Alkuperäinen nimi: Levottomat
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Aleksi Bardy, Aku Louhimies
Pääosissa: Mikko Nousiainen, Laura Malmivaara, Petteri Summanen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2000
Kesto: 111 min
- Mä sanoin, että tässä kävis näin.
- Sithän kaikki varmaan on ihan okei.
Ari (Mikko Nousiainen) on ambulanssilääkäri, jonka oma elämä on
myllerryksissä. Hän ei kykene sitoutumaan, vaan hän lentää kukasta
kukkaan ja panee oikeastaan ihan ketä tahansa. Eräänä päivänä hän
tutustuu rannalla Tiinaan (Laura Malmivaara), joka alkaa heidän yhteisen
panosession toivoa Arista kumppania itselleen. Hän ei jätäkään Aria
rauhaan ja lopulta Ari suostuu jatkamaan heidän juttua. Tiina
tutustuttaa Arin ystäviinsä, mutta onko Ari kuitenkaan valmis
muuttumaan, kun mikään ei tunnu miltään?
Okei, muuttihan tämä elokuva jossain määrin kotimaisen elokuvan
tekemistä ja teki osasta näyttelijöistä ja tekijöistä kuuluisia, mutta
kyllä silti vähän ihmetyttää tämän päätymistä 1001 elokuvaa
-kirjan suomalaisen painoksen listalle. Joskin sen verran vähän tunnen
kotimaista elokuvahistoriaa, etten osaa sanoa, minkä elokuvan olisi
listalle tämän sijasta pitänyt päästä (suomalaisia elokuvia ”sai” olla
suomalaisessa painoksessa vain tietty lukumäärä). Niin ja onhan sekin
kai totta, että tämä elokuva oli osaltaan avittamassa suomalaisten
käymistä sankoin joukoin katsomassa suomalaisia elokuvia (itse taisin
odottaa siihen asti, että tämä tuli televisiosta). Ei, en siis
todellakaan pidä tätä minään mestariteoksena, jonka välttämättä
kyseiselle listalle olisin kelpuuttanut, mutta ei Levottomat kuitenkaan ihan huonoimmastakaan päästä ollut.
Jos satunnaiselta kaduntallaajalta kysyttäisiin, mistä hän muistaa
tämän elokuvan, niin vastauksena melko suurella todennäköisyydellä olisi
”Siitä jatkuvasta panemisesta” ja olihan tässä ihan reippaasti
panokohtauksia, joissa näyttelijät olivat tämän tästä ilkosillaan; minkä
pistin ihan positiivisena seikkana huomioon oli se, että myös miehet,
jotka harvemmin näin avoimesti uskaltavat näytellä sukukalleuksiaan
elokuvissa, näytettiin myös alapäästä ilman rihmankiertämää. Kaiken
panemisen ympärille oli kuitenkin koottu ihan kelvollinen tarina, jonka
keskiössä Ari sitten oli. Aluksi näytetään ihan hyvin hänen
elämäntyylinsä työn ulkopuolella ja kun Tiina tulee kuvioihin, niin oli
sinänsä ihan kiinnostavaa katseltavaa, pystyykö Ari muuttumaan ja jos
ei, niin mitä siitä seuraisi. Minulla ei ole kokemusta Arin
ominaisuutena olevasta tunneköyhyydestä, minkä vuoksi ihmettelinkin
sitä, että eikö Arilla ole minkäänlaisia kykyjä hallita himojaan edes
parisuhteessa tai eikö hän edes halunnut hallita niitä. Yleensä
elokuvat, joiden pääosissa on Arin kaltaisia miehiä (tai naisia), saavat
minut ärsyyntymään kovastikin, mutta nyt jotenkin hahmon kuvaamisessa
oli onnistuttu niin, että minä koin vain toivoa Arin muuttumiseen ja
vähän sääliäkin. Seksin kuvaaminen näinkin tarkasti on ehkä hivenen
kyseenalaista, mutta ylipäätään nämä seksikohtaukset olivat osaltaan
viemässä tarinaa eteenpäin, joten siinä mielessä useimmat niistä
puolustivat paikkaansa. Tarinan edetessä Ari tietenkin saa huomata, että
hänen teoillaan on myös seuraamuksensa, mikä sitten vähän pistää hänet
miettimään. En nyt tiedä, oliko elokuvan loppuratkaisu täysin oikea,
mutta pitkin elokuvaa minä toivoin, että Ari valitsisi niin kuin hän
valitsi, ihan vain siksi, että hänen valintansa kohde oli hirmu nätti
edustamastaan ammatista huolimatta. En minä tätä ehkä kaikkien aikojen
realistisimmaksi kuvaukseksi nuorten aikuisten elämästä sanoisi, mutta
sen verran kiinnostavana pidin Arin tarinaa, että vaikka hän ei
muuttunutkaan ihan niin paljon kuin toivoin, pysyi uteliaisuus tarinaa
kohtaan sen verran korkealla, että elokuvan sai aika vaivatta katsottua
läpi.
Mikko Nousiainen oli ihan hyvä valinta Ariksi, vaikka vähän ilmeetön
olikin, mutta se taas johtui enemmänkin hänen roolihahmostaan kuin
hänestä näyttelijänä. Petteri Summanen on aina hyvä ja niin oli
tässäkin, vaikka totuttua vakavammassa roolissa tällä kertaa olikin.
Varsinkin elokuvan naisissa pidin siitä, että kullakin tuntui olevan oma
tehtävänsä, sillä siinä missä Tiina edusti jotain paremmasta elämästä
tai parisuhteesta haaveilevaa, niin Matleena Kuusniemen esittämä Ilona
edusti jonkinasteista häpeilemättömyyttä (miespuolinen Ari?), kun taas
Irina Björklundin esittämä Hanna-Riikka edusti moraalia. Yhdessä nämä
hahmot muodostivat sellaisen kolmikon, että he sopivat hyvin elokuvaan
ja hahmojen näyttelijät olivat kukin hyvinä, vaikka parhaimpana mieleen
jäikin nimenomaan Björklund.
Pisteitä: 3/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Tappava ase 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti