tiistai 25. tammikuuta 2011

Project 1001, osa 146/1001: Nolla kelviniä

Alkuperäinen nimi: Kjærlighetens Kjøtere
Ohjaus: Hans Peter Moland
Käsikirjoitus: Lars Bill Lundholm, Hans Peter Moland
Pääosissa: Stellan Skarsgård, Gard B. Eidsvold, Bjørn Sundquist
Valmistusmaa: Norja, Ruotsi
Ilmestymisvuosi: 1995

Kesto: 112 min

Henrik Larsen (Gard B. Eidsvold) on lähdössä 1920-luvun Oslosta töihin Grönlantiin, mutta ennen reissua saa kieltävän vastauksen kosintaansa tyttöystävältään Gertrudelta (Camilla Martens). Grönlannissa häntä odottaa aina yhtä rationaalinen tiedemies Holm (Bjørn Sundquist) sekä metsästysporukan johtaja Randbæk (Stellan Skarsgård). Yltiöpositiivinen Larsen ja kyyniseksi ja mökkihöperyyden valtaamaksi tullut Randbæk ovat keskenään kuin toisesta maailmasta, joten miten hyvin Larsen sopeutuukaan uuteen työympäristöön, kun paluumatkakin on koittamassa aikaisintaan vuoden päästä...

Kerroin pari postia sitten hommanneeni uuden television (LG:n 42-tuumainen led-televisio), mutta vaikka yhden elokuvan ehdin katsoa jo siitä, niin se oli kuitenkin mustavalkokuvaus, eikä siten tehnyt suurta vaikutusta, joten en maininnut asiasta eilen. Tämä elokuva oli kuitenkin melko tuore tapaus (verrattuna edelliseen) ja nyt sen eron siihen vanhaan televisioon huomasi oikein tosissaan ja ai kun nautinkin tuosta uudesta televisiostani täysin rinnoin ja en voi käsittääkään, miten olen voinut tulla toimeen ilman sitä. No joo, se siitä. Tämä elokuva, jonka alkuperäinen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti kai ”hellästi nimettyjä rakkikoiria” (korjatkaa toki, jos olen väärässä ja jos nimellä on kaksoismerkitys, saa kertoa), oli minulle entuudestaan täysin tuntematon tapaus, mutta ihan kiinnostavan kuvaksen eristäytyneisyydestä Nolla kelviniä minusta tarjosi.

Elokuvan alussa ollaan vielä Norjassa, jossa tutustutaan Larseniin ja Gertrudeen ja näiden suhteeseen ennen kuin Larsen hyppää kohti Grönlantia suuntaavaa laivaa. Heidän suhteen näyttämiseen oli mielestäni kyllä perusteita, mutta mielestäni elokuva olisi tullut hyvin toimeen ilmankin, sillä oikeastaan kaikki oleellinen heidän suhteestaan kuitenkin käydään läpi Grönlannissa. Kun sitten päästään Grönlantiin, niin Larsen oli sen verran onnellisen näköinen, että hänestä arvasi heti, ettei sellainen ilme tule kestämään pitkään, kun työtovenia on Randbækin kaltainen mökkihöperö korsto. Näiden kahden erilaisen ihmisen yhteiselon (kaikki kolme asuivat samassa huoneessa puuhökkelissä) seuraaminen oli oikein kiinnostavaa, varsinkin kun ei sitä tiennyt, että kuinka pahasti Larsenin hymy lopulta hyytyy ja sitten taas kuinka paljon Randbæk tulee vastaan. Holmin rooli olikin sitten toimia vähän niin kuin sovittelijan asemassa, vaikka usein hänkin käänsi Randbækin ja Larsenin riidoille selkänsä. Randbæk yritti ärsyttää ihan tahallaan Larsenia ja onnistuikin siinä (ikävä kyllä) jossain määrin, mikä sitten lopulta johti Larsenin hyväntuulisuuden pienenemiseen, mutta olisin toivonut, että Randbæk olisi elokuvan kuluessa rauhoittunut edes vähän Larsenin seurassa, mutta pienistä yrityksistään huolimatta ei siinä kovin hyvin onnistunut. Kuitenkin elokuva kuvasi eristäytymistä ja sen seurauksia sen verran onnistuneesti, ettei mielenkiinto päässyt lopahtamaan missään vaiheessa, vaan elokuvan jaksoi aika hyvin loppuun asti. Tietenkin olin optimistinen sen suhteen, että kaksikko alkaisi puhaltaa lopulta yhteen hiileen, mutta vaikka pieniä askelia otettiinkin lähemmäs aselepoa, niin pian oli taas helvetti irti, mikä sitten huipentuikin elokuvan lopussa. En sano, että olisin loppuratkaisuun (ennen loppukuvia Oslosta) ollut varsinaisesti pettynyt, mutta olisi minulle kelvannut selvästi onnellisempi loppukin. Osloon sijoittuvat jälkipyykin olisi voitu hyvin jättää käsittelemättä (jotenkin minulle elokuva oli yhtä kuin Grönlanti-jaksot) ja jättää jotain katsojankin pääteltäväksi; nyt Randbækin ja Larsenin tilanne selvitettiin ikään kuin viimeiseen pisaraan asti. Metsästysmajassa käytiin välillä oikeinkin hyvin kirjoitettua dialogia ja erityisen mieleen jäi tämä Holmin poistumista seurannut dialoginpätkä.

En olisi ihan heti uskonut, että minun vähäisellä norjalaisen elokuvan tuntemuksella törmäisin tuttuihin, mutta niin vain elokuvassa oli mukana muun muassa Lars von Trierin tuotannoissa ja Hollywood-elokuvissakin mainetta niittänyt Stellan Skarsgård, jonka itsekin olen nähnyt yhdessä jos monessakin elokuvassa, mutta jotenkin en koskaan osaa kiinnittää häneen järin suurta huomiota ja siten hyvin nopeasti on tullutkin unohdettua, että missä hän on oikein esiintynyt (en muistanut ensin edes Mamma Miaa!. Huh!). Siitä huolimatta hän on varsin hyvä näyttelijä ja tässäkin elokuvassa hän näytteli Randbækiä oikein loisteliaasti ja melkein luuli katselevansa aitoa mökkihöperöä. Myös muut metsästysmajan asukit onnistuivat roolissaan ja varsinkin Larsenia näytellyt Gard B. Eidsvold oli hieno ja hänen itsensä muuttuminen mökkihöperöksi oli uskottavan oloinen.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavan arvosteluvuorossa: Hora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti