Alkuperäinen nimi: El Orfanato
Ohjaus: Juan Antonio Bayona
Käsikirjoitus: Sergio G. Sánchez
Pääosissa: Belén Rueda, Fernando Cayo, Roger Princep
Valmistusmaa: Espanja, Meksikö
Ilmestymisvuosi: 2007
Kesto: 102 min
Laura (Belén Rueda) vietti lapsuuttaan orpokodissa, joka sittemmin
suljettiin. Vuosikymmeniä myöhemmin hän ostaa talon miehensä Carlosin
(Fernando Cayo) kanssa ja aikoo perustaa talosta hoitokodin lapsille.
Heidän adoptiopoika Simón ((Roger Princep) sairastaa HIViä ja hänellä
tuntuu olevan poikkeuksellisen hyvä mielikuvitus ja hänellä onkin
näkymättömiä ystäviä. Käytyään Lauran kanssa eräässä luolassa Simón saa
uuden näkymättömän ystävän, mitä Laura ja Carlos eivät juurikaan
noteeraa, mutta pian Laura tajuaa, että hänen olisi todella kannattanut
kuunnella Simónia...
Joulukinkut sulateltu ja aika käydä taas hommiin. Ihan ensin on
paljastettava eräs häpeällisimmistä hetkistäni elämästäni... tai no, ei
se oikeasti ole ehkä sieltä häpeällisimmästä päästä, mutta näin niin
kuin leffafriikin näkökulmasta ehkä. Olen aina inhonnut myöhästelyjä ja
etenkin tämä inhoni näkyy elokuvateattereissa, joissa tosin yllättävän
harvoin olen bongannut myöhästymisiä (kiitos alkumainosten, eittämättä).
Sitten minä menen ja myöhästyn itse ja kuten varmaan arvaattekin, niin
kyseessä oli nimenomaan tämä elokuva ja en ole ihan varma, kuinka paljon
myöhästyin, mutta alkutekstit olivat jo menneet. Pienestä
myöhästymisestä huolimatta pidin tästä elokuvasta aikalailla ja jos
lainkaan tulkitsen oikein lyhyitä kommenttejani elokuvasta eräällä
keskustelupalstalla, niin ilmeisesti pidin elokuvasta enemmän hieman
ensimmäisellä kerralla, mutta ei Orpokoti näin toisella kerrallakaan huono ollut.
Ensimmäisellä kerralla tosiaan olin tullut hieman myöhässä saliin ja
siten alkupätkä oli jäänyt näkemättä ja myönnettävä on, että tuolloin
taisin olla pienissä pätkissä hieman pihalla tapahtumista, mutta nyt
tuli sekin sitten viimein nähtyä ja ainakin nyt kärryilläkin kaikesta
pysyi vielä paremmin. Tarina lähtee käyntiin ihan mielenkiintoisesti,
kun tutustutaan Simóniin ja hänen elämäänsä ja sitä jo hetken
kuvittelee, että elokuvassa seurataan Lauran havahtumista Simónin
auttaessa häntä tajuamaan totuuden, mutta sitten tapahtuukin suuri
juonenkäänne ja Simón katoaa. Loppupuoli elokuvassa käytetäänkin niin
Simónin etsimiseen kuin selvittämään talossa tapahtuvat kummalliset
asiatkin. En nyt sano, että kumpikaan puoli elokuvasta olisi ollut
varsinaisesti toista huonompi, vaan molempia puoliskoja (siis ennen ja
jälkeen katoamisen) seurasi jokseenkin yhtä mielenkiinnolla. Kuitenkin
välillä tuli sellainen olo, että ihan kuin elokuva olisi pysähtynyt
välillä junnaamaan paikoilleen, jolloin juonikaan ei kauheasti edennyt
ja suoraan sanoen jotkut elokuvasta tapahtuneista asioista olivat
hyvinkin tavanomaisia, mitkä hivenen latistivat elokuvan parasta tehoa,
mutta kiitos hyvän kuvauksen elokuva ei käynyt kuitenkaan missään
vaiheessa tylsäksi, mutta ei se ollut ihan niin ahdistavakaan kuin olisi
voinut olla. Itse asiassa varsinkin alkupuoliskosta minulle tuli
hyvinkin vahvasti mieleen The Others, enkä pitänyt sitä
varsinaisesti negatiivisena asiana, kunhan huomioin sen, mutta toisella
puoliskolla yhtäläisyydet ainakin jossakin määrin hälvenivät mielestäni.
Elokuvassa tapahtuu kaikenlaista yliluonnollista, mutta asia, mistä
olin positiivisesti yllättynyt (iso osa elokuvan tapahtumista oli jo
häipynyt mielestäni), oli siinä, että Simónin katoamisen taustalla oli
sinänsä ihan loogisen oloinen ja jossain määrin jopa mahdollinen selitys
(ja tämä nosti pisteitä hieman), mutta samalla jotenkin raadollinen,
joskin hivenen jäinkin pohtimaan, että eikö Simón olisi voinut pitää
vähän enemmänkin ääntä. Loppuratkaisu jatkoi sekin aika tutuilla
linjoilla, mutta vaikka ensin vähän toivoinkin, että elokuva olisi
päättynyt Lauran viimeiseen kohtaukseen, sillä se ”epilogin”
aloitusruutu tuntui turhan alleviivaavalta, mutta kohtaus, johon elokuva
päättyi sai minut sen verran hyvälle tuulelle kuitenkin, että menköön
nyt tämän kerran.
Minullahan on jonkinlainen fiksaatio Espanjaan ja varsinkin sen
elokuviin ja siten jos teatterilevitykseen tulee
espanjalainen/espanjankielinen elokuva, on tyyliin 90% todennäköisyys
(prosentit vedetty hatusta, myönnän), että menen sen katsomaan
(puhumattakaan dvd:iden hankkimisesta). Tuo todennäköisyys vain kasvaa
entisestään, jos elokuva on kauhu tai trilleri, mutta todennäköisyys on
täysi 100%, jos siinä on vieläpä Belén Rueda, jota pidän yhtenä
suosikkinani espanjalaisista näyttelijöistä, joita tosin en kaiken
kaikkiaan niin hyvin tunne, kuin mitä haluaisin.
Tietenkin osasyy
fanitukseeni on niin ikään fanittamani Serranon perhe, joka teki
Ruedan tutuksi ainakin minulle, mutta nähtyäni tämän elokuvan
ensimmäistä kertaa vakuutuin myös siitä, että hän pärjää hyvin myös
elokuvarintamalla ja siten seuraankin hänen tuotoksia tavallista
suuremmalla mielenkiinnolla - ja kuinka ollakaan: sain vasta kuulla,
että hänen tähdittämänsä Julian silmät tulee juuri tänään
ensi-iltaan, joskaan Porin ensi-illasta ei ole tietoa. Palataksemme
kuitenkin tähän elokuvaan, niin hän tosiaan teki oikein vakuuttavan
suorituksen ja ainakin vakavamman näyttelemisen hän taitaa hienosti ja
en minä sitä kiellä, etteikö hänen näytellessä iloista naamaa hän myös
näyttää oikein nätiltä. Lauran miestä Carlosia näytellyt Fernando Cayos
jäi selvästi Ruedan varjoon ja Simónia näytellyt Roger Princep oli aika
peruslapsinäyttelijä, mutta ei huono sellainen kuitenkaan.
Pisteitä: 3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti