keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Mask - naamio

Alkuperäinen nimi: The Mask
Ohjaus: Chuck Russell
Käsikirjoitus: Mike Werb
Pääosissa: Jim Carrey, Cameron Diaz, Peter Greene
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1994
Kesto: 97 min
 
- Somebody stole your pajamas?
- Milo, no! I mean, uh, what is this world coming to when a man's... pajama drawer is no longer safe?
 
Stanley Ipkiss (Jim Carrey) on pankkivirkailija, jonka elämässä tapahtuu kaikenlaisia pieniä vastoinkäymisiä. Hän elää tiukan vuokraemännän valvonnan alla katsellen yksin piirrettyjä, hänen autokorjaajansa huijaavat häntä ja hän ei tahdo päästä edes hienoihin klubeihin ja kaiken lisäksi hän kaipaisi elämäänsä naista, joka oikeasti välittäisi hänestä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Stanley löytää merestä naamion, jota hän kotona sovittaa päähänsä ja hän muuttuu sulavaliikkeiseksi vihreänaamaiseksi casanovaksi, The Maskiksi, jolle mikään ei ole mahdotonta. Kaupungissa riehuu myös rikollisjengi, jonka varpaille The Mask astuu ja kaiken lisäksi Stanley/The Mask ihastuu yökerhoissa esiintyvään Tinaan (Cameron Diaz), mutta lämpeneekö Tina hänelle ja jos lämpenee, niin Stanleyn vai The Maskin persoonaan?

"Jaahas, taas on aika pilata yksi lapsuudenaikainen suosikkini", ajattelin, kun otin tämän elokuvan katsomattomien elokuvien pinon päältä, vaikka takaraivossa olikin pieni etiäinen sen puolesta, että saattaisin kuin saattaisinkin pitää tästä jossain määrin edelleen. Olen nimittäin nähnyt tämän elokuvan ehkä kerran, mutta korkeintaan kaksi kertaa ja nämä kerrat ovat olleet lähellä sen ilmestymistä, joten muistikuvatkin olivat aika pieniä muutamaa pientä kohtausta lukuun ottamatta (niin kuin kaikista tapahtumista muistetaan juuri se, ettei Stanley kokeile naamiota heti löytäessään sen). Niinpä suurin osa elokuvasta oli hämärän peitossa, eikä asiat juuri palanneetkaan mieliin pitkin elokuvaa, kuten varsin usein tapahtuu. Niin ja mitä parasta, viihdyin edelleen tämän elokuvan parissa ja siten Mask - naamio olikin oikein mainio elokuva.

Alku ei kuitenkaan luvannut hyvää, sillä Stanley Ipkissin hahmossa oli loppujen lopuksi paljon samaa kuin Carreyn muissa naamanvääntelykomedioiden rooleissa, joihin olen tätä nykyä suhtautunut vähän neutraalein fiiliksin. Kaikki kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa, kun Stanley vetää naamionsa ylleen ja muuttuu The Maskiksi. Tämä muutosprosessi näyttää samalta kuin Tasmanian tuholainen ja senkin jälkeen The Maskin olemus ja tekemiset huokuvat kunnianosoitusta Warner Bros. -yhtiön klassikkopiirretyille ja mitä parasta, nämä hänen maneerinsa ovat vieläpä hulvatonta katseltavaa. Lisäksi minua miellytti paljon se, että elokuvan muut hahmot eivät jääneet pällistelemään The Maskia huuli pyöreenä, vaan tuntuivat pitävän ihan normaalina, että joku liikkuu ja väistelee luoteja niin kuin hän. Välillä palataan sitten Stanleyn hahmoon, joka sai jokaisesta The Mask -esiintymisestään aina vain lisää itseluottamusta ja siten Stanley-jaksojakin alkoi yhä paremmin sietää. Kokonaisuutena elokuva on kuitenkin melko tavanomainen hyvät vastaan pahat -taistelu, mutta The Maskin hahmo on vain niin loistava, että elokuvan parissa viihtyy oikein hyvin melkein alusta loppuun. Tarinan alkuvaiheessa vielä olin kahden vaiheilla, olisiko Stanleyn tuleva rakastettu rikollisten joukossa pyörivä Tina vai toimittaja Peggy Brandt (Amy Yasbeck), mutta onneksi Stanleylle saatiin se ainoa oikea loppuratkaisu.

Tekijät olivat ottaneet suuren riskin (tämän lunttasin dvd:n ekstroista) näyttelijävalinnoissa, sillä Jim Carrey tunnettiin vielä kuvausvaiheessa vain tv:stä (hän oli tehnyt jo Ace Venturan, mutta se ei ollut tullut ulos vielä) ja Cameron Diaz ei ollut tehnyt vielä yhtään elokuvaa. Riski kannatti, sillä Jim Carrey oli oikeastaan ainoa oikea henkilö esittämään The Maskia (rooli oli kirjoitettukin juuri  häntä ajatellen) ja hän teki siinä hommassa oikein mahtavaa työtä. Alussa vähän oli sitä kuminaamailua, mutta sitä ei enää noteerannutkaan sen jälkeen, kun Carreyn pää oli maskeerattu vihreäksi. Cameron Diaz puolestaan ei ollut vain hyvä roolissaan, vaan myös kaiken muun hyvän lisäksi vielä pirun nätti (yksi Hollywoodin kauneimmista, sanon minä). Kun Diazin nimi alkuteksteissä vilahti viimeisenä "Introducing"-nimikkeen alla, niin toivoin, että viimeisenä olemisesta huolimatta Diaz kuuluisi elokuvan päähenkilöihin ja niinhän siinä sitten tapahtuikin. Onneksi. Dvd:n ekstroissa kerrottiin Diazin koekuvaustilanteesta ja minun ei ollut lainkaan vaikea uskoa Diazin toimineen niin huolettomasti kuin mitä kerrottiin, sillä sellainen peruspositiivinen asenne on aina paistanut hänestä.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Kotkat kuuntelevat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti