perjantai 4. maaliskuuta 2011

Hei, taas me lennetään!

Alkuperäinen nimi: Airplane II: The Sequel
Ohjaus: Ken Finkleman
Käsikirjoitus: Ken Finkleman
Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Peter Graves
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1982
Kesto: 81 min 

- Can I ask you a question?
- What is it?
- It's an interrogative statement, used to test knowledge. But that's not important now, mister. Is my dog Scraps, is gonna make it through okay? I'm scared mister, somebody has to do something.
 
Kuuhun ollaan tekemässä ensimmäistä kaupallista kuulentoa, vaikka sukkulan testikonetta lentänyt Ted Striker (Robert Hays) on todennut sukkulan vaaralliseksi, mutta hänet vaiennetaan ja suljetaan mielisairaalaan. Hän kuitenkin karkaa ja ostaa lipun lennolle, jossa on myös hänen ex-tyttöystävänsä Elaine (Julie Hagerty), joka on menossa naimisiin yhden miehistön jäsenen, Simonin (Chad Everett) kanssa. Kukaan ei tahdo uskoa, että sukkulassa olisi mitään vikaa, mutta ennen pitkää heidän on uskottava, että Ted Strikerin sanoissa saattaa kuin saattaakin olla perää...

Hei, me lennetään! oli niin menestynyt parodia, että sille piti tietenkin lähteä tekemään jatko-osaa, mutta ZAZ-tiimi (Zucker-Abrahams-Zucker) kieltäytyi "kunniasta" ja jos heidän omiin sanoihinsa on uskominen, niin eivät ole nähneet kuvaakaan tästä jatko-osasta. Itse olen nähnyt tämän jatko-osan ainakin kerran, mutta muistelisin, etten kauheasti pitänyt siitä ensimmäisellä kerralla, ja luulen, että ellei minulla olisi pakonomaista tarvetta kerätä omistamieni elokuvien jatko-osia, niin tämä elokuva olisi ihan hyvin voinut jäädä ostamattakin. Tämä jatko-osa valitettavasti vain toistaa jatko-osien kurjaa kohtaloa olemalla huonompi kuin edellinen elokuva, enkä voikaan sanoa hirveästi nauttineeni tämän katsomisesta, vaikka ei Hei, taas me lennetään! ihan heikoimmasta päästä jatko-osia ole.

Elokuva jatkaa edeltäjänsä jalanjälkiä ja jälleen kerran on luvassa sketsimäisistä vitseistä koostettu tarina lentomatkasta, joka ei menekään ihan putkeen. Putkeen ei ole mennyt myöskään elokuvan tekijöillä, sillä elokuva lainaa surutta ensimmäisen osan vitsejä ja toistaa ne melkein sellaisenaan; ainakin kerran jopa suoraan näytetään, että nähty kohtaus on kuin suoraan ensimmäisestä elokuvasta. EI! Toisto ei tässä tapauksessa todellakaan ole parasta huumoria! Kyllä minä ymmärrän, että vähän halutaan tehdä kunniaa ensimmäiselle elokuvalle, mutta se ei onnistu niin, että varastetaan kyseisestä elokuvasta kaikki hyvät vitsit ja henkilöt toistamaan samoja asioita kuin ensimmäisessä elokuvassa. Oli elokuvassa kuitenkin ihan hauskojakin juttuja ja myönnän naurahtaneeni ainakin kolmesti kunnolla, mikä on aika säälittävä luku melkein puolitoistatuntiselle elokuvalle. Muutenkin elokuvan parhaat hetket tuntuivat sijoittuvan ajalle ennen ja jälkeen matkan eli kuuhun ja lentokentälle. En minä sillä, etteikö matkankin aikana olisi nähty ihan hymähdyttäviäkin hetkiä, mutta nekin jäivät verrattain vähiin. Ehkä juuri ja juuri mainitsemisen arvoisista hetkistä mainittakoon tämä neitsyt-juttu (se aasi meni tosin jo selvästi yli) sekä Mission: Impossible -tunnusmusiikin soimisen eräässä Peter Graves -kohtauksessa. Kyllä tätä elokuvaa jollakin tasolla sieti, mutta en voinut millään olla ajattelematta elokuvan aikana, että menisivät jo viimein asiaan ja lentäisivät turvaan. Vain nipin napin elokuva sai annetun pistemäärän, mitta silti olen koko ajan kahden vaiheilla, tuliko nyt tehtyä virhe, sillä elokuva olisi ansainnut hieman huonommankin pistemäärän.

Elokuva tosiaan oli kuin toisinto ensimmäisestä elokuvasta ja niin oli myös näyttelijöiden osalta sillä erotuksella, että Leslie Nielsen uupui joukosta. Mukana olivat siis ykkösosasta tutut Robert Hays, Julie Hagerty, Peter Graves, mutta myös Lloyd Bridges lennonjohtotornissa olevana Steven McCroskeyna sekä Steven Stucker, jonka roolihahmo oli vaihtunut Johnnysta Jacobsiin, mutta jutut olivat ihan samaa luokkaa, eikä nämä näyttelijät olleet yhtään sen huonompia kuin ensimmäisestäkään osasta, mutta ei myöskään yhtään parempiakaan. Mukana menossa: William Shatner, Sonny Bono sekä Sam Anderson (LOST).

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Menneisyyden ote

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti