Alkuperäinen nimi: 127 Hours
Ohjaus: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Danny Boyle, Simon Beaufoy
Pääosissa: James Franco, Kate Mara, Amber Tamblyn
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 95 min
- Hey there, Aron! Is it true that you didn't tell anyone where you were going?
Aron Ralston (James Franco) on vuorikiipeilijä, joka lähtee
patikkaretkelle Utahissa sijaitsevaan Blue John -kanjoniin kellekään
kertomatta todellista määränpäätään. Paikka on aika eristyksissä ja
vaikka Aron näkeekin pari seikkailijaa (Kate Mara ja Amber Tamblyn)
matkalla kohti Blue Johniin, niin pääasiassa hän saa nauttia omasta
rauhastaan kenenkään häiritsemättä. Tämä kostautuu, kun hän putoaa
kapeaan rotkoon ja hänen kätensä jää kallioseinämän ja pudonneen kiven
väliin ja kivi ei ponnisteluista huolimatta hievahdakaan...
Tuossa joskus joulukuussa kerroin edellisen elokuvateatterikäynnin
jälkeen, ettei minulla ollut mitään hajua seuraavasta elokuvasta, jonka
olisin menossa katsomaan elokuviin, enkä siis myöskään sitä, että
milloin tämä tapahtuisi. Nyt kuitenkin alkuvuoden aikana
”elokuvakalenterini” saanut taas täytettä ja monet elokuvat odottavat
katsomistaan myös valkokankaalta; osa on tullut jo ensi-iltaan, mutta
niiden saaminen tänne Poriin on vain vähän venähtänyt. Niinpä tällä
elokuvalla oli kunnia päättää leffateatteritauko ja vaikka tiesinkin
loppuratkaisun suurin piirtein, niin siitä huolimatta 127 tuntia onnistui olemaan varsin onnistunut elokuva.
Elokuvan alussa ei turhia höntyillä, vaan elokuva käytännössä alkaa
heti Aronin lähdöllä kohti Blue John -kanjonia. Matka etenee verrattain
nopeasti, vaikka välillä jäädäänkin opastamaan eksyneitä naisia, mikä
olikin Wikipedian mukaan ainoa jakso, jossa Boyle oli pistänyt vähän
omiaan (naiset osuivat oikeasti Aronin matkalle, mutta
luolasukelluskohtaus oli fiktiota). Kuitenkin jo ehkä vartin päästä
elokuvan alkamisesta Aron oli joutunut jo jumiin, joten itse pääasiaan
päästiin aika nopeasti. Tästä siirryttiinkin seuraamaan sitten Aronin
epätoivoista pyrkimystä pois pinteestä ja se oli onnistuttu kuvaamaan
hyvin kiinnostavasti, mihin auttoi Aronin yksinpuhelun lisäksi muutenkin
koko elokuvassa hyvin toimineiden musiikkivalintojen. Elokuvassa oli
kuitenkin ehkä hitusen liikaa takaumia sun muita, vaikka tietenkin
ymmärrän, että Aron kävi läpi näitä ajatuksia päässään pitkin
vankeusaikaansa, mutta silti minusta olisi ollut kiinnostavampaa nähdä
enemmän Aronin tunneskaaloja. Lopun lähestyessä useimmat näistä
takaumista kuitenkin nivottiin sillä tavalla yhteen, että niiden
näyttämisestä tuntuikin yhtäkkiä olevan hyötyä noin niin kuin
elokuvanautinnon kannalla. Lisäksi pidin varsinkin elokuvan alussa ja
lopussa (eikä sitä kokonaan unohdettu elokuvan keskelläkään) käytettyyn
ruudun jakamiseen, sillä tässä elokuvassa sitä oli käytetty oikein
näppärästi. Olin tosiaan saanut itseni spoilattua sen suhteen, miten
Aronin lopulta kävisi, mutta tämä ei suinkaan haitannut, sillä minusta
oli oikein jännittävää seurata niitä Aronin mielenliikkeitä, jotka
lopulta johtaisivat nähtyyn loppuratkaisuun. Tämä hänen ratkaisunsa oli
kyllä aika raaka, mutta se ei (onneksi) noussut niin suureen asemaan,
kuin etukäteen olin pelännyt. Olin siis jo etukäteen hyvin tietoinen
siitä, miten Aronille kävi, joten en ymmärrä sitä, miten elokuvan
viimeiset kohtaukset saivat minut niinkin liikuttuneeseen tilaan kuin
saivat. Pelkästään tämän vuoksi elokuvan pisteitä piti nostaa hivenen
ylöspäin.
James Franco oli oikeastaan elokuvan ainoa päähenkilö (silti pidän
kiinni periaatteestani, että elokuvan perustietoihin tulee vähintään
kolme näyttelijää mukaan, vaikka muut olisivatkin jääneet lähinnä
statisteiksi) ja sopi Aronin rooliin todella hyvin. Hänen hahmonsa
mielenliikkeet ja olonsa tulivat hyvin ilmi ilman hänen monologejaankin,
joten hän onnistui oikein hyvin näyttelemään aidosti loukkuun jäänyttä
ihmistä. Hänestä oikeasti huokui se, kuinka epätoivo vähitellen kasvaa
Aronin sisällä ja niinpä se välittyi myös leffasalin penkillekin asti.
Oikein mainio suoritus.
Pisteitä: 4,5/5
PS. Unohdin mainita eilen, että tein viikonloppuna pieniä muutoksia
noihin listauksiini ja siirsin arvostelujen listaussivustoista muut kuin
elokuva-arvostelut (eli tv-sarja- sekä musiikki-dvd -arvostelut) omille
sivuilleen ja pidän elokuva-arvostelulistaukset puhtaana niistä tästä
eteenpäin. Tämä muutos johtui pääosin siitä, että minua alkoi häiritä
se, että tv-sarjakaudet saivat turhan paljon tilaa pistejärjestyksessä
olevan listan yläpäässä, kun tulen ostaneeksi lähinnä sellaisia
tv-sarjoja, joista tiedän jo etukäteen pitäväni paljon, joten päätin
pistää ne musiikki-dvd:iden kanssa omalle sivulleen. Toivottavasti se
sopii teillekin; saa muuten ilmoitella, jos olen vahingossa pistänyt
jonkin elokuvan/tv-sarjan väärälle sivulle, niin korjataan.
Seuraavana arvosteluvuorossa: Kaappaus merellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti