keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vetovoiman lait

Alkuperäinen nimi: Laws of Attraction
Ohjaus: Peter Howitt
Käsikirjoitus: Aline Brosh McKenna, Robert Harling
Pääosissa: Pierce Brosnan, Julianne Moore, Frances Fisher
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2004

Kesto: 86 min

- I don't believe in divorce.
- But you're a divorce lawyer!
- It's a job.

Audrey Woods (Julianne Moore) on avioerojuristi, joka työssään on nähnyt niin paljon epäonnistuneita parisuhteita, ettei hän usko enää avioliittoon seurustelusta nyt puhumattakaan. Erään edustamansa asiakkaan vastapuolen asianajajaksi ilmestyy hieman omalaatuisia tapoja käyttävä Daniel Rafferty (Pierce Brosnan), jota Audrey ei aluksi kykene sietämään, mutta pian hän huomaa, että hän on kiinni Danielissa tavalla, jota hän ei olisi voinut uskoakaan...

Minulla oli takavuosina huoneessani erään romanttisen komedian juliste (mistä lie Suosikista repäisty), mutta kyseistä elokuvaa en muistaakseni koskaan katsonut kokonaan, vaikka tilaisuuksia oli lukuisia, mutta myöhemmin en unohtanut vain elokuvaa, vaan myös sen nimen. Sitten näin tämän elokuvan olevan mukana siinä Arimanin vuodenvaihteen megakampanjassa (+10% pois alkuperäisestä hinnasta joka viikko) ja luulin löytäneeni tuon elokuvan. No, saadessani elokuvan kätösiini sitten tajusinkin, ettei kyseessä ollutkaan sama elokuva, vaan ihan jokin toinen. No, Luonnon lait (Forces of Nature, tähtinä Sandra Bullock ja Ben Affleck) tai Vetovoiman lait, eikö se ole melkein sama asia? Ai ei. No, vaikka en saanutkaan ihan sitä elokuvaa, mitä olin ajatellut, niin ihan kelvolliseksi romanttiseksi komediaksi tämä Vetovoiman lait kuitenkin osoittautui.

Okei, elokuva ei ollut missään nimessä omaperäinen, vaan aika tyypillinen romanttinen komedia tämä oli, eikä loppuratkaisunkaan osalta hirveästi yllättänyt, sillä kuinka monella tavalla voi päättyä elokuva, jonka ensimmäisessä dialogissa pääosassa oleva henkilö sanoo, ettei kaipaa elämäänsä kumppanina, vaan sinkkuna on kivempaa? AIVAN! Kuitenkin tarinassa oli sen verran potkua, että sitä ei ollut vain kiva seurata, vaan oikeasti huomasin välittäväni siitä, kuinka tärkeää olisi, että nämä kaksi saisivat lopussa toisensa. Tarinan varrelle mahtui lukuisia hauskoja yllätyksiä, jotka veivät elokuvaa oikein mukavasti eteenpäin ja kivasti vielä elokuvan loppuhetkillekin mahtui yksi mehevä yllätys. Huumori oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunutta ja dialogi monissa paikoin ihan nokkelaa, mistä kiitos siitä, että päähenkilöt molemmat olivat (avioero)juristeja, jotka taistelivat aina toisiaan vastaan oikeussalissa. Kun sitten kaksikko alkoi viettää enemmän aikaa yhdessä, sitä jo ajatteli elokuvan kääntyvän kuvaamaan orastavan parisuhteen alkua, mutta pian tulikin ihan tervetullut käänne, joka erotti kaksikon vähäksi aikaa toisistaan, mutta sitten lopussa sain kaipaamani lopun, romantikkosielu sisimmissäni kun olen. Kokonaisuudessaan sellainen hyväntuulen romanttinen komedia. Elokuvan ekstroissa muuten oli vaihtoehtoinen lopetus ja onneksi sitä ei käytetty, se olisi mielestäni ollut huonompi.

Kiitos Mamma Mian! en ajattele Pierce Brosnania enää nimenomaan James Bondina, joten siksi häntä oli varsin helppoa katsella tällaisessa hömpämmässä roolissa, eikä hän suinkaan huono ollut. Julianne Moore oli kuitenkin kaksikosta selvästi se vahvempi osapuoli ja sopi rooliinsa kuin nakutettu ja oli kaiken lisäksi oikein nättikin, mitä ei ihan jokaisesta hänen roolihahmostaan paista läpi.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti