Orpokoti

Alkuperäinen nimi: El Orfanato
Ohjaus: Juan Antonio Bayona
Käsikirjoitus: Sergio G. Sánchez
Pääosissa: Belén Rueda, Fernando Cayo, Roger Princep
Valmistusmaa: Espanja, Meksikö
Ilmestymisvuosi: 2007
Kesto: 102 min

Laura (Belén Rueda) vietti lapsuuttaan orpokodissa, joka sittemmin suljettiin. Vuosikymmeniä myöhemmin hän ostaa talon miehensä Carlosin (Fernando Cayo) kanssa ja aikoo perustaa talosta hoitokodin lapsille. Heidän adoptiopoika Simón ((Roger Princep) sairastaa HIViä ja hänellä tuntuu olevan poikkeuksellisen hyvä mielikuvitus ja hänellä onkin näkymättömiä ystäviä. Käytyään Lauran kanssa eräässä luolassa Simón saa uuden näkymättömän ystävän, mitä Laura ja Carlos eivät juurikaan noteeraa, mutta pian Laura tajuaa, että hänen olisi todella kannattanut kuunnella Simónia...

Joulukinkut sulateltu ja aika käydä taas hommiin. Ihan ensin on paljastettava eräs häpeällisimmistä hetkistäni elämästäni... tai no, ei se oikeasti ole ehkä sieltä häpeällisimmästä päästä, mutta näin niin kuin leffafriikin näkökulmasta ehkä. Olen aina inhonnut myöhästelyjä ja etenkin tämä inhoni näkyy elokuvateattereissa, joissa tosin yllättävän harvoin olen bongannut myöhästymisiä (kiitos alkumainosten, eittämättä). Sitten minä menen ja myöhästyn itse ja kuten varmaan arvaattekin, niin kyseessä oli nimenomaan tämä elokuva ja en ole ihan varma, kuinka paljon myöhästyin, mutta alkutekstit olivat jo menneet. Pienestä myöhästymisestä huolimatta pidin tästä elokuvasta aikalailla ja jos lainkaan tulkitsen oikein lyhyitä kommenttejani elokuvasta eräällä keskustelupalstalla, niin ilmeisesti pidin elokuvasta enemmän hieman ensimmäisellä kerralla, mutta ei Orpokoti näin toisella kerrallakaan huono ollut.

Ensimmäisellä kerralla tosiaan olin tullut hieman myöhässä saliin ja siten alkupätkä oli jäänyt näkemättä ja myönnettävä on, että tuolloin taisin olla pienissä pätkissä hieman pihalla tapahtumista, mutta nyt tuli sekin sitten viimein nähtyä ja ainakin nyt kärryilläkin kaikesta pysyi vielä paremmin. Tarina lähtee käyntiin ihan mielenkiintoisesti, kun tutustutaan Simóniin ja hänen elämäänsä ja sitä jo hetken kuvittelee, että elokuvassa seurataan Lauran havahtumista Simónin auttaessa häntä tajuamaan totuuden, mutta sitten tapahtuukin suuri juonenkäänne ja Simón katoaa. Loppupuoli elokuvassa käytetäänkin niin Simónin etsimiseen kuin selvittämään talossa tapahtuvat kummalliset asiatkin. En nyt sano, että kumpikaan puoli elokuvasta olisi ollut varsinaisesti toista huonompi, vaan molempia puoliskoja (siis ennen ja jälkeen katoamisen) seurasi jokseenkin yhtä mielenkiinnolla. Kuitenkin välillä tuli sellainen olo, että ihan kuin elokuva olisi pysähtynyt välillä junnaamaan paikoilleen, jolloin juonikaan ei kauheasti edennyt ja suoraan sanoen jotkut elokuvasta tapahtuneista asioista olivat hyvinkin tavanomaisia, mitkä hivenen latistivat elokuvan parasta tehoa, mutta kiitos hyvän kuvauksen elokuva ei käynyt kuitenkaan missään vaiheessa tylsäksi, mutta ei se ollut ihan niin ahdistavakaan kuin olisi voinut olla. Itse asiassa varsinkin alkupuoliskosta minulle tuli hyvinkin vahvasti mieleen The Others, enkä pitänyt sitä varsinaisesti negatiivisena asiana, kunhan huomioin sen, mutta toisella puoliskolla yhtäläisyydet ainakin jossakin määrin hälvenivät mielestäni. Elokuvassa tapahtuu kaikenlaista yliluonnollista, mutta asia, mistä olin positiivisesti yllättynyt (iso osa elokuvan tapahtumista oli jo häipynyt mielestäni), oli siinä, että Simónin katoamisen taustalla oli sinänsä ihan loogisen oloinen ja jossain määrin jopa mahdollinen selitys (ja tämä nosti pisteitä hieman), mutta samalla jotenkin raadollinen, joskin hivenen jäinkin pohtimaan, että eikö Simón olisi voinut pitää vähän enemmänkin ääntä. Loppuratkaisu jatkoi sekin aika tutuilla linjoilla, mutta vaikka ensin vähän toivoinkin, että elokuva olisi päättynyt Lauran viimeiseen kohtaukseen, sillä se ”epilogin” aloitusruutu tuntui turhan alleviivaavalta, mutta kohtaus, johon elokuva päättyi sai minut sen verran hyvälle tuulelle kuitenkin, että menköön nyt tämän kerran.
Minullahan on jonkinlainen fiksaatio Espanjaan ja varsinkin sen elokuviin ja siten jos teatterilevitykseen tulee espanjalainen/espanjankielinen elokuva, on tyyliin 90% todennäköisyys (prosentit vedetty hatusta, myönnän), että menen sen katsomaan (puhumattakaan dvd:iden hankkimisesta). Tuo todennäköisyys vain kasvaa entisestään, jos elokuva on kauhu tai trilleri, mutta todennäköisyys on täysi 100%, jos siinä on vieläpä Belén Rueda, jota pidän yhtenä suosikkinani espanjalaisista näyttelijöistä, joita tosin en kaiken kaikkiaan niin hyvin tunne, kuin mitä haluaisin.

Tietenkin osasyy fanitukseeni on niin ikään fanittamani Serranon perhe, joka teki Ruedan tutuksi ainakin minulle, mutta nähtyäni tämän elokuvan ensimmäistä kertaa vakuutuin myös siitä, että hän pärjää hyvin myös elokuvarintamalla ja siten seuraankin hänen tuotoksia tavallista suuremmalla mielenkiinnolla - ja kuinka ollakaan: sain vasta kuulla, että hänen tähdittämänsä Julian silmät tulee juuri tänään ensi-iltaan, joskaan Porin ensi-illasta ei ole tietoa. Palataksemme kuitenkin tähän elokuvaan, niin hän tosiaan teki oikein vakuuttavan suorituksen ja ainakin vakavamman näyttelemisen hän taitaa hienosti ja en minä sitä kiellä, etteikö hänen näytellessä iloista naamaa hän myös näyttää oikein nätiltä. Lauran miestä Carlosia näytellyt Fernando Cayos jäi selvästi Ruedan varjoon ja Simónia näytellyt Roger Princep oli aika peruslapsinäyttelijä, mutta ei huono sellainen kuitenkaan.

Pisteitä: 3,5/5