127 tuntia

Alkuperäinen nimi: 127 Hours
Ohjaus: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Danny Boyle, Simon Beaufoy
Pääosissa: James Franco, Kate Mara, Amber Tamblyn
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 95 min

- Hey there, Aron! Is it true that you didn't tell anyone where you were going?

 

Aron Ralston (James Franco) on vuorikiipeilijä, joka lähtee patikkaretkelle Utahissa sijaitsevaan Blue John -kanjoniin kellekään kertomatta todellista määränpäätään. Paikka on aika eristyksissä ja vaikka Aron näkeekin pari seikkailijaa (Kate Mara ja Amber Tamblyn) matkalla kohti Blue Johniin, niin pääasiassa hän saa nauttia omasta rauhastaan kenenkään häiritsemättä. Tämä kostautuu, kun hän putoaa kapeaan rotkoon ja hänen kätensä jää kallioseinämän ja pudonneen kiven väliin ja kivi ei ponnisteluista huolimatta hievahdakaan...

Tuossa joskus joulukuussa kerroin edellisen elokuvateatterikäynnin jälkeen, ettei minulla ollut mitään hajua seuraavasta elokuvasta, jonka olisin menossa katsomaan elokuviin, enkä siis myöskään sitä, että milloin tämä tapahtuisi. Nyt kuitenkin alkuvuoden aikana ”elokuvakalenterini” saanut taas täytettä ja monet elokuvat odottavat katsomistaan myös valkokankaalta; osa on tullut jo ensi-iltaan, mutta niiden saaminen tänne Poriin on vain vähän venähtänyt. Niinpä tällä elokuvalla oli kunnia päättää leffateatteritauko ja vaikka tiesinkin loppuratkaisun suurin piirtein, niin siitä huolimatta 127 tuntia onnistui olemaan varsin onnistunut elokuva.

Elokuvan alussa ei turhia höntyillä, vaan elokuva käytännössä alkaa heti Aronin lähdöllä kohti Blue John -kanjonia. Matka etenee verrattain nopeasti, vaikka välillä jäädäänkin opastamaan eksyneitä naisia, mikä olikin Wikipedian mukaan ainoa jakso, jossa Boyle oli pistänyt vähän omiaan (naiset osuivat oikeasti Aronin matkalle, mutta luolasukelluskohtaus oli fiktiota). Kuitenkin jo ehkä vartin päästä elokuvan alkamisesta Aron oli joutunut jo jumiin, joten itse pääasiaan päästiin aika nopeasti. Tästä siirryttiinkin seuraamaan sitten Aronin epätoivoista pyrkimystä pois pinteestä ja se oli onnistuttu kuvaamaan hyvin kiinnostavasti, mihin auttoi Aronin yksinpuhelun lisäksi muutenkin koko elokuvassa hyvin toimineiden musiikkivalintojen. Elokuvassa oli kuitenkin ehkä hitusen liikaa takaumia sun muita, vaikka tietenkin ymmärrän, että Aron kävi läpi näitä ajatuksia päässään pitkin vankeusaikaansa, mutta silti minusta olisi ollut kiinnostavampaa nähdä enemmän Aronin tunneskaaloja. Lopun lähestyessä useimmat näistä takaumista kuitenkin nivottiin sillä tavalla yhteen, että niiden näyttämisestä tuntuikin yhtäkkiä olevan hyötyä noin niin kuin elokuvanautinnon kannalla. Lisäksi pidin varsinkin elokuvan alussa ja lopussa (eikä sitä kokonaan unohdettu elokuvan keskelläkään) käytettyyn ruudun jakamiseen, sillä tässä elokuvassa sitä oli käytetty oikein näppärästi. Olin tosiaan saanut itseni spoilattua sen suhteen, miten Aronin lopulta kävisi, mutta tämä ei suinkaan haitannut, sillä minusta oli oikein jännittävää seurata niitä Aronin mielenliikkeitä, jotka lopulta johtaisivat nähtyyn loppuratkaisuun. Tämä hänen ratkaisunsa oli kyllä aika raaka, mutta se ei (onneksi) noussut niin suureen asemaan, kuin etukäteen olin pelännyt. Olin siis jo etukäteen hyvin tietoinen siitä, miten Aronille kävi, joten en ymmärrä sitä, miten elokuvan viimeiset kohtaukset saivat minut niinkin liikuttuneeseen tilaan kuin saivat. Pelkästään tämän vuoksi elokuvan pisteitä piti nostaa hivenen ylöspäin.

James Franco oli oikeastaan elokuvan ainoa päähenkilö (silti pidän kiinni periaatteestani, että elokuvan perustietoihin tulee vähintään kolme näyttelijää mukaan, vaikka muut olisivatkin jääneet lähinnä statisteiksi) ja sopi Aronin rooliin todella hyvin. Hänen hahmonsa mielenliikkeet ja olonsa tulivat hyvin ilmi ilman hänen monologejaankin, joten hän onnistui oikein hyvin näyttelemään aidosti loukkuun jäänyttä ihmistä. Hänestä oikeasti huokui se, kuinka epätoivo vähitellen kasvaa Aronin sisällä ja niinpä se välittyi myös leffasalin penkillekin asti. Oikein mainio suoritus.

Pisteitä: 4,5/5

PS. Unohdin mainita eilen, että tein viikonloppuna pieniä muutoksia noihin listauksiini ja siirsin arvostelujen listaussivustoista muut kuin elokuva-arvostelut (eli tv-sarja- sekä musiikki-dvd -arvostelut) omille sivuilleen ja pidän elokuva-arvostelulistaukset puhtaana niistä tästä eteenpäin. Tämä muutos johtui pääosin siitä, että minua alkoi häiritä se, että tv-sarjakaudet saivat turhan paljon tilaa pistejärjestyksessä olevan listan yläpäässä, kun tulen ostaneeksi lähinnä sellaisia tv-sarjoja, joista tiedän jo etukäteen pitäväni paljon, joten päätin pistää ne musiikki-dvd:iden kanssa omalle sivulleen. Toivottavasti se sopii teillekin; saa muuten ilmoitella, jos olen vahingossa pistänyt jonkin elokuvan/tv-sarjan väärälle sivulle, niin korjataan.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Kaappaus merellä