Kaappaus merellä

Alkuperäinen nimi: Under Siege
Ohjaus: Andrew Davis
Käsikirjoitus: J.F. Lawton
Pääosissa: Steven Seagal, Tommy Lee Jones, Gary Busey
Valmistusmaa: Ranska, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 98 min

- This is Admiral Bates speaking. I am trying to get a hold of Chief Ryback. Is he about?
- He's in a gunfight right now. I'm gonna have to take a message.

 

Sota-alus Missourin kapteeni Adams (Patrick O'Neil) syntymäpäivä lähestyy ja kommodori Krill (Gary Busey) suunnittelee hänelle yllätysjuhlia. Siinä sivussa laivan kokki Casey Ryback (Steven Seagal) aiheuttaa harmaita hiuksia Krillille kieltäytymällä tottelemasta tätä, joten Krill sulkee hänet laivan keittiön kylmäsäilöön. Alukselle tulevat yllätysjuhlien järjestäjät osoittautuvatkin Krillin kanssa työskenteleviksi rikollisiksi, joita johtaa entinen CIA-agentti William Stranix (Tommy Lee Jones). He kaappaavat aluksen, mutta heille koituu ongelmia Rybackista, joka ei aio pysytellä kylmäsäilössä loputtomiin...

En ole näiden taistelulajisankarien (Steven Seagal, Jean-Claude Van Damme, Chuck Norris) elokuvien suurimpia ystäviä, mistä johtuneekin, etten ollut tähän päivään mennessä arvostellut yhtäkään näiden näyttelijöiden tähdittämää elokuvaa. Näistä kolmesta suosikkini on Van Damme, mutta siitä huolimatta tämä Steven Seagalin elokuva kuuluu varmaan näiden kolmen näyttelijöiden osalta katsotuimpien joukkoon, sillä olenhan nähnyt tämän elokuvan aiemmin ainakin kahdesti ja todennut tämän ihan viihdyttäväksi. Edellisestä kerrasta on kuitenkin niin paljon aikaa, että olin epäillyt, että aika on syönyt tämänkaltaistenkin elokuvien tehot, mutta kuitenkin Kaappaus merellä tarjosi edelleen ihan kivaa poppariviihdettä ollakseen kuitenkin aika perusmatskua. tarjoava toimintaelokuva.

Suurimman osan elokuvan sisällöstä olin unohtanut, joten siinä mielessä tarinaa pääsi aika uusin silmin katsomaan; taisin muistaa ainoastaan Rybackin sulkemisen lihasäilöön etukäteen. Kuitenkin perusasetelma oli tiedossa jo etukäteen eli Ryback vie ja konnat vikisee. Niinpä mitään kovinkaan syvällistä tarinaa ei ollut tiedossa, vaan tuhansista toimintaelokuvista tutuin kuvioin elokuvaa vietiin eteenpäin, mutta kun ei odottanut mitään erikoista, niin kyllä tämän parissa jollain tasolla viihtyi. Tähän auttoi varsinkin kuivakka action-huumori, joka ei varsinaisesti naurattanut, mutta toivat sellaista pientä keveyttä muuten aika vakavailmeiseen elokuvaan; huumoria ei siis viljelty jatkuvasti, mutta silloin harvoin kuin sitä esiintyi, niin se kevensi tunnelmaa ihan kivasti. Tarinan puolesta pientä jännitystä toi tämä Miss July Jordan Tate (Erika Eleniak), sillä ennen elokuvan loppujaksoa en ollut lainkaan varma, kummalla puolella hän oikeasti onkaan. Elokuvan äänet/tehosteet olivat saaneet peräti Oscar-ehdokkuudet (asia, joka minulle selvisi ihan tässä parin minuutin sisään, joten oli pakko mainita heti), mutta en minä niissä mitään erityisen ihmeellistä nähnyt/kuullut. Toiminnan kuvaamisen tai editoinnin suhteen Oscareita oli kuitenkin turha odotella, sillä taistelukohtaukset eivät olleet mitenkään erityisen hyviä ja välillä jäi katsojalle tavallistakin epäselvemmäksi, että mihin Rybackin potku/lyönti kulloinkin osui ja miten hän saikin niin helposti roistot kaadettua maahan. Siitä en hirveästi tykännyt, että Rybackilla oli niinkin paljon apureita kuin hänellä oli, sillä kyllä olisin odottanut häneltä vähän enemmän oma-aloitteisuutta roistojen nitistämiseksi. Tämä sukellusvenejuttu tuntui aluksi ihan kivalta lisältä, mutta kun ilmeisesti sen tarkoituksena oli vain päästä osasta roistoista (jopa isoista sellaisista) hyvin helposti eroon, niin vei hieman fiiliksiä. Kokonaisuudessaan elokuvassa ei ollut liiemmin mitään yllättävää, ei edes lopussa, mutta kyllähän tämän nyt ihan vaivatta katsoi loppuun.

Steven Seagal ei siis koskaan ole kuulunut erityisiin suosikkeihini, mutta kyllä hän taistelukohtaukset ihan näyttävästi osaa näytellä ja mitäs muuta häneltä sitten enää tarvitsisikaan vaatia? Tietenkin tässä elokuvassa hän käytti paljon tuliaseitakin, jotka täyttivät monet toimintaelokuvien kliseet, mutta lähitaistelujakin nähtiin ihan kivasti. Kuten sanoin, niin olin unohtanut elokuvasta lähes kaiken ja niinpä olin hivenen yllättynyt nähdessäni niin Tommy Lee Jonesin, Gary Buseyn (Tappava ase) kuin Colm Meaneynkin (Con Air). Näistä kolmesta ainoastaan Jonesin esitys jäi joten kuten mieleen, vaikka eipä hänenkään suorituksensa mitenkään erityisen hyvä ollut, vaan parempiakin on nähty.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Kuninkaan puhe / The Way Back / Kaappaus raiteilla