Alkuperäinen nimi: The Terminator
Ohjaus: James Cameron
Käsikirjoitus: James Cameron, Gale Anne Hurd
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Michael Biehn, Linda Hamilton
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1984
Kesto: 103 min
- Look... I am not stupid, you know. They cannot make things like that yet.
- Not yet. Not for about 40 years.
On vuosi 1984. Jostain ilmestyy kadulle lihaksikas ja alaston kyborgi
T-101 (Arnold Schwarzenegger), joka ensitöikseen varastaa brutaalilla
tavallaan itselleen vaatteet muutamalta kapinateiniltä. Hetken kuluttua
muualle ilmestyy mies, Kyle Reese (Michael Biehn), joka joutuu heti
alkajaisiksi poliisin jahtaamaksi, mutta pääsee kuitenkin pakoon.
Kyborgi suuntaa kulkunsa asekauppaan ja sen jälkeen lähtee tappamaan
Sarah Connor -nimisiä henkilöitä, mikä kantautuu myös yhden Sarah
Connorin (Linda Hamilton) tietoon uutisten välityksellä, mutta myös
Reese on kiinnostunut Connorista, mutta miksi?
Kuukauden WANHAna katsellaan tässä kuussa ei vain yhtä, vaan peräti
kaksi elokuvaa, ja tämä on niistä ensimmäinen ja jos sanon, että tämäkin
tuli vuoroon juuri nyt siksi, että katsomattomien dvd:iden listalla
seuraavana olisi vuorossa Terminator 3: Koneiden kapina, niin ei
liene järin vaikeaa arvata, mikä se toinen kuukauden WANHA tulee
olemaan. Näin sivumennen mainittakoon, että tuota esittelytekstiä oli
kovin vaikea kirjoittaa siksi, että elokuvan juoni on suurimmalle osalle
hyvinkin tuttu, mutta silti pidin kiinni siitä, että kerron vain jonkin
verran elokuvan alusta tuossa kappaleessa, enkä koko juonta. Mitä tulee
itse elokuvaan ja Terminaattoreihin yleensä, niin minulle henkilökohtaisesti Terminaattori 2: Tuomiopäivä
on ollut näistä kahdesta ensimmäisestä se nuoruudessa selvästi kovempi
elokuva (niistä lopuista ei voi sitten puhuakaan samana päivänä) ja itse
asiassa kyseisen elokuvan näinkin ainakin kerran ennen tätä; niinpä
minulle tuli aikoinaan suurena yllätyksenä, että Schwarzenegger oli
tässä elokuvassa siinä pahiksen roolissa, mutta kyllä siihenkin ajan
myötä tottui. Ei sillä, että Terminator – Tuhoaja olisi ollut oikein mallikas toimintaelokuva, mutta ihan huipputapaus tämä ei kaikesta huolimatta ollut.
Syy siihen, ettei elokuva saanut minulta täysiä pisteitä, johtui
elokuvan alusta, joka oli suoraan sanoen aikalailla nössö. Ei, ei
toiminnan tarvitse alkaa heti elokuvan alkaessa, mutta nyt siihen alkuun
ei oltu saatu ladattua mitään sellaista aidosti mukaansatempaavaa.
Okei, Schwarzenegger-kohtaukset olivat kyllä ihan hyviä, mutta muuten en
jaksanut hirveästi innostua. Kaikki alun Reese- ja Connor-kohtaukset
jättivät siis paljon toivomisen varaa. Lisäksi myönnän suoraan, että
nämä 80-luvun teinien ulkonäkö ärsytti toden teolla ja kun napisemisen
makuun päästiin, niin sanotaan sekin vielä, että ne
tulevaisuuskohtausten masiinat eivät kovin aidoilta nykykatsojan silmiin
vaikuttaneet, mutta tämä oli lähinnä kosmeettinen haitta, enkä siitä
niin paljon välittänyt. Kuitenkin sitten kun Connor, Reese ja
terminaattori T-101 viimein saatiin samaan kuvaan, elokuva lähti
vyörymään toden teolla liikkeelle ja tämä vyöry kesti oikeastaan koko
elokuvan loppuun asti. Toimintaa riitti siis lähes koko ajan ja se oli
kaiken muun hyvän lisäksi vielä oikein hyvännäköistäkin ja siten
viihdyttävää. Väliin kyllä mahtui vähän herkempiäkin kohtauksia, mutta
sitten niilläkin oli oma merkityksensä elokuvan kokonaisuudessa, eivätkä
ne kestäneet liian kauan, joten sikäli oikeuttivat kyllä paikkansa.
Muistan kyllä ensimmäisellä katselukerralla, kuinka hämmästynyt olinkaan
siitä, kuka lopulta osoittautui John Connorin isäksi; tuolloin elokuvaa
katsoessa ei ollut tullut edes mieleen se mahdollisuus, joten jos
elokuvaa ei ole onnistunut vielä näkemään, niin saattaa jopa yllättyä
vähäsen (Johnin isä kai mainitaan Terminaattori 2:ssa (korjatkaa toki,
jos olen väärässä), mutta silloin aiemmin katseltuna siihen ei osannut
oikein kiinnittää huomiota). Loppuratkaisu oli varsin onnistunut ja
jotenkin on aina tuntunut siltä, että vaikka Reesen kohdalla olisi
toivonutkin toisenlaista loppua, niin tämä oli ainoa oikea ratkaisu,
mutta tähän ajatteluun on luultavasti vaikuttanut myös jatko-osien
olemassaolo. En osaa oikein selittää miksi, mutta jos minun pitäisi
listata suosikkini elokuvien loppukohtauksista, niin tämän elokuvan
loppukohtaus nousisi luultavasti ensimmäisten joukossa mieleen. Olen
nimittäin aina pitänyt siitä todella paljon.
Linda Hamiltonissa on samaa vikaa kuin monissa muissa elokuvan
nuoremmissa näyttelijöistä ja siten hänen lookkinsa on varsin kasari ja
nimenomaan alussa hänkin ärsytti vähäsen. Kun sitten nähdään pelkäävä
Sarah ja myöhemmin vähän karaistunut Sarah, niin hänkin näytti jo vähän
paremmalta. Arnold Schwarzenegger taas oli oma iloinen ja osaava
näyttelijä itsensä ja olihan hänen suoritustaan kiva katsoa, vaikka eipä
hänen näyttelijätaidoillaan kovin suuria palkintoja pokata, mutta
cooliuspisteet hän kyllä vie kotiin mennen tullen. Michael Biehn oli
ihan ok Kyle Reesenä, mutta ei mitenkään ilmiömäinen. Mukana menossa:
Lance Henriksen ja Bill Paxton.
Pisteitä: 4/5
Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Omistamani version (Special
Edition) ekstroista löytyy tieto siitä, että maailman kuuluisimman
sitaatin piti alunperin kuulua "I'll come back" ja muistaakseni siitä on
todistuksena otoksiakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti