Alkuperäinen nimi: Police Squad!
Ohjaus: Joe Dante, ym.
Käsikirjoitus: David Zucker, Jim Abrahams, Jerry Zucker
Pääosissa: Leslie Nielsen, Alan North, Rex Hamilton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1982
Jaksojen määrä: 6
- We're sorry to bother you at a time like this, Mrs. Twice. We would have come earlier, but your husband wasn't dead then.
Frank Drebin (Leslie Nielsen) on poliisietsivä ja hänen tielleen osuu
jos jonkinlaisia tapauksia. Yhdessä pomonsa Ed Hockenin (Alan North)
kanssa he työskentelevät ankarasti saadakseen rikostapausten välillä
hyvin eriskummallisetkin palaset loksahtamaan paikoilleen. Välillä he
joutuvat turvautumaan myös ulkopuoliseen apuun rikosten ratkaisemiseksi,
mutta lopussa kiitos seisoo ja konnat saadaan telkien taakse.
Leslie Nielsen sitten otti ja kuoli sunnuntaina, joten ajattelin,
että voisi ottaa vähän niin kuin hänen muistokseen hänen
filmografiastaan jonkin vielä arvostelematta olleen elokuvan, mutta
koska minulla ei ollut yhtään sellaista (arvosteltuna on kyllä yksi
elokuva, Hei, me lennetään!),
niin otinkin katseluun tämän sarjan, jonka sitten katsoin eilen
iltapuhteeksi ja mikäs siinä katsellessa, kun jaksojakin kertyi vain
kuusi. Sarjahan ei ilmeisesti hirveän menestynyt ollut, mutta poiki
sitten vuorostaan Mies ja alaston ase -elokuvat, jotka sitten
menestyivätkin todella hyvin. Mies ja alaston ase -elokuvat olen nähnyt
viimeksi joskus ennen vuosituhannen vaihdetta, joten niistä ei silleen
ole muistikuvaa, mutta vaikka ihan kivat naurut Hei, me pamputetaan!
(hitto näitä suomenkielisiä nimiä) irrottikin, niin silti jotenkin on
helppo ymmärtää, miksei tämä suurta menestystä saanut aikaan.
Jaksoja on siis vain kuusi, sillä tuottajat lopettivat sarjan
lyhyeen, mitä oikeastaan pidän ihan vain hyvänä asiana, sillä jaksot,
jotka kulkevat melkein minuuttiaikataululla samaa rataa (en oikeasti
ottanut aikaa, mutta siltä tuntui). Ensin columbomaisesti
näytetään rikos ja sitten nähdään Drebinin ja Hockenin
poliisityöskentelyä, joka jossain vaiheessa johtaa poliisiaseman
laboratorioon ja sitten vielä kaikkitietävän kengänkiillottajan Johnnyn
(William Duell) luokse hakemaan ne ratkaisevat tiedot ja sitten jakson
lopussa homma pistetään sievästi pakettiin. Tämä siis tapahtuu ihan
joka jaksossa. No, onneksi sarjan tärkein anti ei olekaan siinä itse
tarinassa, vaan enemmän sarjassa viljellyssä slapstick-huumorissa, jonka
varjolla sarjassa voikin tapahtua melkein mitä tahansa. Parodiaa
kohdistettiin moniin poliisisarjoihin ja vaikka en tuon ajan ja vähän
varhempia poliisisarjoja katsonutkaan, niin hauskoja tilanteita
yhtäkaikki. Sarja tarjoaakin paikoitellen ihan mojoviakin nauruja ja
varsinkin dialogipuolella oli monia huippuhetkiä, mutta tämä johtui
osaltaan myös siitä, että näitä samoja ei joitakin one- tai
two-linereita lukuun ottamatta toistettu liiaksi, sillä toistossa oli
ehkä sarjan suurin miinus. Kyllä, minua vähintäänkin huvitti
poliisilaitoksen laboratorion toiseen huoneeseen meneminen tai
kengänkiillottaja, jolta sai tiedon kuin tiedon käypää hintaa vastaan,
mutta kun samat asiat toistettiin jaksosta toiseen, niin ei minulla
loppujaksoissa jaksanut enää niin naurattaa, varsinkin kun Drebinin ja
Johnnyn sananvaihdot eivät olleet luonteeltaan humoristisia, vaan se
huumori perustui nimenomaan siihen, että kengänkiillottajalla ylipäätään
oli moisia tietoja. Sarjassa oli myös paljon muita toistettuja vitsejä
(esim. loppujäätyminen, hissi), jotka kokivat sarjan edetessä pientä
inflaatiota. Sitten taas vitsit, joita kuultiin tai nähtiin vain kerran
(jotkut tietyt pidemmät dialogit esimerkiksi) tai jotka perustuivat
nokkeliin sanaleikkeihin (harrastan itsekin näitä), naurattivatkin
sitten enemmän ja onneksi niitäkin oli sen verran tarpeeksi, että
selvästi positiivisen puolelle sarja jäi. Kokonaisuudessaan kyllä tuli
sellainen olo, että Hei, me pamputetaan! (AAAARGH!) kuuluu juuri niihin sarjoihin, joita ei pidäkään katsoa putkeen, vaan nimenomaan paloittain.
Leslie Nielsenin show'han tämä oli ja ilman häntä sarja olisikin
luultavasti voinut olla köyhempi ja itse asiassa en ole nyt täysin varma
siitä, etteikö sarja olisi nimenomaan suunniteltu niin, että Nielseniä
alun perinkin kaavailtiin pääosaan. Välillä pieniä hymynkareita hänessä
oli kyllä havaittavissa joidenkin vitsien aikana, mutta pääosin hän
kuitenkin hoiti hommansa juuri niin naama peruslukemilla kuin ZAZ-tiimi
on tarkoittanutkin, eikä Alan North yhtä vakavailmeiseksi tarkoitettu
poliisikapteenina kakkoseksi jäänyt, minkä vuoksi juuri näiden kahden
väliset dialogit maittoivatkin. Lepää rauhassa, herra Nielsen, me
luotamme teihin!
Mukana menossa oli sitten näyttelijöitä, jotka eivät välttämättä
olleet tuttuja, mutta ainakin näyttivät tutuilta ja yksi tällaisista oli
ainakin viimeisessä jaksossa Viciä näytellyt Dick Miller, joka olisi
melkein käynyt hieman nuoremmasta Robert De Nirosta, sekä Al Ruscio,
joka on ollut kyllä monessa mukana, mutta en ole kuitenkaan ihan varma,
mistä hänet tuntisin. Mukana menossa myös Frendeissä Joeyn isää
näytellyt Robert Costanzo sekä – kyllä, oikeasti – itse David Schwimmer,
jonka tosin tunnistin vasta luettuani asiasta IMDB:stä (eli pistin
ensimmäisen jakson uudestaan pyörimään vain nähdäkseni hänet).
Pisteitä: 3,5/5
PS. En nyt uusintakatselulla viitsinyt pistää pyörimään, mutta sarjan
kommenttiraita, jolla puhuu ZAZ-tiimi, on muuten todella hauska.
PS2. Nyt tällä viikolla on Nielseniä muisteltu yhdessä jos toisessakin verkkojulkaisussa ja niiden joukosta löytyi myös Nielsenin tähdittämä PAF-mainos. Hillitön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti