torstai 3. maaliskuuta 2011

Kotkat kuuntelevat

Alkuperäinen nimi: Where Eagles Dare
Ohjaus: Brian G. Hutton
Käsikirjoitus: Alistair MacLean
Pääosissa: Richard Burton, Clint Eastwood, Mary Ure
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1968
Kesto: 149 min
 
- You must be mad.
- If I wasn't, what would I be doing in this job?
 
Joukko brittien tiedustelupalvelun MI6:n parhaita agentteja lähetetään majuri Jonathan Smithin (Richard Burton) johdolla pelastusoperaatioon Alpeille, kun brittien tärkeitä sotasuunnitelmia tietävä kenraali George Carnaby (Robert Beatty) tekee pakkolaskun ja hänet viedään lähes murtovarmaan linnoitukseen korkealle vuorelle, ja mukana operaatiossa on myös yksi amerikkalainen, luutnantti Morris Schaffer (Clint Eastwood). Hypättyään laskuvarjolla he menettävät yhden miehistään ja perässä seuraa myös Smithin rakastettu Mary (Mary Ure), joka on myös huippusalainen agentti, ja joka tapaa Smithiä salaa pitkin matkaa. Matkan aikana myös alkaa yhä enemmän näyttää siltä, ettei operaatioon osallistuneille miehille ole kerrottu ihan koko totuutta...

Tämä kuuluu jälleen kerran ostoksiin, joiden kohdalla olin melko varma, että elokuva olisi löytynyt 1001 elokuvaa -kirjasta, sillä olin kuullut siitä niin monta kertaa näkemättä sitä kuitenkaan koskaan, mutta näin ei tällä kertaa ollut. Osasyynä ostamiseen on taatusti ollut myös Clint Eastwoodilla, jonka elokuvia en loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon nähnyt, kun nyt vertaa siihen, kuinka paljon niitä oikeasti on. Kannen perusteella elokuva vaikutti sotaelokuvalta, mutta sellaisena elokuva ei kenties sittenkään ollut sieltä tyypillisimmästä  päästä, vaan Kotkat kuuntelevat oli enemmänkin sotaseikkailuelokuva, joka yllätyksekseni olikin varsin hyvä.

Elokuva alkaa kuin mikä tahansa iskujoukkotehtävä ollen siis varsin seikkailupainoitteinen, mistä minä tykkäsin aikalailla. Elokuvan alussa käydään läpi miehille annettu tehtävä ja sitten pian siirrytäänkin varsinaiseen operaatioon. Matkan varrella kuitenkin katsojalle annetaan vihjeitä siitä, että kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää, mutta sen sijaan, että tarina paljastaisi todellisen luonteensa jo heti alkumetreillä tai edes puolivälissä, niin elokuva jättää katsojaan monia avoimia kysymyksiä, joihin aletaan vasta elokuvan loppuhetkillä ja tämän jatkuvan epätietoisuuden vuoksi elokuvaa oli kuin olikin oikein viihdyttävää katsoa, eikä mukana seuranneet toimintaosuudetkaan tylsiä olleet. Kun sitten viimeisetkin salat paljastuivat, niin tunsin olleeni oikein tyytyväinen kaikkiin jatkuviin juonenkäänteisiin ja loppuunkin oli saatu vielä yksi, niin sanotusti ylimääräinen käänne, jonka mukanaolo ei siis haitannut yhtään. Elokuva kesti lähes kaksi ja puoli tuntia (ja minä kun olin valmistautunut vajaan kahden tunnin elokuvaan), mutta kahden tunnin kohdalla vasta vilkaisin kelloa ensimmäistä kertaa ja olin oikeasti hämmästynyt siitä, kuinka paljon aikaa oli kulunut. Aika kului siis elokuvan parissa vähän kuin siivillä. Elokuva tuntui kyllä monesti siltä, että sen olisi voinut päättää seuraavan 15 minuutin aikana, mutta vaikka näin ei käynyt, niin ei se haitannut oikeastaan yhtään. Siten voisikin sanoa, että (melkein) aina on hauskaa katseltavaa, kun muutama englantilainen/amerikkalainen pistää kumoon melkein kokonaisen natsikomppanian.

Ei elokuva silti aivan yliveto ollut. Minua häiritsi jonkin verran se, kuinka helppoa tämän iskujoukon oli soluttautua sinne natsileiriin ja toimia siellä ilman, että kukaan alkaa epäillä mitään. Olihan elokuvassa tämä vangitsemisjuttu, mutta siitäkin selvittiin aika helposti. Yksi häiritsivimmistä seikoista oli etenkin juuri tämä köysivaunuajelu ja sitä edeltäneet ja seuranneet hiipimiset, joiden aikana yksikään vihollinen ei huomannut soluttautujia. Luulisi edes, että siellä linnakkeen kattokäytävillä vartioineet sotilaat olisivat olleet edes vähän kiinnostuneita ylös nousevista vaunuista, mutta ei. En ole kielinatsi (sic!), enkä siten jaksa välittää siitä, että saksalaiset puhuvat englantia, mutta siinä vaiheessa kun tämä iskujoukko soluttautui sinne saksalaisleiriin, niin olisi sen kielen muka-vaihtumisen voinut muutenkin toteuttaa kuin sanomalla "Puhutaan nyt saksaa" (ei tarkka lainaus). Olisi edes aksentit vähän vaihtuneet, mutta kun ei.

Richard Burton oli oikein veikeä hahmo ryhmän johtajana ja hän suoriutuikin osastaan todella hyvin, vaikka hänen roolihahmonsa kokikin joitakin muutoksia pitkin elokuvaa. Eipä Clint Eastwoodkaan huono ollut, vaan sopi rooliinsa kuin nakutettu, mutta mitä ilahduttavinta, hän ei dominoinut koko elokuvaa olemuksellaan, vaan hän oli jokseenkin samalla viivalla Burtonin kanssa. Muista näyttelijöistä silmiin pisti positiivisessa mielessä SS-upseeri von Hapenia näytellyt Derren Nesbitt.

Pisteitä: 4/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Jälleen kerran mennään ehkä sarjaan "omaa kivaa", sillä tämä ei taida juuri avautua näitä pelejä pelaamattomille, mutta lisäviihdykettä sain Commandos-pelien, joissa on juuri tällaisia iskujoukkoja suorittamassa Natsi-Saksan alueilla salaisia tehtäviä, ystävänä siitä, että aina kun natsien hälytyskellot soivat, kuvittelin mielessäni natsien huutavan saksalaisella aksentilla "Alarm! Alarm!". Niin ja jos nyt ihan totta puhutaan, niin elokuvasta tuli monessa kohtaa mieleen kyseisten pelien mielenkiintoiset tehtävät. Jos kyseisistä peleistä tehdään koskaan elokuvaa, niin toivoisin, että lopputulos näyttäisi jotakuinkin tämän elokuvan kaltaiselta.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Hei, taas me lennetään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti