Alkuperäinen nimi: Poltergeist
Ohjaus: Tobe Hooper
Käsikirjoitus: Steven Spielberg, Michael Grais, Mark Victor
Pääosissa: Craig T. Nelson, JoBeth Williams, Beatrice Straight
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1982
Kesto: 109 min
- You've never done this before.
- Neither have you.
- You're right. You go.
TV menee itsestään päälle. Perheen nuorin tyttö Carol Anne (Heather
O'Rourke) kävelee unissaan tv:n eteen, jonka välityksellä henget puhuvat
hänelle. Huonekalut liikkuvat itsestään. Henget tulevat tv:n läpi.
Aluksi Freeling suhtautuu näihin tapahtumiin huumorilla ja epäillen,
mutta kun eräänä myrsky-yönä henget sieppaavat lastenhuoneen komeron
kautta Carol Annen, hänen vanhempiensa on tehtävä kaikkensa saadakseen
Carol Annen takaisin ja henget kukistettua...
Jälleen kerran on yksi pala elokuvahistoriaa saatu paikoilleen, sillä
en ole täysin varma, olenko nähnyt tätä elokuvaa ennen, vaikka
toisaalta olinkin pitkän aikaa jo toivonut näkeväni tämän. Kuitenkin
hyvin hämärä muistikuva minulla on tv-lumisateen edessä istuvasta
pikkutytöstä, joten sikäli olen saattanut nähdä tämän joskus
varhaisteininä, mutta toisaalta sitten samaa ideaa on kopioitu varmasti
myöhempiinkin elokuviin ja sittenhän on se tv-sarjakin, jota yritin
ainakin vähän aikaa katsoa silloin joskus, kun muistaakseni tuli samalla
ohjelmapaikalla kuin Salaiset kansiot. Jotenkin tuli tätä
elokuvaa katsoessa mieleen, että vaikka se ei ollutkaan lainkaan huono
elokuva nytkään, niin luultavasti Poltergeist olisi iskenyt vieläkin
paremmin joko teininä tai ilmestymisensä aikoihin.
En tiennyt elokuvaa katsoessani katsovani Steven Spielbergin osin
käsikirjoittamaa elokuvaa (tiesin hänen kyllä olleen tuottajana), mutta
siitä huolimatta jo elokuvan aikana ajattelin, että Spielbergin
kädenjälki on ollut vahva. Nimittäin minusta tuntui siltä, kuin olisin
katsonut pelottavampaa versiota Kolmannen asteen yhteydestä,
vaikka ne avaruusoliot olivatkin vaihtuneet poltergeist-henkiin.
Nimittäin: Lähiöperhe? CHECK! Lapsi katoaa? CHECK! Lapsen etsiminen,
henkien kohtaaminen ja lopulta lapsen takaisin saaminen? CHECK! Okei,
ehkä vedin vähän mutkia suoriksi, mutta elokuvassa oli tosiaan monia
Spielbergille tyypillisiä ominaisuuksia, vaikka olikin vedetty selvästi
muita lähiöperhekuvauksia (esim. Kolmannen asteen yhteys ja E.T.)
pelottavammaksi. Tai siis, elokuva ei varsinaisesti pelottanut minua,
mutta se johtuu luultavasti vain siitä, että tähän ikään mennessä olen
ehtinyt nähdä jo melkein kaiken, mitä kauhuelokuvilla on tarjottavanaan
ja saadakseen minut todella pelkäämään elokuvassa pitäisi olla jatkuva
jännitys päällä, mutta tässä elokuvassa tuli niitä rauhallisia jaksoja
ihan liikaa, jotta se jännitys olisi koko ajan pysynyt päässä. Kun
sitten monesti tapahtumat tapahtuivat lähinnä silloin, kun elokuvan
henkilöt niin halusivat, niin ei se oikein ollut omiaan nostamaan
jännitystä, vaikka he eivät juuri kyenneet vaikuttamaankaan tapahtumien
sisältöön. Kuitenkin sinänsä erikoinen piirre näissä
poltergeist-hetkissä oli se, että vaikka ne eivät pelottaneetkaan, niin
ne ei myöskään tuntuneet huonoilta tai aiheuttaneet tahatonta komiikkaa.
Toisin sanoen nämä henget ja niiden toimet tuntuivat jotensakin
mielenkiintoisilta, vaikka pelottavuuskerrointa ei juuri ollutkaan.
Okei, myönnettäköön: Elokuvan loppujaksolle, kun luuli kaiken toiminnan
jo loppuneen, oli onnistuttu lataamaan ihan jännittävääkin menoa, kun
tapahtumat tosiaan tulivat aika puskista ja alettiin vyöryttää
vaarallisia tilanteita toinen toisensa perään ilman taukoja, niin olihan
se ihan kivaa katseltavaa ja sitä ehti jopa jo miettiä, että päättyykö
kaikki sittenkään niin hyvin kuin hetki sitten oli annettu ymmärtää.
Sitä en vain tajunnut, miksi perheen äiti antoi lastensa mennä nukkumaan
omiin sänkyihinsä vielä kertaalleen kaiken tapahtuneen jälkeen,
vakuutteli se vanha rouva Tangina (Zelda Rubinstein) mitä hyvänsä. Mistä
noin yleisesti tykkäsin, oli se seikka, että elokuvan henkilöiltä
puuttuivat ne periksiantamattomat epäilykset eli kun jotain outoa
tapahtui, sitä ei yritettykään oikein kenenkään toimesta selittää
tieteellisesti, vaan heti uskottiin kyseessä olevan jokin henki; niillä
tutkijoilla kyllä oli omat epäilyksensä, mutta samalla usko siihen, että
henkien olemassaolo oli kuitenkin vähintäänkin mahdollista.
Tiedättekö, mikä minusta oikeasti tuntui vähän pelottavalta? Carol
Annea näytellyt Heather O'Rourke. Hänen katseessaan oli vain jotain
sellaista, mikä tuntui aika hyytävältä jopa silloin, kun hän hymyili tai
oikeastaan nimenomaan juuri silloin. Niinpä olikin suorastaan vähän
pettymys, kun hän katosi sinne komeron kätköihin ja jouduttiin jatkamaan
elokuvaa ilman häntä. Ehkä olin vain odottanut hänen sekoavan jossain
vaiheessa tv:tä tuijottaessaan, että olin mieltänyt hänet pelottavaksi,
mene ja tiedä. Muista näyttelijöistä ei kukaan erityisemmin jäänyt
mieleen.
Pisteitä: 3,5/5
PS. Vasta etsiessäni äsken tätä kirjoitusta varten tietoja tästä
elokuvasta sain tietää, että tälle elokuvalle on pari jatko-osaakin,
jotka menivät saman tien hankintalistalle, vaikka en tietenkään usko,
että ne pystyisivät viihdyttämään edes tämän verran. Kuitenkin tämän
elokuvan tapahtumat olivat sen verran kiinnostavia, että haluan tietää,
miten tämä jatkuu, varsinkin kun kakkososa nimensä perusteella antaa
vastauksia erääseen asiaan, mitä olin jäänyt pohtimaan tätä osaa
katsoessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti