lauantai 19. helmikuuta 2011

Dead Snow

Alkuperäinen nimi: Død Snø
Ohjaus: Tommy Wirkola
Käsikirjoitus: Tommy Wirkola, Stig Frode Henriksen
Pääosissa: Vegar Hoel, Stig Frode Henriksen, Charlotte Frogner
Valmistusmaa: Norja
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 87 min
 
- Onko... maasto siellä vaarallista?
- Maasto on pienin murheista.

Kaverijoukko suuntaa pääsiäislomalla vuorille viettämään aikaa Vegardin (Lasse Valdal) tyttöystävän Saran (Ane Dahl Torp) mökille, mutta eivät osaa aavistaakaan, että Saralle on jo käynyt huonosti. Nuorten (aikuisten) aika menee hauskaa pitäessä monin eri tavoin, kunnes tulee yö ja ovelle tulee retkeilijä (Bjørn Sundquist), joka kertoo nuorille vuorilla lymyilevästä suuresta salaisuudesta, joka ulottuu aina toiseen maailmansotaan asti, jolloin natsit miehittivät Norjaan. Mies jatkaa pian tämän jälkeen matkaa, mutta nuoret päättävät jäädä juhlimaan, varsinkin kun Sarakaan ei ole vielä päässyt paikalla. Seuraavana iltana he saavat kuitenkin vastaansa vastuksia, joiden tieltä heidän olisi kannattanut lähteä livohkaan: natsizombit...

Dead Snow... Kuollut lumi... Sulanut lumi... Herännyt luonto... Lintujen viserrys... Vihertävä ruoho... Kevät... Olisipa jo kevät... No, ajauduinpas heti harhapoluille, pahoitteluni siitä! Tämän elokuvan tullessa markkinoille innostuin tästä ihan puhtaasti siitä syystä, että elokuva oli norjalaista kauhu(komedia)a, jollaisia en ollut vielä nähnytkään, mutta elokuvan osto venyi aina kesäkuuhun asti, jolloin keväinen reissu Osloon, josta niitä norjalaisia elokuvia tuli muutenkin ostettua, oli jo takanapäin, niin hohto tämänkin elokuvan yltä vähän oli hälvennyt, mutta kyllä tämä kuului silti pakollisiin hankintoihin heti kun leffakauppoihin pääsin tuon Oslon reissun jälkeen. Muistan jopa vielä, että menin Tampereen Anttilaan etsimään nimenomaan tätä elokuvaa, mutta siinä etsiskellessä tuli eteen kaikkea muutakin (lue = kymmenkunta muuta elokuva) ja tämä tarttui sitten ihan viimeisenä käteen. Eihän tämä nyt mitään hirveällä tavalla uutta tee, mutta oli Dead Snow silti ihan viihdyttävää katseltavaa.

Etukäteen olin kavahtanut vähän mukaan ympättyä komedialeimaa, mutta loppujen lopuksi mielestäni komediallisuutta oli hyvin vähän. Itse asiassa elokuvan alku tuo mieleen monet muut kauhuelokuvat, sillä tässäkin kaveriporukka menee hyvin syrjäiseen paikkaan kauaksi sivistyksestä, jolloin he ovat mitä parhainta riistaa lähialueella mellastaville örkeille, tässä tapauksessa natsizombeille. Elokuvan alku kuluukin vähän tutustuen hahmoihin, mutta sitä ei todellakaan tehdä komedian kautta, vaan aikalailla yhtä pintapuolisesti kuin kauhuelokuvissa yleensäkin. Sitten tulee yö ja tämä retkeilijä (IMDB:ssä hänelle on annettu nimeksi "The Wanderer") kertomaan seudun salaisuuksista ja minusta tämä oli vähän halpa ratkaisu. Ihan kuin niitä seudun salaisuuksia ei olisi voinut muulla tapaa kertoa katsojille, varsinkin kun kyseisellä kulkijalla ei ollut mitään muuta virkaa koko elokuvassa, niin tuntui vähän teennäiseltä. Sitten kun natsizombit heräävät toimintaan, niin elokuvaan tuli mukaan sitä komediallisuutta, mutta komediallisuus ei (pääasiassa) tullut niistä takaa-ajoista, tapoista ynnä muusta toiminnallisuudesta, vaan nimenomaan näiden natsizombien olemuksesta. Siinä ikimuistettavimmassa komediallisessa kohtauksessa tämä natsieversti (pahoitteluni, jos arvonimi meni väärin) Herzog (Ørjan Gamst) tutkailee kiikareidensa avulla hyökättävää aluetta kuin missä tahansa sotaelokuvassa muiden joukkojen seisoessa hänen takanaan, mutta eronahan tässä toki oli tosiaan se, että kyseessä olivat zombit. Hulvatonta! Huumori siis oli jotenkin hienovaraista, mutta havaittavissa (tietenkin jotkut muut saattaisivat pitää natsizombeja vieläkin hauskempina ilmestyksinä).  Näissä itse lahtausjutuissa mentiinkin sitten aika perinteisin keinoin eli vaikka olivatkin viihdyttäviä, niin mitään ennen näkemätöntä niissä ei ollut (ellei sellaiseksi laske roikkumista kielekkeeltä "suoliköyden" varassa). Taistelun tuoksinassa sitten koettiin myös vähän tylsiä ratkaisuja, kuten Hannan (Charlotte Frogner) kohtalo (en usko hetkeäkään, että kukaan olisi toiminut niin typerästi kuin hän nähdessään Royn (Stig Frode Henriksen) vauhdissa), mutta sitten taas Martinin (Vegar Hoel) ratkaisu oli kyllä aika tyly. Loppuratkaisu natsizombien osalta olisi ollut aika helposti arvattavissa, jos sitä vain alkoi pohtia (mitä itse en tehnyt kuin vasta lopun hetkillä), mutta ei varsinaisesti huono ollut sekään. Se vihoviimeinen loppukohtaus oli ihanan tyly päätös elokuvalle. Elokuvan lopputeksteistä löysin itselleni taas uutta kuunneltavaa. Jei! Yhtä asiaa jäin kyllä kaipaamaan: Näinä musakännyköiden ja iPodien aikana natsizombeille olisi voitu hyvin soittaa (Natsi-)Saksan kansallislaulua ja katsoa, miten ne reagoivat, mutta ei sitten.

Näyttelijät tekivät ihan hyviä suorituksia noin niin kuin kauhuelokuvanäyttelijöiksi, vaikka minua vähän ärsyttikin tämä Jeppe Laursenin esittämä Erlendin hahmo, sillä jotenkin siitä oli onnistuttu tekemään turhankin stereotyyppinen leffanörtti. Noin muuten yksikään hahmoista ei noussut oikein kunnolla esiin, joskin Herzogia näytellyt Ørjan Gamst oli aika hulvaton ilmestys. Ei ihan heti uskoisi, että vain muutaman norjalaiselokuvan kokemuksella törmäisi tuttuihin, mutta tätä yön kulkijaa esittänyt Bjørn Sundquist oli minulle tuttu jo elokuvasta Nolla kelviniä.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Rakkautta ennen aamua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti