keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hartin sota

Alkuperäinen nimi: Hart's War
Ohjaus: Gregory Hoblit
Käsikirjoitus: Billy Ray, Terry George
Pääosissa: Colin Farrell, Bruce Willis, Terrence Howard
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2002
Kesto: 116 min
 
- Take that you bastard!
- Careful Bedford. That's a nigger you're rooting for. Tail's painted red, that means he's 99th, right out of Tuskegee, boy.
 
Luutnantti Thomas Hartin (Colin Farrell) isä toimii senaattorina, joten Hartin ei tarvitse toisessa maailmansodassa joutua rintamalla, vaan hän palvelee lähinnä tukikohdassa Saksassa. Eräänä päivänä hän saa henkilökuljetustehtävän, jonka saksalaiset bongaavat ja Hart joutuu vangiksi ja kapteeni Lutzin (Dugald Bruce Lockhart) kuulusteltavaksi ja kidutettavaksi. Muutaman päivän päästä Hart vapautuu kidutuksesta, mutta joutuu saksalaisten sotavankileirille, jossa on muitakin amerikkalaisia sotavankeja, joiden amerikkalaisena johtajana toimii eversti McNamara (Bruce Willis). Hart ei pääse kuitenkaan upseerien tupaan majoittumaan, vaan hän joutuu värväytyjien tupaan. Siellä Hart saa huomata, että leirissä on tekeillä jotain niin suurta, että yksittäisen sotilaan henki on helposti uhrattavissa...

Bruce Willis kuuluu suosikkinäyttelijöideni joukkoon, mutta on toki myönnettävä, että hän on tehnyt paljon sellaisiakin elokuvia, mitkä olisi kannattanut lakaista maton alle jo suunnitteluvaiheessa, minkä vuoksi en olekaan pitänyt liiemmin kiirettä herran tuotoksien haalimisen kanssa. Tämä elokuva sen sijaan tarttui aika vaivatta mukaan puhtaasti siitä syystä, että vaikka olinkin jotain elokuvasta kuullut aiemminkin, niin minulta uupui täysin tieto siitä, kuuluuko tämä elokuva Willisin kalkkunoiden vai hyvien elokuvien joukkoon ja ilokseni huomasin, että tämä kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hartin sota kun on ihan mainio sotadraama.

Jollei ole hankkinut elokuvasta juurikaan tietoja etukäteen, sen alussa ei voi millään muotoa arvata, millaiseksi elokuvan päätarina oikein muodostuu. Ensin Hart joutuu sotavangiksi, kunnes eristämisten ja kuulustelujen jälkeen hänet passitetaan sotavankileirille pitkähkön junamatkan kuvauksen jälkeen. Vielä tässäkään vaiheessa en voinut olla varma siitä, kertooko elokuva nimenomaan vankileirielämästä vai kenties sieltä pakenemisesta. Elokuva ei siis hötkyile, vaan kertoo pitkän tovin, mutta kiinnostavalla tavalla ja kysymyksiä herättäen elämästä siellä vankileirillä ja sen pääasiassa amerikkalaisten asukkien keskinäisistä suhteista ja satunnaisista kahnauksista. Nämä kahnaukset sitten vain eskaloituvat, kun leiriin tulee kaksi amerikkalaista mustaa lentäjää, joiden tulo leiriin toi elokuvaan uutta voimaa, elettiinhän toisenkin maailmansodan aikana vielä vahvasti rotusorron aikaa Yhdysvalloissa. Kuitenkin elokuvan todellinen päätapahtuma, jota elokuvan trailerissakin pääosin mainostettiin, pääsee alkamaan vasta niinkin myöhään kuin 50 minuutin kohdalla, kun eräs leirin asukkaista tapetaan ja aletaan käydä oikeutta syyllisestä. Toki jo tätä ennen oli jonkin verran pohdustettu kyseisessä kohdassa tapahtunutta juonenkäännettä, mutta tätä tappoa nimenomaan käsitellään elokuvan loppuun asti. Minulla oli jatkuvasti sellainen tunne, että Hart saa todistettua tavalla tai toisella epäillyn syyttömäksi ja seurasinkin taposta seuranneita oikeusistuntoja vähän neutraalein fiiliksin, vaikkakin uteliaasti. Kuitenkin mitä lähemmäs loppua päästiin, niin sitä enemmän leirin asukkaiden salaisuuksia alkoi paljastua ja tarina sai taas tuulta purjeisiinsa ja alkoikin vaikuttaa yhä mielenkiintoisemmalta. Lopun lähestyessä olin lähellä antaa elokuvalle vielä enemmänkin pisteitä, kiitos McNamaran lopullisen päätöksen. Kuitenkin elokuvassa oli joitakin epäloogisuuksia, joita en millään saanut pois päästäni, joten se seikka vähensi hivenen lopullisia pisteitä. En esimerkiksi täysin suostunut nielemään ajatusta siitä, että saksalaiset antaisivat vankiensa käydä keskinäistä oikeutta amerikkalaisia oikeusihanteita noudattaen (tämän voisi toki selittää sillä, että saksalaisten mielessä kyseessä oli jonkin sortin viihdespektaakkeli, jota oli hupaisa seurata). Myöskään en oikein kyennyt ymmärtämään McNamaran järjenjuoksua lopussa, sillä vaikka olinkin tyytyväinen hänen ratkaisuunsa, niin en ihan voinut käsittää hänen sopimustaan saksalaiseversti Visserin (Marcel Iures) kanssa, sillä hänellä ei ollut mitään takeita siitä, että Visser olisi pitänyt sanansa, mutta tietenkin tämän olisi voinut selittää myös niin, että McNamaralla ei hirveästi ollut vaihtoehtoja; sitäkään en kyllä tajua, miksi Visser suostui sopimukseen. Kokonaisuutena kuitenkin sen verran monivivahteinen elokuva, ettei aika kuitenkaan tylsäksi käynyt, vaikka elokuvalla melkein kaksi tuntia kestoa olikin.

Colin Farrell oli elokuvassa varsin vahva ja voisinpa jopa sanoa, että hänen roolisuorituksensa tässä elokuvassa oli ehkäpä hänen parhaansa tietenkin niistä elokuvista, jotka olen nähnyt. Hart oli oikein hyvä hahmo ja Farrell tulkitsi häntä oikein hienosti. Myös Bruce Willis oli ihan hyvä, vaikka McNamaran rooli jäikin hieman yhden ilmeen rooliksi, mutta Williksellä on sen verran viileää karismaa, että hän hoiti tämänkin roolin kunnialla läpi. Mukana menossa: Sam Worthington (Terminator - Pelastus), Vicellous Reon Shannon (24) sekä Joe Spano (Hill Street Blues).

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Shrek

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti