Project 1001, osa 148/1001: Levottomat

Alkuperäinen nimi: Levottomat
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Aleksi Bardy, Aku Louhimies
Pääosissa: Mikko Nousiainen, Laura Malmivaara, Petteri Summanen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2000
Kesto: 111 min

- Mä sanoin, että tässä kävis näin.
- Sithän kaikki varmaan on ihan okei.

 

Ari (Mikko Nousiainen) on ambulanssilääkäri, jonka oma elämä on myllerryksissä. Hän ei kykene sitoutumaan, vaan hän lentää kukasta kukkaan ja panee oikeastaan ihan ketä tahansa. Eräänä päivänä hän tutustuu rannalla Tiinaan (Laura Malmivaara), joka alkaa heidän yhteisen panosession toivoa Arista kumppania itselleen. Hän ei jätäkään Aria rauhaan ja lopulta Ari suostuu jatkamaan heidän juttua. Tiina tutustuttaa Arin ystäviinsä, mutta onko Ari kuitenkaan valmis muuttumaan, kun mikään ei tunnu miltään?

Okei, muuttihan tämä elokuva jossain määrin kotimaisen elokuvan tekemistä ja teki osasta näyttelijöistä ja tekijöistä kuuluisia, mutta kyllä silti vähän ihmetyttää tämän päätymistä 1001 elokuvaa -kirjan suomalaisen painoksen listalle. Joskin sen verran vähän tunnen kotimaista elokuvahistoriaa, etten osaa sanoa, minkä elokuvan olisi listalle tämän sijasta pitänyt päästä (suomalaisia elokuvia ”sai” olla suomalaisessa painoksessa vain tietty lukumäärä). Niin ja onhan sekin kai totta, että tämä elokuva oli osaltaan avittamassa suomalaisten käymistä sankoin joukoin katsomassa suomalaisia elokuvia (itse taisin odottaa siihen asti, että tämä tuli televisiosta). Ei, en siis todellakaan pidä tätä minään mestariteoksena, jonka välttämättä kyseiselle listalle olisin kelpuuttanut, mutta ei Levottomat kuitenkaan ihan huonoimmastakaan päästä ollut.

Jos satunnaiselta kaduntallaajalta kysyttäisiin, mistä hän muistaa tämän elokuvan, niin vastauksena melko suurella todennäköisyydellä olisi ”Siitä jatkuvasta panemisesta” ja olihan tässä ihan reippaasti panokohtauksia, joissa näyttelijät olivat tämän tästä ilkosillaan; minkä pistin ihan positiivisena seikkana huomioon oli se, että myös miehet, jotka harvemmin näin avoimesti uskaltavat näytellä sukukalleuksiaan elokuvissa, näytettiin myös alapäästä ilman rihmankiertämää. Kaiken panemisen ympärille oli kuitenkin koottu ihan kelvollinen tarina, jonka keskiössä Ari sitten oli. Aluksi näytetään ihan hyvin hänen elämäntyylinsä työn ulkopuolella ja kun Tiina tulee kuvioihin, niin oli sinänsä ihan kiinnostavaa katseltavaa, pystyykö Ari muuttumaan ja jos ei, niin mitä siitä seuraisi. Minulla ei ole kokemusta Arin ominaisuutena olevasta tunneköyhyydestä, minkä vuoksi ihmettelinkin sitä, että eikö Arilla ole minkäänlaisia kykyjä hallita himojaan edes parisuhteessa tai eikö hän edes halunnut hallita niitä. Yleensä elokuvat, joiden pääosissa on Arin kaltaisia miehiä (tai naisia), saavat minut ärsyyntymään kovastikin, mutta nyt jotenkin hahmon kuvaamisessa oli onnistuttu niin, että minä koin vain toivoa Arin muuttumiseen ja vähän sääliäkin. Seksin kuvaaminen näinkin tarkasti on ehkä hivenen kyseenalaista, mutta ylipäätään nämä seksikohtaukset olivat osaltaan viemässä tarinaa eteenpäin, joten siinä mielessä useimmat niistä puolustivat paikkaansa. Tarinan edetessä Ari tietenkin saa huomata, että hänen teoillaan on myös seuraamuksensa, mikä sitten vähän pistää hänet miettimään. En nyt tiedä, oliko elokuvan loppuratkaisu täysin oikea, mutta pitkin elokuvaa minä toivoin, että Ari valitsisi niin kuin hän valitsi, ihan vain siksi, että hänen valintansa kohde oli hirmu nätti edustamastaan ammatista huolimatta. En minä tätä ehkä kaikkien aikojen realistisimmaksi kuvaukseksi nuorten aikuisten elämästä sanoisi, mutta sen verran kiinnostavana pidin Arin tarinaa, että vaikka hän ei muuttunutkaan ihan niin paljon kuin toivoin, pysyi uteliaisuus tarinaa kohtaan sen verran korkealla, että elokuvan sai aika vaivatta katsottua läpi.

Mikko Nousiainen oli ihan hyvä valinta Ariksi, vaikka vähän ilmeetön olikin, mutta se taas johtui enemmänkin hänen roolihahmostaan kuin hänestä näyttelijänä. Petteri Summanen on aina hyvä ja niin oli tässäkin, vaikka totuttua vakavammassa roolissa tällä kertaa olikin. Varsinkin elokuvan naisissa pidin siitä, että kullakin tuntui olevan oma tehtävänsä, sillä siinä missä Tiina edusti jotain paremmasta elämästä tai parisuhteesta haaveilevaa, niin Matleena Kuusniemen esittämä Ilona edusti jonkinasteista häpeilemättömyyttä (miespuolinen Ari?), kun taas Irina Björklundin esittämä Hanna-Riikka edusti moraalia. Yhdessä nämä hahmot muodostivat sellaisen kolmikon, että he sopivat hyvin elokuvaan ja hahmojen näyttelijät olivat kukin hyvinä, vaikka parhaimpana mieleen jäikin nimenomaan Björklund.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tappava ase 3