perjantai 15. huhtikuuta 2011

Scream 4

Alkuperäinen nimi: Scream 4
Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Kevin Williamson
Pääosissa: Neve Campbell, Courteney Cox, David Arquette
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 104 min
 
- The unexpected is the new cliche.
- And virgins can die now.
- Does that mean that I'm not gonna live as long as these two?
 
Vuosia on kulunut edellisistä Woodsboron traagisista tapahtumista, mutta traagisuus on pitkälti unohdettu ja tapahtumia muistellaan nykyteinien osalta huumorilla ja siten Ghostface-pukuja nähdään joka puolella kaupunkia ja kyseisistä murhista alun perin kertoneet Stab-elokuvat ovat teinien suuressa suosiossa. Sidney Prescott (Neve Campbell) on päässyt eroon painajaisistaan ja on kirjoittanut kirjan siitä, miten hän lakkasi suostumasta olemaan uhri ja Woodsboron murhien muistopäivän alla hän palaa kotikaupunkiinsa markkinoimaan kirjaansa. Woodsborossa hän törmää myös vanhoihin tuttuihin Deweyyn ja Gale Weathersiin (David Arquette ja Courteney Cox), jotka ovat nyt naimisissa. Sidneyn tulo kaupunkiin tietää kuitenkin uuden murha-aallon alkua, kun uusi Ghostface alkaa lahdata ihmisiä, mutta jotain tuttua Ghostfacen surmissa tällä kertaa on...

En voi sanoa, että tämä elokuva olisi kuulunut niiden kevään odotetuimpien elokuvien joukkoon (itse asiassa, en ole varsinaisesti odotellut viime aikoina mitään), mutta halusin päästä katsomaan elokuvan heti kun se teattereihin tulisi ja kun eilen järjestettiin täälläkin ennakkonäytös, niin mitäpä sitä turhia odottelemaan? Tämä muuten taitaa olla ihan ensimmäinen Scream-elokuva, jonka olen nähnyt valkokankaalta, sillä ainakin kahteen ensimmäiseen Scream-elokuvaan taisin olla liian nuori, enkä ole täysin varma, kävinkö kolmattakaan katsomassa elokuvissa, mutta epäilen. Täytyy myöntää, että johtuen siitä, että käsikirjoituksen kirjoittanut Kevin Williamson sekä ohjaaja Wes Craven ovat saaneet pitkään kehitellä tätä elokuvaa, odotukset olivat hitusen korkeammat elokuvan suhteen, mutta ei sillä, että Scream 4 olisi siltikään ollut lainkaan hullumpi tapaus ja jos ei muuta, niin taattua Screamia ainakin.

Elokuvan tarina on siis varsin tuttua huttua eli Ghostface tai useampi mellastaa taas Woodsborossa ja tuttu kärkikolmikko Sidney-Dewey-Gale joutuvat jälleen taistelemaan Ghostfacea vastaan, mutta ennen kuin tämä saadaan kiikkiin, niin ehtii tapahtua useampikin murha. Elokuvan aloittaa tuttuun tyyliin päätarinaan vain välillisesti liittyvä introkohtaus, jossa tällä kertaa katsotaan useampiakin Stab-elokuvan alkuja, ennen kuin päästään "todellisuuteen" ja täytyy sanoa, että varsinkin ensimmäisen Stab-kohtauksen näyttelijät olivat niin bimboja, että arvasin kyseessä olevan Stab-elokuva ja siinä toisessakin epäilin asiaa. Elokuvaan mahtuu tietenkin paljon viittauksia kauhuelokuviin ja tällä kertaa keskitytään pitkälti yllätyksekseni trilogioiden ulkopuolisten jatko-osien sijasta tarinan henkeä seuraten uusintafilmatisointeihin ja aiheesta saadaankin ihan kivaa dialogia. Toki myös kauhuelokuvien luonteen muuttuminen reilussa kymmenessä osassa saa myös osansa tästä kaikesta. Kuten muutkaan Screamit, niin eipä tämäkään nyt sanalla sanoen pelottava ollut, mutta hyvin viihdyttävää katseltavaa yhtä kaikki. Tuttuun tyyliin katsojalle annetaan lukuisia vihjeitä siitä, kuka tai ketkä ovatkaan kaiken takana, mikä sitten johti siihen, että jälleen kerran tuli epäiltyä jotakuinkin ihan jokaista. Lievää omaa kivaa sain siitä pohdiskelusta, että kun elokuvassa sanotaan suoraan, että yllättävyys on uusi klisee, niin entä jos tällä kertaa suurin yllätys onkin se, että syylliseksi paljastuu se, johon (melkeinpä) eniten niitä epäilyjä kohdistuu eli toisin sanoen yllätys olisikin se, ettei syyllinen/syylliset olisivatkaan minkäänlaisia yllätyksiä. Samalla toki pidin tätä teoriaani hyvin epäuskottavana johtuen ihan vain siksi, että suuri osa yleisöstä ei olisi tajunnut asiaa, vaan olisi pitänyt ratkaisua vain kliseisenä. Mitä lähemmäs loppua kohden mentiin, niin sitä myöten yhden hahmon syyllisyys alkoi tulla aina vain todennäköisemmäksi ja siten Ghostfacen henkilöllisyys ei täytenä yllätyksenä tullutkaan; hänen motiivinsa kyllä oli oikein mukava ajatellen elokuvan teemaa. Elokuvan paras repliikki kuultiin ehdottomasti elokuvan loppuhetkillä Sidneyn puhuessa viimeistä kertaa Ghostfacelle.

Edellisistä Scream-elokuvista on kulunut tosiaan yli kymmenen vuotta aikaa, joten näyttelijätkin ovat ehtineet vanheta ihan kiitettävästi ja näistä David Arquette oli ehkäpä paras ilmestys ja tällä kertaa hän ei ärsyttänyt oikeastaan yhtään. Myös Neve Campbell oli jälleen kerran ihan mainiossa vedossa ja näyttikin ihan hyvältä. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Courteney Coxista, jonka naamaan oli selvästi pistetty botoxia tai jotain ja hän näytti kaikkea muuta kuin luonnolliselta. Sarjan uusista näyttelijöistä sen sijaan miellytti eniten Hayden Panettiere. Mukana menossa: Anna Paquin (True Blood) ja Adam Brody (O.C.). Brodysta on sanottava vielä sen verran, että hän tuntui hyvin samankaltaiselta hahmolta kuin O.C.:n Seth, kun sarjassa hän oli aika nörtti (ainakin alussa) ja kun hän rupesi tässä elokuvassa puhumaan elokuvista, niin mielleyhtymä hahmojen välillä oli valmis.

Pisteitä: 3/5

PS. Niin moneen kertaan on tullut haukuttua (paikallinen) elokuvayleisö, että nyt on pakko antaa vähän kehujakin. Etukäteen nimittäin mietin, että menenkö katsomaan tätä näin varhaisessa vaiheessa, kun ajattelin katselurauhan olevan olematonta tällaisessa elokuvassa, mutta pelkoni oli turha. Isoin sali oli nimittäin lähes ääriään myöten täynnä teinejä tai nuoria aikuisia (kiitos Superpäivän?) ja pientä kuiskuttelua kuului aina silloin tällöin, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi kunnolla pilannut katseluelämyksen, eikä sitä kuiskutteluakaan jatkuvalla syötöllä tapahtunut. Olin oikeasti positiivisesti hämmästynyt.

PS2. Ilmeisesti markkinointimielessä eturivissä piipahti myös Ghostface-naamioinen miekkonen, joka lähti ulos salista Nalle Puh -mainoksen lävähtäessä ruutuun heittäen popcornit lattialle. Olisihan tämä voinut olla myös jonkun katsojan käytännön pilakin (ei kai niitä poppareita niin kiva ole keräillä), mutta ellen väärin nähnyt, niin yläruumis oli peitetty Finnkinon uniformuun, joten eiköhän ollut työntekijöiden järjestämä juttu; onneksi ei palannut kesken elokuvan. Itsekin kyllä ajattelin, jos olisin elokuvaa varten hankkinut Ghostfacen naamion ja puvunkin, mutta en sitten viitsinyt, vaikka olisihan se ollut hauska tempaus katsoa koko elokuva maskin läpi ja keskellä muita.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Cabirian yöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti