Alkuperäinen nimi: Under Siege
Ohjaus: Andrew Davis
Käsikirjoitus: J.F. Lawton
Pääosissa: Steven Seagal, Tommy Lee Jones, Gary Busey
Valmistusmaa: Ranska, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 98 min
- This is Admiral Bates speaking. I am trying to get a hold of Chief Ryback. Is he about?
- He's in a gunfight right now. I'm gonna have to take a message.
Sota-alus Missourin kapteeni Adams (Patrick O'Neil) syntymäpäivä
lähestyy ja kommodori Krill (Gary Busey) suunnittelee hänelle
yllätysjuhlia. Siinä sivussa laivan kokki Casey Ryback (Steven Seagal)
aiheuttaa harmaita hiuksia Krillille kieltäytymällä tottelemasta tätä,
joten Krill sulkee hänet laivan keittiön kylmäsäilöön. Alukselle tulevat
yllätysjuhlien järjestäjät osoittautuvatkin Krillin kanssa
työskenteleviksi rikollisiksi, joita johtaa entinen CIA-agentti William
Stranix (Tommy Lee Jones). He kaappaavat aluksen, mutta heille koituu
ongelmia Rybackista, joka ei aio pysytellä kylmäsäilössä loputtomiin...
En ole näiden taistelulajisankarien (Steven Seagal, Jean-Claude Van
Damme, Chuck Norris) elokuvien suurimpia ystäviä, mistä johtuneekin,
etten ollut tähän päivään mennessä arvostellut yhtäkään näiden
näyttelijöiden tähdittämää elokuvaa. Näistä kolmesta suosikkini on Van
Damme, mutta siitä huolimatta tämä Steven Seagalin elokuva kuuluu
varmaan näiden kolmen näyttelijöiden osalta katsotuimpien joukkoon,
sillä olenhan nähnyt tämän elokuvan aiemmin ainakin kahdesti ja todennut
tämän ihan viihdyttäväksi. Edellisestä kerrasta on kuitenkin niin
paljon aikaa, että olin epäillyt, että aika on syönyt tämänkaltaistenkin
elokuvien tehot, mutta kuitenkin Kaappaus merellä tarjosi edelleen ihan kivaa poppariviihdettä ollakseen kuitenkin aika perusmatskua. tarjoava toimintaelokuva.
Suurimman osan elokuvan sisällöstä olin unohtanut, joten siinä
mielessä tarinaa pääsi aika uusin silmin katsomaan; taisin muistaa
ainoastaan Rybackin sulkemisen lihasäilöön etukäteen. Kuitenkin
perusasetelma oli tiedossa jo etukäteen eli Ryback vie ja konnat
vikisee. Niinpä mitään kovinkaan syvällistä tarinaa ei ollut tiedossa,
vaan tuhansista toimintaelokuvista tutuin kuvioin elokuvaa vietiin
eteenpäin, mutta kun ei odottanut mitään erikoista, niin kyllä tämän
parissa jollain tasolla viihtyi. Tähän auttoi varsinkin kuivakka
action-huumori, joka ei varsinaisesti naurattanut, mutta toivat
sellaista pientä keveyttä muuten aika vakavailmeiseen elokuvaan;
huumoria ei siis viljelty jatkuvasti, mutta silloin harvoin kuin sitä
esiintyi, niin se kevensi tunnelmaa ihan kivasti. Tarinan puolesta
pientä jännitystä toi tämä Miss July Jordan Tate (Erika Eleniak), sillä
ennen elokuvan loppujaksoa en ollut lainkaan varma, kummalla puolella
hän oikeasti onkaan. Elokuvan äänet/tehosteet olivat saaneet peräti
Oscar-ehdokkuudet (asia, joka minulle selvisi ihan tässä parin minuutin
sisään, joten oli pakko mainita heti), mutta en minä niissä mitään
erityisen ihmeellistä nähnyt/kuullut. Toiminnan kuvaamisen tai
editoinnin suhteen Oscareita oli kuitenkin turha odotella, sillä
taistelukohtaukset eivät olleet mitenkään erityisen hyviä ja välillä jäi
katsojalle tavallistakin epäselvemmäksi, että mihin Rybackin
potku/lyönti kulloinkin osui ja miten hän saikin niin helposti roistot
kaadettua maahan. Siitä en hirveästi tykännyt, että Rybackilla oli
niinkin paljon apureita kuin hänellä oli, sillä kyllä olisin odottanut
häneltä vähän enemmän oma-aloitteisuutta roistojen nitistämiseksi. Tämä
sukellusvenejuttu tuntui aluksi ihan kivalta lisältä, mutta kun
ilmeisesti sen tarkoituksena oli vain päästä osasta roistoista (jopa
isoista sellaisista) hyvin helposti eroon, niin vei hieman fiiliksiä.
Kokonaisuudessaan elokuvassa ei ollut liiemmin mitään yllättävää, ei
edes lopussa, mutta kyllähän tämän nyt ihan vaivatta katsoi loppuun.
Steven Seagal ei siis koskaan ole kuulunut erityisiin suosikkeihini,
mutta kyllä hän taistelukohtaukset ihan näyttävästi osaa näytellä ja
mitäs muuta häneltä sitten enää tarvitsisikaan vaatia? Tietenkin tässä
elokuvassa hän käytti paljon tuliaseitakin, jotka täyttivät monet
toimintaelokuvien kliseet, mutta lähitaistelujakin nähtiin ihan kivasti.
Kuten sanoin, niin olin unohtanut elokuvasta lähes kaiken ja niinpä
olin hivenen yllättynyt nähdessäni niin Tommy Lee Jonesin, Gary Buseyn (Tappava ase) kuin Colm Meaneynkin (Con Air).
Näistä kolmesta ainoastaan Jonesin esitys jäi joten kuten mieleen,
vaikka eipä hänenkään suorituksensa mitenkään erityisen hyvä ollut, vaan
parempiakin on nähty.
Pisteitä: 3/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Kuninkaan puhe / The Way Back / Kaappaus raiteilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti