Alkuperäinen nimi: Suspiria
Ohjaus: Dario Argento
Käsikirjoitus: Dario Argento, Daria Nicolodi
Pääosissa: Jessica Harper, Stefania Casini, Alida Valli
Valmistusmaa: Italia
Ilmestymisvuosi: 1977
Kesto: 94 min
Suzy Bannion (Jessica Harper) matkustaa Yhdysvalloista Länsi-Saksaan
saadakseen tanssikoulunsa päätökseen yksityisessä tanssikoulussa. Hän
saapuu kouluun illansuusta samalla hetkellä, kun ovesta tulee joku
tyttö, Pat (Eva Axén), hirveässä paniikissa, joka katoaa juosten
metsään. Suzy ei kuitenkaan pääse sisälle taloon, koska ovisummerin
kautta hänelle ilmoitetaan, ettei hänen tulostaan tiedetä mitään.
Seuraavana päivänä hänet kuitenkin otetaan vastaan hieman
ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä talon henkilökunta on saanut juuri
kuulla, että Pat on murhattu. Suzy asettautuu vähitellen taloon, mutta
pian hän saa huomata, että koulun henkilökunnalla on jokin hyvin
tummanpuhuva salaisuus...
Kuukauden WANHAksi valikoitui tällä tämä elokuva, josta en ollut
kuullut mitään ennen kuin otin sen käteeni vuosia sitten käteeni
kaupasta ja ostopäätökseen vaikutti eittämättä elokuvan kotelon sinänsä
huomiota herättävä etukansi. Vaikka muistelisinkin, etten saanut tästä
ihan yhtä paljon irti kuin nyt, niin joka tapauksessa kiinnostus Dario
Argenton, josta en myöskään ollut kuullut ennen tätä elokuvaa, elokuvia
kohtaan oli syntynyt ja vaikka kaikki häneltä näkemäni elokuvat (ei
niitä nyt ihan niin montaa ole) eivät olekaan iskeneet ihan samalla
tavalla kuin tämä, niin tuo kiinnostus on silti säilynyt ja niinpä
suunnitelmissani onkin jatkaa hänen elokuviensa kartoitusta tästä
eteenpäinkin. Mitä tulee sitten tähän elokuvaan, niin tosiaan
muistelisin, että ensimmäisellä katselukerralla olisin ollut tyyliin
3-3,5 pisteen vaiheilla (vaikeaa muistaa tarkalleen, kun ei ole mitään
konkreettista pisteytystä missään, mutta nyt Suspiria – tappavat huokaukset maittoi ainakin hyvin.
En muistanut etukäteen elokuvan juonesta juuri mitään pienenpieniä
paloja lukuun ottamatta, joten siksikin elokuvaa oli varsin jännittävä
seurata. Alussa minulla oli kyllä pienet epäilykset asian suhteen, kun
päästiin Patin ja hänen ystävänsä murhakohtaukseen, sillä tämä kohtaus
oli leikattu jotenkin todella oudosti, mikä näkyi parhaiten siinä
puukotuksessa ja juuri sitä edeltävissä tapahtumissa. Kohtaus oli
kuitenkin harvinainen raaka ja edusti muutenkin hyvin paikkaansa
elokuvassa, sillä tämän jälkeen siirrytään jokseenkin pitkäksi aikaa
rauhallisimmille vesille, mutta kun tietää alun murhakohtauksen
ansiosta, että siellä taustalla vaanii jotain todella pahaa, niin näitä
rauhallisiakin jaksoja katsoessa pieni jännitys pysyi hyvin koossa.
Kuitenkin näiden hiljaisempien jaksojenkin välille mahtui pieniä
pelotteluhetkiä, joten elokuva ei päässyt kuitenkaan lässähtämään.
Elokuvan lähetessä loppuaan näitä säikyttelykohtauksia alkoi tulla yhä
tiheämmässä tahdissa saaden huippunsa ihan viimeisissä kohtauksissa ja
kyllä minua vähän pelottikin Jessican puolesta. Elokuvassa tapahtui
todella paljon outoja asioita, jotka olivat tietyllä tavalla myös
kiehtovia. Elokuvan loppuratkaisu oli juuri sopiva tällaiseen elokuvaan.
Erikseen pitää mainita elokuvan lavasteet, jotka olivat hyvin
surrealistisen oloisia monin paikoin ja välillä talojen käytävät ja
seinät näyttivät siltä kuin olisi sukeltanut johonkin omituiseen
optiseen illuusioon, vaikka sinänsä seinät paikoillaan pysyikin. Itse
asiassa joissakin lavasteista en edes ollut täysin varma, olivatko ne
rakennettuja vai vain maalattuja näyttämään oikeilta rakennelmilta.
Minulle tuli mieleen nimenomaan näiden lavasteiden vuoksi, että jos
David Lynch tekisi täysverisen kauhuelokuvan, niin lopputulos voisi
näyttää joltain tällaiselta.
Vielä pitää nostaa esiin yksi asia: elokuvan musiikki. Goblinin
musiikki oli omiaan tähän elokuvaan ja oli hyvin nostamassa jännittävää
ja paikoitellen jopa pelottavaa tunnelmaa melko yksinkertaisella, mutta
sitäkin toimivammalla musiikilla. En ole oikein koskaan harrastanut
elokuvien soundtrackeja, mutta tämän elokuvan soundtrack minun oli
saatava käsiini heti elokuvan nähtyäni, mikä ei onnistunut niin
helposti, kun en tuolloin ostanut mitään ulkomaisista verkkokaupoista,
mutta lopuksi eräs pieni(?) suomalaisesta verkkokaupasta löysin tämän
virallisen soundtrackin ja niinpä tästä soundtrackista tulikin
ensimmäinen omistamani soundtrack ja ainoa sellainen, jonka olen oikein
hakemalla hakenut käsiini. En ole kokeillut, mutta en suosittele
kuuntelemaan soundtrackia täysin säkkipimeässä kovinkaan pitkään...
paitsi jos haluatte valvoa koko yön, kun ette uskalla nukkua. Sinänsä
harmi, että Goblinin muihin Argenton filmeihin tekemät musiikit eivät
ole ihan samalla tavalla tehneet vaikutusta.
Näyttelijät tekivät kauttaaltaan ihan hyviä roolisuorituksia, eikä
minulla ole pahaa sanottavaa yhdessäkään. Jessica Harper oli ihan
tarpeeksi hyvä pääosaan eli tarpeeksi uskottavantuntuinen, vaikka
sinänsä melko perinteinen rooli kauhuelokuvan sankarittarena hänellä
olikin. Koulun henkilökunnan jäseniä näytelleiden joukossa oli myöskin
ihan hyviä näyttelijöitä ja parhaimpina esiin nousivatkin
tanssinopettaja Tanner (Alida Vali) ja koulun varajohtaja Madame Blanc
(Joan Bennett).
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti