sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Project 1001, osa 166/1001: Nainen Shanghaista

Alkuperäinen nimi: The Lady from Shanghai
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles
Pääosissa: Orson Welles, Rita Hayworth, Everett Sloane
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1947
Kesto: 84 min


 - You were smart to carry a gun traveling alone in the park, but I knew you had the gun in your bag. Why throw away the bag?
- I meant you to find it. I don't know how to shoot. - It's easy, you just pull the trigger.
 
Osa-aikaisena merimiehenä toiminut Michael O'Hara (Orson Welles) pelastaa naimisissa olevan Elsa Bannisterin (Rita Hayworth) roistojen kynsistä. Kiitokseksi Elsa suostuttelee miehensä, asianajaja Arthurin Bannisterin (Everett Sloane) palkkaamaan O'Haran heidän huvijahdilleen töihin, vaikka O'Hara itse onkin vastahakoinen. Arthur saa kuitenkin hieman kyseenalaisin keinoin palkattua O'Haran, joka on iskenyt silmänsä Elsaan. He lähtevät merimatkalle, jonka aikana kyytiin hyppää Arthurin yhtiötoveri ja jokseenkin omalaatuinen George Grisby (Glenn Anders). Pian O'Hara saakin huomata, että hänet on sekoitettu keskelle suurempaa juonta, jonka tarkoituksena ei ole säästyä ihmiskohtaloilta...

Eilen illalla olin hyvin väsynyt, enkä ollut lainkaan varma, jaksaisinko elokuvaa illalle, mutta hyvin myöhäisten (vain vajaa tunnin) päiväunien jälkeen tiesinkin sitten heti, että kyllä minä tämän elokuvan jaksan. Siitä erikoinen tapaus oli tämä, että se oli vasta viime viikolla, kun tämä tuli televisiosta, joten kovin pitkä aika tv-esityksen ja oman katsomisen välissä ei ollut (toinenkin tällainen tapaus tulossa lähiviikkoina). Tämä elokuva saattaisi hyvinkin kuulua siihen joukkoon elokuvia, joita en varmaan olisi lähtenyt katsomaan tai hädin tuskin noteerannut koskaan ilman 1001 elokuvaa -kirjaa, mutta joka kuitenkin osoittautui oikeinkin positiiviseksi tapaukseksi. Nainen Shanghaista nimittäin oli oikein hienosti toteutettu film noir -tarina.

Elokuvassa on Michael O'Haran itsensä kertojaääni ja heti elokuvan alkajaisiksi hän kertoo, kuinka Elsa Bannisterin tapaamisella oli hyvinkin vaaralliset seuraamuksensa. Tämä seikka loi heti alkuun sellaisen hämyisän tunnelman varsinkin, kun Elsa tuntui kaikkea muuta kuin vaaralliselta ja niinpä sitä alkoikin pohtia syitä Elsan vaarallisuuteen. No, pian päästään sitten sinne huvijahdille ja ainakin minua häiritsi se, että O'Hara oli niin helposti Elsan vietävissä, että vastoin omaa tahtoaankin hän työskenteli jahdilla. Hyvin nopeasti käy katsojallakin mielessä, että huvijahdin väellä toden totta riittää salaisuuksia yllin kyllin ja George Grisbyn tulo veneelle vain vahvisti tätä, sillä Grisby oli jotenkin luihu tyyppi, eikä lainkaan peitellyt sitä. Pikku hiljaa päästäänkin siihen varsinaisen rikosjuonen punomiseen ja en tiedä johtuuko asia siitä, että olen nähnyt niin paljon elokuvia, mutta en vain saata olla ihmettelemättä, kuinka helposti O'Hara tarttuikaan Grisbyn syöttiin. Joka tapauksessa tästä Grisbyn pyynnöstä alkanut jännitysnäytelmä oli hyvin polveileva ja täynnä epäilyjä suuntaan ja toiseen, minkä vuoksi viihdyinkin sen parissa hyvin, sillä koko ajan juoneen tuntui tulevan uusia ulottuvuuksia, jotka paljastivat aina vain vähän lisää, joten uusia teorioita sai kehitellä ja vanhoja hylätä jatkuvalla syötöllä. Täytyy myöntää, etten arvannut suunnitelmien todellista luonnetta ennen kuin se minulle suoraan kerrottiin. Elokuvalla oli ollut tummanpuhuva luonne käytännössä koko elokuvan ajan, mutta sitten kun päästiin oikeussaliin, niin yhtäkkiä tunnuttiin siirtyvän hetkeksi komedian pariin tavalla, jota en oikein sulattanut. Muutamista epäkohdistaan huolimatta elokuva oli kokonaisuutta ajatellen viihdyttävä ja jännittävä ja koko komeuden kruunaakin sitten loppukohtaus tivolin hullutusten talossa (engl. Crazy House).

Rita Hayworth on kuulunut siihen kastiin mustavalkokauden näyttelijöitä, jonka olen tiennyt sattuneista syistä jo iät ja ajat, mutta jonka filmografiastaan en ollut nähnyt yhtäkään elokuvaa ennen tätä ja tämän elokuvan perusteella en yhtään ihmettele Hayworthin arvostusta, sillä hän ei ollut vain hyvä näyttelijä, vaan hän oli vieläpä erittäin kaunis sellainen. Tosin tässä elokuvassa oli niin paljon hahmoja, ettei Hayworthkaan älyttömän paljon saanut sitä ruutuaikaa, sillä Everett Sloane Arthurina ja Glenn Anders Grisbynä ikään kuin varastivat sitä Hayworthilta. Anders oli samaan aikaan hyvin ärsyttävä sekä kiinnostava hahmo. Michael O'Hara oli puolestaan hapannaama melkein koko elokuvan ajan ja Orson Welles näyttelikin tätä hapannaamaa ihan hyvin, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuvasti.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Simpsonit - 10. kausi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti