Kaappaus raiteilla

Alkuperäinen nimi: Under Siege 2: Dark Territory
Ohjaus: Geoff Murphy
Käsikirjoitus: Richard Hatem, Matt Reeves
Pääosissa: Steven Seagal, Eric Bogosian, Everett McGill
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1995
Kesto: 96 min

- Jesus Christ!
- Uh, not quite, General Cooper. Although, I have sort of risen from the dead!

 

Laivastosta eronnut Casey Ryback (Steven Seagal) on lähtemässä matkalle veljentyttärensä Sarahin (Katherine Heigl) kanssa junalla. Sarahin isä on kuollut, mutta Casey ei päässyt hautajaisiin ja kun Casey ei ollut käynyt moniin vuosiin kylässä, niin heidän välillään on pientä skismaa. He saavat kuitenkin muuta ajateltavaa, kun junan ottaa haltuunsa salaisen ydinasesatelliitin hallinnan kaapannut Travis Dane (Eric Bogosian); junassa kun on kaksi tuon satelliitin käyttökoodeista vastaavia. Lisäksi junan kulkiessa tuntikaupalla keskellä mitään roistot ovat jäljittämättömissä, mutta tavattuaan Casey Rybackin he toivovat, että olisivat valinneet toisen junan...

Vielä viime viikolla oli vähän epäselvää, mikä tulisi olemaan seuraava arvosteltava, sillä vielä perjantaina elättelin toiveita, että olisin toteutunut Turun euroviisuhumusta sen verran aikaisin, että olisin ehtinyt teatteriin katsomaan yhtä ja/tai toista, mutta näin ei sitten käynytkään. Niinpä kotiin päästyäni kello oli ehtinyt vierähtää jo niin paljon, että ei siinä paljon muuta ehtinytkään enää tekemään, kuin pistää mikroaterian mikroon (ei kellon lähestyessä kymmentä jaksanut enää alkaa kokkaamaan) ja leffan pyörimään; konekin jäi avaamatta ja se on jo aika paljon. Kun tuli aikoinaan ostettua Kaappaus merellä, niin piti tämäkin ostaa, kun olin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ostan nämä joko samaan aikaan tai ei ollenkaan, vaikka muistaakseni tämä jatko-osa ei ihan samalle tasolle päässyt. Tosin olen nähnyt tämän osan vain kerran ja siitäkin on niin kauan aikaa, että en ollut varma yhtään mistään, mutta kun nämä kaksi elokuvaa ovat ehkä ainoat loppuun asti katsomani Steven Seagal -elokuvat, niin hyvä oli ostaa yhdessä. Muistikuvani oli siltä osin oikea, ettei tämä mitenkään pärjännyt ensimmäiselle osalle, mutta ei Kaappaus raiteilla myöskään ihan susi ollut.

Jo heti elokuvan alussa koin pieniä inhon väristyksiä, kun tajusin, että elokuvan taustalla tulee olemaan jonkinasteinen välienpaikkailutapaus Caseyn ja tämän veljentyttären välillä ja totta kai se oli selvää, että näin tulee tapahtumaan ja vieläpä niin, että Casey on ensin pelastanut Sarahin jostain pulasta. Ei mitään uutta auringon alla, siis. Noin yleisesti ottaen tarinassa oli kyllä ihan mielenkiintoisia aineksia varsinkin tämän salaiseksi tarkoitetun ydinasesatelliitin osalta, mutta kaiken kaikkiaan elokuva oli niin perustoimintaa kuin olla ja voi, eikä ihan kivasta tapahtumapaikasta huolimatta onnistunut tekemään oikein kunnollista vaikutusta. Elokuvassa oli kuitenkin ihan hauskoja sananvaihtoja (joista Caseyn repliikit puuttuivat lähes tyystin IMDB:stä!), vaikka sinänsä aikalailla tusinatoimintaleffojen kliseiden mukaisesti edettiinkin. Tämä Caseyn sidekick Bobby (Morris Chestnut) oli aivan turha ja hänet olisi voitu puolestani heittää junasta jo ennen sen lähtöä, mutta saipahan Casey sentään jonkun, jonka kautta seurata katsojalle kaikki tapahtumat. Siis oikeesti! Täytyykö se oikeasti alleviivaten kertoa, että hän aikoo pelastaa panttivangit?! Muutenkin kesti ihan liian kauan, ennen kuin Casey pääsi kunnolla vauhtiin (pari roistoa hän nitisti melko varhaisessa vaiheessa, mutta muuten ei tapahtunut paljoakaan pitkiin aikoihin). Niin ja mitä tulee siihen helppouteen, jolla konnat löysivät Sarahin, niin se lähenteli jo naurettavuutta. Hienosti poikkesivat Sarah ja baarimikko Kelly (Sandra Taylor) kaikista muista (eli statisteista) niin vaatetukseltaan kuin vähän istuma-asennostakin, niin kas kummaa, kun erottuivat niin hyvin. Tästä oikeastaan puuttui enää se, että Kelly olisi uhrautunut Sarahin puolesta. Tunnettu tosiseikkahan on, että rahalla ei aina saa laatua, mutta silti hämmästelin, että tämä oli maksanut melkein kaksi enemmän kuin ensimmäinen osa (jääden tappiolle), mutta silti kädenjälki tuntui olevan köyhempää. Räjäytykset olivat epäuskottavan näköisiä, satelliitti siellä taivaalla kaikkea muuta kuin aidonnäköinen ja kaiken lisäksi editointityökin oli onnistuttu mokaamaan sen verran perusteellisesti, että taistelukohtaukset näyttivät kömpelöiltä ja esimerkiksi tämä Guanzhoun tehtaan räjäytyskohtaus oli naurettava, kun vaihdeltiin koko ajan typerästi junan ja päämajan välillä. Onneksi kuitenkin tarinankuljetus on usein tärkeimmällä sijalla, joten nämä edellä mainitut jutut olivat aika pieniä harmituksia, joten ihan pohjapisteille ei tätä voinut sijoittaa, mutta tarinankin vaiheet ollessa aika keskenkertaisia ja moneen kertaan nähtyjä, niin eipä tätä kovin korkealle voinut sijoittaa, vaikka kyllä tämän aika vaivatta sai katsottua.

Steven Seagal oli oma yhden ilmeen ihme itsensä, joten jos hänestä tykkää, niin kai tämä elokuva menee herran muiden elokuvien joukossa hyvin, mutta aika köyhältä hänen näyttelemisensä minusta tuntui; tuntui kuin hänelle olisi ollut hyvin tuskallista hänen joutuessaan hymyilemään edes muutaman hetken. Eric Bogosian sitten edustikin aika tyypillistä hullua pääpahista, joten ei siitä sen enempää. Danen oikeana kätenä toimi sitten Twin Peaksistä tuttu Everett McGill, jota en todellakaan olisi tuntenut, jos en olisi tiennyt hänen olevan mukana elokuvassa, sen verran erilainen rooli hänellä oli Twin Peaks -rooliin verrattuna.

Pisteitä: 2,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Tämä saattaa kuulua sarjaan ”omaa kivaa”, mutta jaanpas tämän kuitenkin. Mietin sitä, että kun kerran näissä nykytelkkareissa tuppaa olemaan tätä kiinnipalamisvaaraa, niin mitä jos viettäisi jonkun puunaamanäyttelijä-putken ja katsoisi monta saman puunaaman (esim. Steven Seagalin) elokuvia putkeen, niin vaikka ihan koko ajan näyttelijä ei olisikaan ruudussa, niin samaa ilmettä on tarjolla niin paljon, että olisiko vaarana, että se naama palaa kiinni tv-ruutuun? Pelottava ajatus!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Veren vangit