Ohjaus: Luis Puenzo
Käsikirjoitus: Aida Bortnik, Luis Puenzo
Pääosissa: Norma Aleandro, Héctor Alterio, Chunchuna Villafañe
Valmistusmaa: Argentiina
Ilmestymisvuosi: 1985
Kesto: 104 min
- Kauheaa, eikö olekin?
- Mikä on kauheaa?
- Olla tietämätön siitä, missä tyttäresi on.
Alicia (Norma Aleandro) on lukion historianopettaja, jolla on
vaikutusvaltainen mies Roberto (Héctor Alterio) sekä pieni tyttö Gaby
(Analia Castro). Alician luona tulee hänen vanha ystävänsä Ana
(Chunchuna Villafañe), joka oli seitsemän vuotta aiemmin lähtenyt
Eurooppaan. Alician ja Anan istuessa iltaa kahdestaan Ana kertoo
Alicialle syistä, joiden vuoksi hän lähti Argentiinasta. Häntä oli
kidutettu ex-miesystävän puuhien vuoksi kymmeniä päiviä sotilaiden
toimesta ja hän myöskin kertoi synnyttäneistä naisista, joiden lapset
vietiin pois adoptoitavaksi pariskunnille, jotka eivät kyselleet
kysymyksiä lapsen taustoista. Alicia ei tällaisia kysymyksiä ollut
tehnyt, kun Roberto oli tuonut adoptoidun Gabyn kotiin ja Alician valtaa
epäluulo sen suhteen, että Gaby olisi saatu laillisia teitä...
Koin kauhunhetkiä eilen, kun pistin levyn pyörimään ja en saanut
esiin tekstitysvaihtoehtoja (kriteeri englanninkielisenkin elokuvan
ostamiseen) ja ääniraidaksikin oli tarjolla ainoastaan englanninkielinen
ääniraita, eikä alkuperäistä, mitä minä suosin myöskin. Ajattelin jo,
että pitääkö tästä alkaa metsästää oikeanlaista versiota, mutta sitten
selvisikin vähän matkaa katseltua, että elokuva on kuin onkin (pääosin)
espanjankielinen (muutama englanninkielinen sananvaihto) ja ne
englanninkieliset tekstitykset olikin vissiin poltettu kiinni kuvaan.
Huh! Mitä tulee sitten elokuvaan, niin minulla ei ollut minkäänlaista
ennakkokäsitystä tästä elokuvasta, enkä edes tiennyt, mihin aihepiiriin
elokuva lukeutuu, vaikka elokuvan nimi olikin antanut viitteitä siihen
suuntaan, että kyseessä olisi jokin poliittinen elokuva. No,
politiikkaakin oli kyllä tarjolla, mutta pääosin La historia oficial oli kuitenkin välillä aika raastavakin kertomus yrityksestä saada tietää totuus adoptiolapsestaan.
En tunne juurikaan Argentiinan poliittista historiaa, mitä nyt
Falklandin sodasta jotain pientä, kun siitä jokin aika sitten luin TK Historia
-lehdestä. Niinpä minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä kaikkea
tärkeää Argentiinan poliittisessa ilmastossa on tapahtunut viimeisten
vuosikymmenten aikana, joten kun tämä elokuva valotti asiaa vähän, niin
pysyi mielenkiinto hyvin mukana. 1976 sotilasjuntta oli ottanut
ilmeisesti vallan itselleen ja siepannut tuhansia ellei kymmeniätuhansia
ihmisiä, jotka tapettiin tai ilmoitettiin kadonneiksi ja vuonna 1983,
johon tämäkin elokuva sijoittuu, alkoivat suuret mielenosoitukset
kadonneiden omaisten toimesta, jotta kadonneiden kohtalot selviäisivät.
Tämä oli hyvä esimerkki kohtuullisen pienestä palasta Argentiinan
historiasta, josta minä kyllä ammensin kiinnostavia asioita päähäni.
Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin, mutta kuulemma nimenomaan
poliittisen aspektin, ei niinkään taiteellisuuden, ansiosta.
Näiden mielenosoitusten keskellä Alicia käy sitten omaa kamppailua
selvittääkseen oman lapsensa kohtalon, mutta paljon ennen hänen
epäilystensä heräämistä näytetään Alicia lukion historianopettajan
toimessa villin poikaluokan edessä sekä Alician perhe-elämää ja Alician
ja Roberton päivällisiä ystäviensä ja "ystäviensä" parissa. Olinkin
jonkin aikaa hyvin epävarma siitä, mistä varsinainen tarina lopulta
kertoisi, eikä tähän saatukaan vastausta ennen Alican ystävän Anan
avautumista. Vielä tähän varsinaiseen avautumiseen asti kuvittelin
vaikka mitä ja arvelin kyseessä olevan jonkin sortin kolmiodraama, mutta
ehkä onneksi näin ei sitten ollutkaan. Nämä vauvakaappaukset ja
sala-adoptiot nimittäin oli paljon mielenkiintoisempi aihe, ja sillä oli
lisäksi oma järkyttävyysarvonsakin, kun en olisi voinut uskoakaan, että
Argentiinan kaltaisessa maassa sellaisia olisi voitu tehdä näinkin
vähän aikaa sitten. Niinpä Alician tutkimukset Gabyn syntymän taustoista
olikin oikein mieltä avartavaa seurattavaa, varsinkin kun Roberton
kasvoilta näki heti, että hän tietää enemmän kuin mitä hän on Alicialle
kertonut, ja kun en voinut olla täysin varma missään vaiheessa, että
Anakaan olisi kertonut koko totuutta vankina olemisestaan. Siinä sivussa
sitten seurataan hiukan Alician työntekoa historian opettajana, mutta
tämä ei kuitenkaan ollut lähellekään yhtä kiinnostavaa, vaikka elokuvan
pääaihetta monen mutkan kautta vähän sivutaankin. Sitä mukaa kuin
Alician tutkimukset etenivät ja hän tapasi Gabyn mahdollisen isoäidin
(Chela Ruiz), aloin tulla yhä epävarmemmaksi, millaisen kohtalon halusin
Gabylle ja kun loppu sitten koitti, niin se ei oikeastaan vaikuttanut
minuun mitenkään. Loppu jätettiinkin vähän avoimeksi, mikä oli sinänsä
hyvä ratkaisu, sillä näin lopusta pystyi luomaan ainakin pari eri
teoriaa, joiden miettiminen yhtään alkua pidemmälle ei kiinnostanut,
mutta samalla ei tarvinnut ruveta pohtimaan sitäkään, tekikö Alicia
lopulta oikean ratkaisun vai ei, sillä minä en edes tiedä, mikä olisi
ollut edes omasta mielestäni "oikea" ratkaisu.
Norma Aleandro oli Aliciana ihan hyvä, joskin ehkä hivenen
vähäeleinen. Hänestä tuli kuitenkin ainakin jossain määrin hänen
tunteensa äitinä ja vieläpä epätietoisuuden vallassa olevana sellaisena.
Héctor Alterio puolestaan edusti perinteisempää miestyyppiä ja vaikkei
hänenkään suorituksessaan juuri valittamista ollut, niin ei hän jäänyt
erityisen hyvin mieleenkään. Analia Castro puolestaan oli yllättävänkin
hyvä lapsinäyttelijä Gabyna, joskaan Gabyn varsinaiset omat hetket
jäivätkin aika vähiin. Sinänsä hassua muuten, kuinka monesta
näyttelijästä tulikaan mieleen espanjalaiset kollegansa, vaikka maanosa
onkin ihan eri.
Pisteitä: 3,5/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: M.A.S.H. - Armeijan liikkuva kenttäsairaala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti