keskiviikko 25. toukokuuta 2011

American Pie: The Wedding

Alkuperäinen nimi: American Wedding
Ohjaus: Jesse Dylan
Käsikirjoitus: Adam Hertz
Pääosissa: Jason Biggs, Thomas Ian Nicholas, Seann William Scott
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2003
Kesto: 99 min

- Are you saying I'm impolite?
- "Impolite" would be an improvement.
 
College on päättynyt ja Jim ja Michelle (Jason Biggs ja Alyson Hannigan) ovat olleet yhdessä jo vuosia. Jim on päättänyt pyytää Michelleä vaimokseen ja pienten vastoinkäymisten jälkeen tämä onnistuukin ja Michelle suostuu. Niinpä alkaa häiden valmistelu, mutta ennen sitä juhlitaan kihlajaisia, joihin Jim on kutsunut myös ystävänsä Kevinin ja Finchin (Thomas Ian Nicholas ja Eddie Kaye Thomas). Paikalle kaartaa lopulta myös Stifler (Seann William Scott), joka ensin erehdyttyään luulemaan kihlajaisia valmistujaisjuhliksi änkee lopulta myös häiden kutsulistalle. Häitä ennen Jimin pitäisi opetella tanssimaan, Michellelle pitää löytää puku ja polttaritkin pitäisi järjestää, mutta saadaanko häät pidettyä lopulta hyvässä hengessä...

Koska en ole nähnyt tätä osaa ennen, sanoin edellisen osan lopuksi, että minua vähän jännitti etukäteen se, miten sarja kykenee pitämään pintansa, kun tämän osan nimen (ja kannen) perusteella tämän osan focus on ihan toisessa asiassa kuin kahdessa ensimmäisessä osassa. Totta kai tiesin, että elokuva sisältää (positiivisessa mielessä) samanlaisia mauttomuuksia kuin edellisissäkin osissa, mutta pysyykö elokuvan henki samankaltaisena. No, valitettavasti epäilykseni toteutuivat ainakin jossain määrin, sillä vaikka American Pie: The Wedding olikin ihan katsottava jatko-osa, niin mitenkään samanlainen naurupommi se ei ollut kuin edeltäjänsä.

Elokuvassa siis valmistaudutaan häihin, mikä toi melkein heti moneen kerran nähdyn tuntua tähän, sillä eriasteisia hääkomedioita jopa minä olen nähnyt pilvin pimein. Tietenkin tämän elokuvan erottaa monista muista se, että tässä viljellään hieman tavallista roisimpaa huumoria ja hahmot ovat pääosin tuttuja. Kuitenkin se hääkomedioiden perusluonne on mukana eli ensin kositaan, sitten käydään läpi kaoottisia häävalmisteluja kuten myös polttarit, kunnes lopulta päästään sinne häihin. Ei siis mitään järin uutta auringon alla. En tiedä kuvittelenko vain, mutta elokuvan huumori tuntui vähän kiltimmältä kuin aiemmissa osissa, vaikka toki niitä selvästi ylivedettyjä kohtauksia nähtiin, mutta ei mielessäni samassa suhteessa kuin aiemmissa osissa. Elokuva ei myöskään aiheuttanut naurunpyrskäyksiä samassa määrin kuin edes edellinen osa, joka sekään ei aiheuttanut yhtä paljon naurua kuin ensimmäinen osa. Jotenkin minulle tuli väkinäisen vääntämisen olo monissa paikoissa, enkä saanut osakseni paljon muuta kuin hymähtelyjä siellä täällä. Selvästi parhaimmat kohtaukset löytyivät ihan elokuvan alusta sekä elokuvan loppupuolelta, jolloin vitsailtiin paljon Stiflerin äidillä (Jennifer Coolidge), mutta näiden juttujen hauskuus loppui heti, kun odotetusti Stiflerin äiti tuli ruutuun. Olihan elokuvassa joitakin muitakin ihan hauskoja kohtauksia, kuten kärkinelikon käyminen homobaarissa ja tässä oli positiivista se, että kohtaus ei edennyt normaaleja "heteromiehet menevät homobaariin" -polkuja. Niin ja mitä polttaribileisiin tulee, niin siinä sitten päästiin paljaiden tissien makuun, mutta muuta sisältöä siinä ei sitten ollutkaan. Huumori oli hyvin väkinäistä ja tulevien appivanhempien tulo paikalle oli aah, niin tavanomainen ratkaisu, etten saanut siitä mitään hauskaa irti. Miksi Stiflerin ja porukoiden täytyi alkaa vääntää jotain älytöntä hätävalhetta, kun luulisi nyt, että Michellen vanhemmatkin ovat joskus kuulleet juttua polttareista? Elokuva loppuu aika perinteisin menoin, mitä nyt ainakin yhden hahmon kohdalla loppuratkaisu hieman yllätti.

Jason Biggs oli edelleen ihan hyvä Jiminä, mutta koska Jimin epävarmuus oli lähes kokonaan poissa, niin hänen hahmonsa ei ollut ihan yhtä kiinnostava kuin aiemmissa osissa, eikä Eugene Levykään Jimin isänä ihan samalla tavalla iskenyt, vaikka Jimin isän keskustelu Michellen kanssa ihan kiva olikin. Thomas Ian Nicholas ja Eddie Kay Thomas olivat ihan samanlaisia kuin ennenkin eli perushyviä tulematta kuitenkaan kunnolla esiin. Stifleriä esittänyt Seann William Scott oli kuulemma itse halunnut tehdä tämän elokuvan hahmostaan todellisen idiootin (käytti muistaakseni perusteluna sitä, että kyseessä piti olla vielä silloin "alkuperäisen trilogian" viimeinen osa). Niinpä minä en pitänytkään Scottin hahmosta sitten lainkaan ja tähän osaan verrattuna Stifler oli suorastaan herrasmies aiemmissa osissa. Yksi asia, mistä en voinut olla häiriintymästä, oli Ozin hahmon eli Chris Kleinin, jonka nimen edellisessä arvostelussa lähes jatkuvasti kirjoitin väärin, puuttuminen elokuvasta kokonaan. Vaikka poikkeuksiakin on nähty, niin paras terä jatko-osista usein menee, kun joku sarjan elokuvien kärkinäyttelijöistä lähtee pois (hän ilmeisesti on tulossa ensi vuonna ilmestyvään American Reunioniin) ja niin kävi tämänkin osan kohdalla. Ei Chris Klein nyt niin hyvä ollut (vaikka hyvä olikin), ettäkö siksi puuttuminen häiritsi, mutta nyt vain tuo Jimin jengin tuntui vajaalta.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Simpsonit - 11. kausi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti