tiistai 22. helmikuuta 2011

Rakkautta ennen auringonlaskua

Alkuperäinen nimi: Before Sunset
Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater, Julie Delpy, Ethan Hawke
Pääosissa: Ethan Hawke, Julie Delpy, Diabolo
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Itävalta, Sveitsi
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 76 min


- Do you think you would have finished your book if you were fucking someone every five minutes?
- I might have welcomed the challenge.
 
Jesse (Ethan Hawke) on kirjoittanut kirjan Celinen (Julie Delpy) kohtaamisesta ja heidän yhteisestä ajasta Wienissä. Nyt Jesse on mainostamassa kirjaansa Pariisissa kirjakaupassa, johon Celine myös saapuu. Jessellä lähtee myöhemmin illalla lento takaisin Yhdysvaltoihin, mutta hänellä on jonkin verran vapaa-aikaa ennen sitä, joten hän lähtee Celinen kanssa kahville ja vaihtamaan kuulumisia ja samalla selviää, miten kävi heidän sopimansa tapaamisen kanssa. Vuodet ovat kuluneet ja elämäntilanteet muuttuneet, mutta vieläkö he löytävät yhteisen sävelen ja onko jälleen kerran vuorossa liian äkilliset jäähyväiset?

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin Rakkautta ennen aamua kuuluu minun suosikkielokuvieni joukkoon romanttisten draamojen kohdalla. Tämän jatko-osan suhteen olin sen sijaan aika avoimin mielin ennen ensimmäistä katselukertaa, sillä vaikka toivoinkin koko sydämestäni elokuvan pääsevän edes lähelle sitä ihanuutta, mitä ensimmäinen osa tarjosi, niin samalla olin vähän epäluuloinen sen suhteen, onko tästä kuitenkaan ihan samanlaiseksi vaikuttajaksi, vaikka joiltakin kriitikoilta tämäkin on kerännyt täysiä tai melkein täysiä pisteitä (jopa enemmän kuin ensimmäinen osa on saanut osakseen). No, valitettavasti epäilykseni osuivat oikeaan, sillä vaikka Rakkautta ennen auringonlaskua olikin ihan katsottava tapaus, niin ensimmäinen osan veroinen se ei missään nimessä ollut.
 
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Jesse tapaa Celinen pitkästä aikaa ja tämä tapaamistapa on onnistuttu tekemään jokseenkin uskottavalla tavalla. Tapaamisen jälkeen alkaa heidän yhteinen taival halki Pariisin ja se, mikä oli ehdottoman positiivista, oli heidän kulkemisensa reaaliaikaisuus. Kun he kävelivät kohti kahvilaa, koko kävely näytettiin, kun he olivat kahvilassa, koko heidän kahvilakeskustelu näytettiin ja kun he poistuivat sieltä muualle, niin edelleen kaikki tapahtui tässä ja nyt, eikä aikasiirtymiä koettu. Wien oli tosiaan vaihtunut Pariiisin, mutta Pariisinkin kadut olivat Seineä myöten ihan kivoja katseltavia, jostaan en siitä saanut ihan samanlaisia viboja kuin ensimmäisen osan Wienistä. Elokuvalla on hyvä mahdollisuus pilata ensimmäisen osan lopun toimivuus, jos sen antaa häiritä, sillä tässä elokuvassa tietenkin paljastuu hyvin aikaisessa vaiheessa, miten heidän sopimansa toisen kohtaamisen kävi ja mitkä tapahtumat johtivat tuon tapaamisen kohtaloon. Minua tämä ei tosin tällä toisella katselukerralla ainakaan enää häirinnyt. Sen sijaan minua häiritsi elokuvan dialogi, joka, ehkä aitouden vaikutelmasta huolimatta, ei kuitenkaan päässyt lähellekään sitä miellyttävyyden ja kiinnostavuuden tasoa kuin ensimmäisessä osassa, vaikka joitakin ihan kivojakin dialogeja nähtiin. Nyt vellottiin liikaa menneisyydessä ja ruodittiin tuon toisen tapaamisen syitä ja seurauksia ja näiden lisäksi elokuva sisälsi paljon verbaalisia takaumia, jotka tuntuivat hyvin irrallisilta. Niinpä kunnolla syvälliset keskustelut jäivät lähes kokonaan uupumaan, vaikka pariin kertaan sellaisestakin saatiin nauttia. Toisin sanoen minä en osannut viehättyä tämän elokuvan dialogista läheskään yhtä paljon kuin edellisen osan kohdalla, mikä on sääli, sillä juuri dialogilla on tällaisessa elokuvassa hyvin suuri merkitys. Mitä tulee loppuun, niin minusta se jätettiin kesken. Ei, se ei jättänyt samanlaista avoimen lopun ja toiveikkuuden tuntua kuin ensimmäisessä osassa, vaan se VAIN jätettiin kesken. Ihan kuin ohjaaja olisi sanonut leikkaushuoneessa, että juuri tässä tietyssä kohtaa jätetään homma kesken. Ei minulle tullut ainakaan sellaista oloa, että olisi tehnyt mieli jäädä miettimään, miten näiden kahden henkilön käy, sillä tällaisella lopulla se ei loppujen loppujen hirveästi edes kiinnostanut.

Ethan Hawke ja Julie Delpy olivat kyllä molemmat jälleen ihan hyviä, vaikka esittivätkin tällä kertaa selvästi vanhempia (no, edellisestä kohtaamisesta oli kuitenkin se yhdeksän vuotta aikaa). Heidän roolihahmonsa olivat saaneet selvästi aikuisten ongelmat ja varsinkin Delpy äityi välillä sellaisiin vuodatuksiin, että hänen melkein luuli hänen olevansa tosissaan. Ethan Hawke ei ihan kaikissa tilanteissa tuntunut ihan yhtä aidolta kuin ensimmäisessä osassa, mutta eipä hänestäkään loppujen lopuksi valittamista juuri jäänyt.

Pisteitä: 3/5

PS. Kiirastuleni töissä (näin ruokatunneilla siis) on ohi. Sain viimeinkin työkoneelleni Firefoxin, eikä mun tarvitse enää kuljetella muistitikkua mukanani ja käytettävä Firefoxia sitä kautta (IE sotkee fontteja), varsinkin kun sen muistitikun kanssakin on ollut jonkinasteisia ongelmia, jos se on ollut pitkään kiinni koneessa, mitä se ihan viime viikkoina ei ollut, kun kirjoitin arvostelut aina ensin koneeni "mallikappaletiedostoon" ennen kuin pistin muistitikun koneeseen, jolloin silloinkaan Firefox ei auennut aina ekalla yrittämällä. Oi tätä riemua!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Batman & Robin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti