolla Nataliella sinänsä isohko rooli olikin. Joe Pantoliano puolestaan näytteli näköjään ihan tarpeeksi hyvin ärsyttävää Teddyä, sillä inhosin hahmoa ensiminuuteista lähtien.  Mukana menossa: Jorja Fox (CSI), jonka ensimmäisissä väläyksissä sekoitin Reyko Aylesworthiin (molemmat tv-sarjamaailmassa niitä näteimpiä naisia), mutta jonka tunnistin toisessa takaumassa joksikin muuksi, mutta nimen ja sarjan sain oudosti päähän vasta sitten, kun näin Foxin pään roskapussin sisällä. Weird!

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: American Pie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti