torstai 6. tammikuuta 2011

Cliffhanger - kuilun partaalla

Alkuperäinen nimi: Cliffhanger
Ohjaus: Renny Harlin
Käsikirjoitus: Michael France, Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, John Lithgow, Michael Rooker
Valmistusmaa: Italia, Ranska, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1993
Kesto: 108 min
 
- Tucker and Walker! We're missing 3 bags.
- What's in them?
- None of your fucking business!
- Suits, socks, 100 million dollars - the usual stuff.
 
Vuorikiipeilija Gabe Walker (Sylvester Stallone) on tiimeineen pelastamassa ystäväpariskuntaa, Hal Tuckeria ja Sarahia (Michael Rooker ja Michelle Joyner) vuorelta, kun jokin menee pahasti pieleen ja Sarah putoaa kuolemaansa. Tapaus jäytää Gaben mieltä ja hän lähtee pois maisemista kahdeksaksi kuukaudeksi, kunnes tulee hakemaan tavaroitaan ja entistä naisystäväänsä Jessietä (Janine Turner), joka kuitenkin kieltäytyy lähtemästä. Samaan aikaan toisaalla Eric Qualenin (John Lithgow) roistot kaappaavat rahankuljetuskoneen, mutta keikka menee pieleen ja niin roistot kuin rahalaukutkin putoavat vuorelle, ja Quailen haluaa rahat takaisin. He huijaavat Halin lähtemään huonossa säässä heidän luokseen, minkä vuoksi hänen peräänsä lähtee myös Gabe, mutta miten mahtaa heidän käydän roistojen puserruksessa?

Tämäkin elokuva kuuluu siihen kastiin elokuvia, jotka olen viimeksi nähnyt joskus viime vuosituhannen puolella eli edellisestä näkemisestä on jo pitkä tovi aikaa. Jotenkin sellainen muistikuva minulla on, että silloin olisin pitänyt elokuvaa ihan kohtuuhyvänä tuotoksena, mutta samalla olen luokitellut tämän niiksi elokuviksi, joiden kohdalla mielipide saattaa muuttua pahastikin huonompaan suuntaan sitä mukaan kuin ikää tulee lisää ja siksi olinkin etukäteen vähän skeptinen tämän elokuvan suhteen. Turhaan, sillä Cliffhanger - kuilun partaalla oli edelleen varsin toimiva vuoristotoimintaelokuva.

Edellisestä katsomiskerrasta on tosiaan todella paljon aikaa, enkä niin hyvin elokuvan tapahtumia muistanutkaan, mutta elokuvan eräänlainen prologi on jäänyt lähtemättömästi mieleen, mutta kiitos ei kuulu niinkään Renny Harlinin upealle ohjaustyölle, vaan Ace Ventura 2:lle, enkä pysty suhtautumaan kohtaukseen täysin sen vaatimalla vakavuudella (enkä sano, että tämä olisi ollut varsinaisesti negatiiivinen juttu). Kun sitten päästään itse varsinaista tarinaa käynnistelemään, niin meno kuitenkin muuttuu astetta paremmaksi. Tämän rahankuljetusjutun alkuvaiheet kyllä olisi voitu leikata menemään, mutta kun päästiin ilmaan, niin olihan se aika viihdyttävää näytöstä, eikä ryöstötapa ollut myöskään sieltä kuluneimmasta päästä. Kuitenkin elokuvan parasta antia olivat nämä vuoristo-osuudet, joiden aikana toiminta oli ehdottomasti parhaimmillaan. Vuoristot tapahtumapaikkoina antavat samalla tilaa näyttävälle toiminnalle, mutta ottavat myös sitä jossain määrin pois, sillä vuoristoissa vallitsee ne tietyt lainalaisuudet kuitenkin. Niinpä olikin esimerkiksi selvää, että jos siellä ruvetaan kunnolla ammuskelemaan, niin lumivyöryjähän siitä eittämättä seuraa, joten liiallinen ammuskelu ei pidemmän päälle kovin hyvä idea ollut, joten toimintaa piti luoda toisin. Kun sitten niin Gabe oli kuitenkin niin kokenut vuorikiipeilijä, niin hän sai selvän edun näihin roistoihin nähden, minkä vuoksi sitten niiden poistaminen yksi toisensa perään oli huomattavasti helpompaa, vaikka välillä Gabesta yritettiinkin luoda sellaista yli-ihmistä; eikö hänen näppinsä esimerkiksi jäätyneet siellä vuorilla ja miten lumisilla vuorilla ylipäätään pystyi kiipeämään ilman apuvälineitä, kun oli liukasta. Tahdonvoimallako? Kuitenkin pääosa elokuvasta tarjosi sen verran menoa ja meininkiä, että elokuvan parissa viihtyi oikein hyvin, vaikka nämä "idioottikaverukset" tuntuivatkin olleen elokuvassa vain siksi, että Harlin saisi Suomen lippunsa näkyviin; juonen kannalta heillä ei kuitenkaan ollut juuri merkitystä. Sekin, etten oikein muistanut etukäteen, että ketkä kaikki elokuvan hyviksistä selviytyvät lopulta hengissä, lisäsi mielenkiintoa entisestään. Loppuvaiheilla minua ilahdutti lisäksi se, ettei ihan kaikki toimintaosuudet olleet vain Gaben harteilla, vaan myös Tuckerkin sai osansa.

Sylvester Stallone oli oikein vetreässä vedossa tässä elokuvassa ja sopi rooliin oikein hyvin, varsinkin kun hänelläkin on tuota fyysistä voimaa sen verran, että hän kävi hyvin vuorikiipeilijästä ja tässä elokuvassa hän saikin käyttää fysiikkaansa hyödyksi (tai ainakin näyttelemään, että olisi käyttänyt). Michael Rooker Hal Tuckerina oli ihan kelpo pari Stallonelle, joskaan ei nyt mitenkään kauhean erottuva, mutta kelpo. Janine Turner Jessienä ei huono ollut hänkään, mutta eipä hänkään silleen jäänyt mieleen. Tämä nyt kuitenkin oli niin selvästi Stallonen elokuva. Tosin John Lithgow vähän yritti kyllä pistää kampoihin ja onnistuikin siinä paikoitellen. Se, mikä minusta oli jotenkin hauskaa, oli se, että vaikka Lithgow tuli minulle tutuksi nimenomaan komediallisena hahmona Kolmas kivi auringosta -sarjassa (olin ehkä nähnyt tämän elokuvan aiemmin, mutta en ollut osannut kiinnittää häneen mitään huomiota ennen tuota sarjaa), niin silti hän sopi oikein mallikkaasti toimintaelokuvan pahisrooliin. Se minua häiritsi alkukohtauksessa, että vaikka tilanne oli vakava, niin Frankia näytelleellä Ralph Waitella oli sellainen hullun naurava virne naamallaan koko ajan. Mukana menossa: John Finn (Todistettavasti syyllinen) ja Don S. Davis (Tähtiportti, Salaiset kansiot)

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tahraton mieli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti