Alkuperäinen nimi: Jag är nyfiken – en film i gult
Ohjaus: Victor Sjöman
Käsikirjoitus: Vilgot Sjöman
Pääosissa: Lena Nyman, Vilgot Sjöman, Börje Ahlstedt
Valmistusmaa: Ruotsi
Ilmestymisvuosi: 1967
Kesto: 121 min
- On Ruotsissakin diktatuuria. Pullo viskiä maksaa 50 kruunua. On sekin vähän diktatuurista.
Lena (Lena Nyman) on teatteriopiskelija, joka tekee muutakin kuin
vain elokuvaa ohjaaja Vilgot Sjömanin (Vilgot Sjöman) kanssa. Lena on
myös tavattoman utelias ja hän kerääkin tietoa lähestulkoon kaikesta,
mistä hän vain voi. Eräänä päivänä hän tapaa isänsä (Peter Lindgren)
puodissa Börjen (Börje Ahlstedt), jonka kanssa hän aloittaa intohimoisen
suhteen, mutta mihin kaikki päättyykään, kun Lena on täysin sinut
itsensä kanssa eikä valehtele mistään tekemisistään, kun taas Börje ei
suostu paljastamaan ihan kaikkea...
No huh huh, mikä elokuva. En oikeasti tiedä, miten suhtautuisin kaikkeen näkemääni tässä Finnkinon klassikkosarjan
elokuvassa, jota menin katsomaan lähinnä sillä perusteella, etten
ruotsalaisista elokuvista tiedä juurikaan mitään ja teki mieli tutustua
vähän senkin maan elokuvahistoriaan. Tämä elokuvahan on toinen osa
Sjömanin Olen utelias -teoksesta, joista toisen väri on – yllätys
yllätys – sininen ja jollain tavalla nämä elokuvat liittyvät toisiinsa,
mutta en ole täysin varma, että miten. Itsellä valehtelematta fiilikset
elokuvaa kohtaan heittelivät, jos ei nyt ihan laidasta laitaan, niin
pistemäärän 1-3 pisteen välillä ja lopulta Olen utelias – keltainen sijoittui lähelle tuon asteikon huippua.
Elokuva kuuluu kuulemma Ruotsin kiistellyimpiin ja suoraan sanoen en
ihmettele asiaa lainkaan. Elokuva on jollain tavalla metaelokuva, jossa
sen päätarinan ympärille ja keskelle on laitettu elokuvan tekijöiden
kommentteja kuvatusta materiaalista, joka siis on sitä päätarinaa, eikä
tässä vielä kaikki. Nimittäin yhdessä vaiheessa elokuva keskittyy
(lyhyeksi ajaksi) esittelemään kuvausporukan katsojille, mikä on
vähintäänkin hämmentävää ja mukaan on saatu myöskin (ilmeisesti)
kuvitteellisia kilpailuja – sitä luulisi, että ei elokuvassa nyt oikeita
kilpailuja voi olla, mutta kukapa noista ruotsalaisista koskaan tietää?
- sekä sensuurilautakunnan kokoontumisen käsittelemään Lenan
sanomisia. Itse elokuva alkaa elokuvan kertoessa elokuvasta olevan
tosiaan kaksi versiota ja tämän jälkeen hetken näytetään Victoria ja
Lenaa. Pian alun jälkeen jumiudutaan varmaan vartiksi haastattelemaan
ihmisiä liittyen luokkayhteiskunnan olemassaoloon ja minä oikeasti
hetken ajattelin, että onko elokuva sittenkin jonkinnäköinen dokumentti.
Nämä haastattelut jatkuvat myös myöhemmin elokuvassa ja onpahan
haastateltavana myös Martin Luther King (tosin en ole varma, oliko
kyseessä vain arkistomateriaali) sekä itse Olof Palme. Sitten Lena ja
ystävänsä tuntuvat olevan hyvin poliittisia, mutta suoraan sanoen minä
en oikein ottanut selvää, että millä puolella he olivat; Lenalla oli
kyllä Francon taulu seinällä, mutta sitten taas Lena pyöri lentoasemalla
kyselemässä ihmisiltä, miten näiden moraali on sallinut heidän
matkustaa lomailumielessä Francon diktatuurisesti hallitsemaan
Espanjaan. Kuin tässäkään ei olisi vielä tarpeeksi, niin elokuva
sisältää myös paljon alastomuutta ja etenkin Lenan paljaita tissejä
varsinkin hänen viettäessä aikaa maalla, jossa hän joogaili, teki
syömisharjoituksia ja jopa ammuskeli tissit paljaana. Karvakolmiokin
kyllä vilahti useaan otteeseen. Ehkä elokuvan älyttömimmässä
seksikohdassa Lena menee sisälle taloon asettuen ihan selvästi Börjen
pantavaksi, mutta heti kun Börje aloittaa panemisen (sitä se nimenomaan
oli eikä mikään kauniimpi synonyymi kuvaa aktia paremmin), Lena aloittaa
hirveän riidan Börjen salaamista asioista. Joten vielä kerran
sanottakoon: En oikeasti ihmettele, miksi elokuva on niinkin kiistelty
kuin mitä se ilmeisesti on ollut.
Pitkään tosiaan mietiskelin antavani elokuvalle hädin tuskin sitä
yhtä pistettä, mutta vaikka elokuvan tapahtumat olivatkin yksi iso
kattilallinen sekametelisoppaa, niin samalla huomasin seuraavani
elokuvaa hyvin huvittuneena, vaikka en voikaan sanoa, että elokuva olisi
ollut varsinaisesti tahallisesti tai edes tahattomasti koominen, mutta
minua se jotenkin vain huvitti. Samalla kuitenkin olin jokseenkin
kiinnostunut Lenan ja Börjen yhteisestä taipaleesta, mitä tuli
nimenomaan tähän elokuvassa kuvattuun elokuvaan. Sitten taas kuvatun
elokuvan ulkopuoliset tapahtumat eivät tehneet juurikaan vaikutusta;
vaikka yleensä tykkäänkin metajutuista, niin tähän elokuvaan ne eivät
jostain syystä istuneet. Kuitenkin elokuva jätti minuun halun nähdä myös
elokuvan toisen puolen eli Olen utelias – sinisen, joten ei se nyt niin huono sitten voinut ollut. Hyvin ristiriitaiset fiilikset minulle kuitenkin elokuvasta jäi.
Näyttelijöistä ei sinänsä saanut mitään tolkkua, kun tavallaan he
näyttelivät jonkinlaista versiota itsestään. Siten en pystynytkään
tekemään hirveästi eroa esimerkiksi Lena Nymaniin hänen ollessa elokuvan
elokuvakameran (hitto tämä metailu on hankalaa) edessä tai sen takana
ja vähän sama koski myös Börje Ahlstedtia. Palmen ja Martin Luther
Kingin lisäksi ruudun edessä piipahti myös joku neuvostoliittolainen
runoilija Yevgeny Yevtushenko sekä joku ruotsalainen uutisankkuri omina
itsenään.
Pisteitä: 2,5/5
PS. Mulla ei ole muuten mitään hajua, milloin ja mitä menen seuraavan
kerran katsomaan Finnkinoon (tai muihinkaan elokuvateattereihin). Hyvin
hämmentävä tilanne. Pari ehdokasta (kuten Hereafter) kyllä on,
mutta nekin tuntuivat trailereiden perusteella sellaisilta, että saatan
mennä katsomaan, jos ei mitään muutakaan kiinnostavaa lähiaikoina ole
menossa.
PS2. Tuskinpa Finnkinon edustajia tätä lukee (tai mistä sitä tietää),
mutta koska tämä oli nyt viimeinen klassikkosarjan elokuva, jonka
kävin/käyn katsomassa, niin haluan kuitenkin Finnkinoa (ja Pirkanmaan
elokuvakeskusta), että järjestivät mahdollisuuden päästä näkemään näitä
klassikoita jopa täällä elokuvalevityksen kehitysmaassa Porissa. Joten:
ISO KIITOS! Vaikka menestys ainakaan täällä Porissa ei kummoinen
ollutkaan, niin toivon mukaan näitä nähtäisiin myös tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti