torstai 18. marraskuuta 2010

Paholaisen talo

Alkuperäinen nimi: The Legend of Hell House
Ohjaus: John Hough
Käsikirjoitus: Richard Materson
Pääosissa: Roddy McDowall, Pamela Franklin, Clive Revill
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1973

Kesto: 90 min

- Isn't it just another so called haunted house?
- It's the Mount Everest of haunted houses.
 
Fyysikko Lionel Bartlett (Clive Revill) saa tehtäväkseen lähteä tutkimaan kummitustaloa, johon lähetettiin aikoinaan retkikunta, jossa kuoli kahdeksan ja vain yksi selvisi elossa: Benjamin Fischer (Roddy McDowall), joka on mukana myös tässä uudessa retkikunnassa, johon kuuluvat myös Bartlettin vaimo Ann (Gayle Hunnicutt) sekä Florence Tanner (Pamela Franklin), jolla on psyykkisiä voimia. Kun he sitten astuvat taloon ja outoja asioita alkaa tapahtua, jokaisella on teoriansa näistä tapahtumista, mutta mikä onkaan totuus...
Tämä elokuva kuuluu siihen noin tusinan joukkoon, jotka tilasin tammikuussa Arimanista, jossa tuotteisiin, joita kutakin tuotetta saattoi olla vain yksi kappale, tuli joka viikko 10% lisää alennusta ja nämä elokuvat on ostettu heti sen viikon alkajaisiksi, kun alennusprosentti oli 80% (hyvä, että tein näin, sillä seuraavalla viikolla -90% kohdalla oli vain ”muutamia” tuotteita verrattuna siihen hetkeen, kun minä tilasin). Ja kyllä, luitte oikein: ostin tämän noiden muiden muassa tosiaankin tammikuussa eli nyt marraskuun puolivälin jälkeen olen vihdoin päässyt tämän vuoden aikana ostettujen elokuvien kimppuun, mitä tulee normaaliin hankintajärjestyksessä katsomiseen (muutaman poikkeuksen olen kyllä tehnyt esimerkiksi Saw-elokuvien kohdalla). Joo, onhan näitä elokuvia jokunen kertynyt... no se siitä.

Mitä tulee näihin tilattuihin elokuviin, niin suurimman osan noista elokuvista tuli ostettua melkein puhtaasti vain nimen perusteella (kun hinnat 1-2,50 euron luokkaa, niin ei ollut juuri motivaatiota nirsoilulle). Tämäkin elokuva tuli ostettua ilman mitään ennakkokäsitystä elokuvasta, vaan elokuva lähti tilaukseen ihan vain sillä perusteella, että nimen perusteella tämä oli kauhua ja se riitti. Niinpä en oikein tiennytkään mitä odottaa (esimerkiksi luulin elokuvaa vähän tuoreemmaksi tapaukseksi) ja elokuva olisi hyvinkin saattanut olla oikeinkin jännittävä kauhuelokuva tai sitten umpikehno. No, ei Paholaisen talo ollut kumpikaan, vaan asettuu johonkin siihen välimaastoon.

En tiedä, johtuuko tämä siitä, että näitä kauhujuttuja on nähty jo niin monta, kuten myös kummitustalo-teemaa hyödyntäviä sellaisia, ettei tämä sinänsä kunnolla säväyttänyt oikeastaan kertaakaan, eikä tässä sinänsä ollut mitään sellaista, mikä olisi (positiivisessa mielessä) erottanut elokuvan tuhansista muista vastaavista. Toisin sanoen omaperäisyyttä tässä ainakaan säikyttelyn osalta ei ollut juuri nimeksikään, vaan samat tutut ovien paukuttelut ja tavaroiden leijailut ja hajottamiset tapahtuivat tässäkin. Kuitenkin elokuvan henkilöt olivat keskenään sen verran erilaisia, että elokuvan pystyi kuitenkin varsin vaivatta katsomaan (lähes) loppuun asti, vaikka sinänsä mitään erikoista ei tapahtunutkaan. Tähän viihdyttävyyteen vaikuttivat vahvasti näiden tutkijoiden (sinänsä surkuhupaisat) keskinäiset kahnaukset ja toistensa syyttelyt, jotka tapahtuivat kaikkien outojen asioiden välissä. Eihän niillä elokuvan lopun kannalta ollut suurtakaan merkitystä, mutta toivatpahan edes hieman lisäväriä muuten niin tavanomaiseen kummitustaloelokuvaan, mutta sitten lopussa jotain meni pieleen.

Nyt minun on kerrottava, minkälaisen mielleyhtymän sain elokuvan loppuratkaisusta (sisältää spoilerin siitä loppuratkaisusta). Kuvittelin mielessäni Monty Pythonin jäsenten aikovan tehdä vakavasti otettavaa kauhuelokuvaa, millainen tämä kuitenkin oli pääosin. Sitten lopun he olisivat päättäneet vetää kunnolla läskiksi niin, että ruutuun tulisi tarinan kannalta täysin ulkopuolinen Monty Python -hahmo, joka viheltäisi pelin poikki sanomalla ”This has become far too silly!”, sillä sellaiselta elokuvan loppuratkaisu tuntui: pöhköltä. Itse asiassa oikeastaan mikään suomen kielen vastine ei oikein vastaa sitä tunnetta, mikä minulla päällimmäisenä oli mielessä, vaan elokuvan loppua kuvasti nimenomaan parhaiten sana ”silly” montypythonmaisesti lausuttuna. Talossa kummittelee, koska kummitus kärsi alemmuuskompleksista pienen kokonsa vuoksi. Jeejee! Jos taas olen tulkinnut väärin tämän jalkaproteesijutun niin, että se olisi ollut vain yksi osatekijä tähän kaikkeen, niin silloin koko jalkajuttu olisi vieläkin naurettavampi. Ei näin, pojat!

Mitä tulee näyttelijöihin, niin luultavasti koska tämä on niin vanha elokuva, päähenkilöt autiotalossa ovat selvästi aikuisia eli lähempänä keski-ikää kuin teinivuosia, mikä oli ihan kiva juttu. Yksikään näyttelijöistä ei sinänsä tarjonnut mitään erikoisen mieleenpainuvaa roolisuoritusta, mutta sen verran täytyy kuitenkin sanoa Roddy McDowallista, että vaikka olen nähnyt hänet ”hiljattain” neljässä muussakin elokuvassa, niin en millään tahtonut tunnistaa häntä (luulin häntä koko elokuvan ajan Bartlettiksi); ehkä se johtui siitä, että hänellä oli tällä kertaa paljon vähemmän karvoja päässään.

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti