perjantai 28. tammikuuta 2011

Tyttöni mun

Alkuperäinen nimi: My Girl
Ohjaus: Howard Zieff
Käsikirjoitus: Laurice Elehwany
Pääosissa: Anna Chlumsky, Macaulay Culkin, Dan Aykroyd
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1991

Kesto: 100 min

- Why do you think people want to get married?
- When you get old, you just have to.
 
Vada (Anna Chlumsky) on kasvanut hautauspalveluja tarjoavan isänsä Harryn (Dan Aykroyd) kanssa, joten Vada luulee olevansa kuolemansairas milloin mistäkin syystä. Hän myös kaveeraa muuten yksin viihtyvän Thomas J:n (Macaulay Culkin) kanssa ja he ovatkin parhaat ystävykset. Hänen isänsä on ollut puolestaan verrattain sulkeutunut hänen vaimonsa ja Vadan äidin kuolemasta saakka, mutta tilanne on muuttumassa, kun hautaustoimistoon tulee töihin uusi maskeeraaja Shelly (Jamie Lee Curtis), mutta kun Shellyllä ja Harrylla alkaa olla säpinää, kasvukipujen parissa kamppaileva Vada ei katso suhdetta kovinkaan hyvällä...

Vaikka olinkin melko vakaasti päättänyt, että Oslosta ostan lähinnä vain pohjoismaisia elokuvia, niin tämän kohdalla piti tehdä poikkeus, kun eteen osui. Tämä on nimittäin ainoita niin sanottuja lapsille suunnattuja draamaelokuvia, jotka varmasti muistan nähneeni ja olin muistaakseni vielä pitänytkin tästä noin kymmenvuotiaana kersana, joten en voinut vastustaa kiusausta. Nyt olikin korkea aika tarkastaa, onko iän karttuminen vienyt tämän elokuvan tehoja vai saanko tästä vielä paljon irti; samalla tämä elokuva käynnistää muutaman elokuvan pituisen epävirallisen ”paluu lapsuuteen” -sarjan, sillä näitä pikkupoikana nähtyjä elokuvia tulee vielä pari lisää heti perään (sattumalta). Tämän kohdalla on kyllä sanottava, että aika - tai oikeastaan minun tuleminen vanhaksi (kohdeyleisöä ajatellen, ei yleisesti ottaen... ehkä) - on kyllä vähentänyt elokuvan vaikuttavuutta, mutta ei kokonaan, mutta silti Tyttöni mun voisi edelleen ihastuttaa vähän pienempiä katsojia.

Kaikkien näiden vuosien aikana olin unohtanut elokuvasta lähestulkoon kaiken ja vain Thomas J.:n kohtalon muistin etukäteen. Niinpä olinkin yllättynyt siitä, että elokuvassa käsitellään niinkin paljon Harryn ja Shellyn suhdetta sekä Vadan suhtautumista siihen. Näin ollen Vadan ja Thomas J.:n ystävyys jäi selvästi pienemmälle huomiolle, vaikka kulkikin siinä sivussa. Tarina oli – näin aikuiskatsojan silmin – aika perinteinen kuvaus lapsen sopeutumisesta uuteen tilanteeseen ja sellaisena melko yllätyksetön, mutta elokuva ei kuitenkaan ollut niin ällösöpö, että silmiä olisi pitänyt kaivaa päästä, eli kyllä tätä nyt sen reilun puolentoista tunnin ajan jaksoi katsoa. Vada ja Thomas J. olivat paljon yhdessä, mutta he vain tekivät sitä kaikkea, mitä noin nuoret (n. 11-vuotiaat) muutenkin tekivät eli leikkivät yhdessä ja puhuivat kaikenlaista absurdia. Vaikka tässä siis kuvattiinkin nimenomaan kaveruutta, niin tällaisenaan nämä heidän yhteiset kohtaukset joitakin lukuun ottamatta jäivät melko tylsiksi. Sen sijaan olisin kaivannut edes vähän kuumenevia tunteita ja pientä romanssinpoikasta, siis sillä tavalla kuin tuon ikäiset nyt ylipäätään kokevat niitä tunnemyrskyjä (minä ainakin olin ehtinyt kokea yhden rakastumisen tuossa iässä). Tämä puhtaasti ajatellen sitä tapaa, jolla elokuva loppui näiden kahden osalta, sillä näin elokuvan lopusta olisi voinut tulla tunteikkaampi. Nyt oma mielialani jäi pienen surunsekaisen liikutuksen tasolle. Tosin enhän minä tiedä, josko lapset reagoisivat tapahtumiin vieläkin voimakkaammin. Elokuvan loppu oli kuitenkin ihan sopivan toiveikas. Noin kokonaisuudessaan pienestä lapsekkuudesta ja siten hivenen naiivimman näkökulman maailmanmenosta antavuudesta (onko tuo edes sana?) huolimatta ihan seurattava kokonaisuus ja siten aika ei käynytkään pitkäksi, mutta kyllähän elokuvan kohdeyleisöä oli selvästi jotkut muut kuin kolmeakymmentä lähestyvät mieshenkilöt.

Ainoa näyttelijä, jonka tästä etukäteen muistin, oli tietenkin Macaulay Culkin, joka jo elokuvan ensimmäisellä katselukerralla oli tehnyt minusta hänen faninsa Yksin kotona -elokuvien kautta. Ei hän tässä elokuvassa mitenkään yliveto ollut edes ajatellen lapsinäyttelijöiden näkökulmasta, mutta vaikka Yksin kotona olikin tehty aiemmin, niin tässä hän näytti selvästi nuoremmalta kuin kyseisessä elokuvassa. No, hahmokin oli aikalailla erilainen kuin siinä. Hämärä muistikuva on siitä, että silloin muinoin olisin todella miettinyt sitä ensimmäisiä kertoja, miten sama näyttelijä voikin olla niin erilainen eri elokuvia vertailtaessa. Anna Chlumsky oli kuitenkin elokuvan todellinen sielu ja oli ihan hyvä tällaiseen lasten-/nuortenelokuvaan. Lisäksi hän näytti hieman tutulta, mutta en minä hänen muita filmatisointeja muista. Jamie Lee Curtis ja Dan Aykroyd olivat molemmat aika karikatyyrimaisia eli juuri sellaisia kuin usein lastenelokuvien lasten vanhempia näyttelevät ovat.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Casper

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti