Olen utelias - keltainen

Alkuperäinen nimi: Jag är nyfiken – en film i gult
Ohjaus: Victor Sjöman
Käsikirjoitus: Vilgot Sjöman
Pääosissa: Lena Nyman, Vilgot Sjöman, Börje Ahlstedt
Valmistusmaa: Ruotsi
Ilmestymisvuosi: 1967
Kesto: 121 min

- On Ruotsissakin diktatuuria. Pullo viskiä maksaa 50 kruunua. On sekin vähän diktatuurista.

Lena (Lena Nyman) on teatteriopiskelija, joka tekee muutakin kuin vain elokuvaa ohjaaja Vilgot Sjömanin (Vilgot Sjöman) kanssa. Lena on myös tavattoman utelias ja hän kerääkin tietoa lähestulkoon kaikesta, mistä hän vain voi. Eräänä päivänä hän tapaa isänsä (Peter Lindgren) puodissa Börjen (Börje Ahlstedt), jonka kanssa hän aloittaa intohimoisen suhteen, mutta mihin kaikki päättyykään, kun Lena on täysin sinut itsensä kanssa eikä valehtele mistään tekemisistään, kun taas Börje ei suostu paljastamaan ihan kaikkea...

No huh huh, mikä elokuva. En oikeasti tiedä, miten suhtautuisin kaikkeen näkemääni tässä Finnkinon klassikkosarjan elokuvassa, jota menin katsomaan lähinnä sillä perusteella, etten ruotsalaisista elokuvista tiedä juurikaan mitään ja teki mieli tutustua vähän senkin maan elokuvahistoriaan. Tämä elokuvahan on toinen osa Sjömanin Olen utelias -teoksesta, joista toisen väri on – yllätys yllätys – sininen ja jollain tavalla nämä elokuvat liittyvät toisiinsa, mutta en ole täysin varma, että miten. Itsellä valehtelematta fiilikset elokuvaa kohtaan heittelivät, jos ei nyt ihan laidasta laitaan, niin pistemäärän 1-3 pisteen välillä ja lopulta Olen utelias – keltainen sijoittui lähelle tuon asteikon huippua.

Elokuva kuuluu kuulemma Ruotsin kiistellyimpiin ja suoraan sanoen en ihmettele asiaa lainkaan. Elokuva on jollain tavalla metaelokuva, jossa sen päätarinan ympärille ja keskelle on laitettu elokuvan tekijöiden kommentteja kuvatusta materiaalista, joka siis on sitä päätarinaa, eikä tässä vielä kaikki. Nimittäin yhdessä vaiheessa elokuva keskittyy (lyhyeksi ajaksi) esittelemään kuvausporukan katsojille, mikä on vähintäänkin hämmentävää ja mukaan on saatu myöskin (ilmeisesti) kuvitteellisia kilpailuja – sitä luulisi, että ei elokuvassa nyt oikeita kilpailuja voi olla, mutta kukapa noista ruotsalaisista koskaan tietää? - sekä sensuurilautakunnan kokoontumisen käsittelemään Lenan sanomisia. Itse elokuva alkaa elokuvan kertoessa elokuvasta olevan tosiaan kaksi versiota ja tämän jälkeen hetken näytetään Victoria ja Lenaa. Pian alun jälkeen jumiudutaan varmaan vartiksi haastattelemaan ihmisiä liittyen luokkayhteiskunnan olemassaoloon ja minä oikeasti hetken ajattelin, että onko elokuva sittenkin jonkinnäköinen dokumentti. Nämä haastattelut jatkuvat myös myöhemmin elokuvassa ja onpahan haastateltavana myös Martin Luther King (tosin en ole varma, oliko kyseessä vain arkistomateriaali) sekä itse Olof Palme. Sitten Lena ja ystävänsä tuntuvat olevan hyvin poliittisia, mutta suoraan sanoen minä en oikein ottanut selvää, että millä puolella he olivat; Lenalla oli kyllä Francon taulu seinällä, mutta sitten taas Lena pyöri lentoasemalla kyselemässä ihmisiltä, miten näiden moraali on sallinut heidän matkustaa lomailumielessä Francon diktatuurisesti hallitsemaan Espanjaan. Kuin tässäkään ei olisi vielä tarpeeksi, niin elokuva sisältää myös paljon alastomuutta ja etenkin Lenan paljaita tissejä varsinkin hänen viettäessä aikaa maalla, jossa hän joogaili, teki syömisharjoituksia ja jopa ammuskeli tissit paljaana. Karvakolmiokin kyllä vilahti useaan otteeseen. Ehkä elokuvan älyttömimmässä seksikohdassa Lena menee sisälle taloon asettuen ihan selvästi Börjen pantavaksi, mutta heti kun Börje aloittaa panemisen (sitä se nimenomaan oli eikä mikään kauniimpi synonyymi kuvaa aktia paremmin), Lena aloittaa hirveän riidan Börjen salaamista asioista. Joten vielä kerran sanottakoon: En oikeasti ihmettele, miksi elokuva on niinkin kiistelty kuin mitä se ilmeisesti on ollut.

Pitkään tosiaan mietiskelin antavani elokuvalle hädin tuskin sitä yhtä pistettä, mutta vaikka elokuvan tapahtumat olivatkin yksi iso kattilallinen sekametelisoppaa, niin samalla huomasin seuraavani elokuvaa hyvin huvittuneena, vaikka en voikaan sanoa, että elokuva olisi ollut varsinaisesti tahallisesti tai edes tahattomasti koominen, mutta minua se jotenkin vain huvitti. Samalla kuitenkin olin jokseenkin kiinnostunut Lenan ja Börjen yhteisestä taipaleesta, mitä tuli nimenomaan tähän elokuvassa kuvattuun elokuvaan. Sitten taas kuvatun elokuvan ulkopuoliset tapahtumat eivät tehneet juurikaan vaikutusta; vaikka yleensä tykkäänkin metajutuista, niin tähän elokuvaan ne eivät jostain syystä istuneet. Kuitenkin elokuva jätti minuun halun nähdä myös elokuvan toisen puolen eli Olen utelias – sinisen, joten ei se nyt niin huono sitten voinut ollut. Hyvin ristiriitaiset fiilikset minulle kuitenkin elokuvasta jäi.

Näyttelijöistä ei sinänsä saanut mitään tolkkua, kun tavallaan he näyttelivät jonkinlaista versiota itsestään. Siten en pystynytkään tekemään hirveästi eroa esimerkiksi Lena Nymaniin hänen ollessa elokuvan elokuvakameran (hitto tämä metailu on hankalaa) edessä tai sen takana ja vähän sama koski myös Börje Ahlstedtia. Palmen ja Martin Luther Kingin lisäksi ruudun edessä piipahti myös joku neuvostoliittolainen runoilija Yevgeny Yevtushenko sekä joku ruotsalainen uutisankkuri omina itsenään.

Pisteitä: 2,5/5

PS. Mulla ei ole muuten mitään hajua, milloin ja mitä menen seuraavan kerran katsomaan Finnkinoon (tai muihinkaan elokuvateattereihin). Hyvin hämmentävä tilanne. Pari ehdokasta (kuten Hereafter) kyllä on, mutta nekin tuntuivat trailereiden perusteella sellaisilta, että saatan mennä katsomaan, jos ei mitään muutakaan kiinnostavaa lähiaikoina ole menossa.

PS2. Tuskinpa Finnkinon edustajia tätä lukee (tai mistä sitä tietää), mutta koska tämä oli nyt viimeinen klassikkosarjan elokuva, jonka kävin/käyn katsomassa, niin haluan kuitenkin Finnkinoa (ja Pirkanmaan elokuvakeskusta), että järjestivät mahdollisuuden päästä näkemään näitä klassikoita jopa täällä elokuvalevityksen kehitysmaassa Porissa. Joten: ISO KIITOS! Vaikka menestys ainakaan täällä Porissa ei kummoinen ollutkaan, niin toivon mukaan näitä nähtäisiin myös tulevaisuudessa.