maanantai 22. marraskuuta 2010

12 apinaa

Alkuperäinen nimi: Twelve Monkeys
Ohjaus: Terry Gilliam
Käsikirjoitus: David Webb Peoples, Janet Peoples
Pääosissa: Bruce Willis, Madeleinen Stowe, Brad Pitt
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1995

Kesto: 124 min

- Look at them. They're just asking for it. Maybe the human race deserves to be wiped out.
- Wiping out the human race? That's a great idea. That's great. But more of a long-term thing. I mean, first we have to focus on more immediate goals.
 
Outo virus on tappanut 99% ihmisistä, pakottanut selviytyjät maan alle ja nostanut eläimet maailman valtiaiksi. James Cole (Bruce Willis) on tuomittu lukuisista väkivallanteoista vankilaan, mutta hänen vangitsijansa tarjoavat hänelle mahdollisuuden lyhentää tuomiotaan lähettämällä hänet menneisyyteen, jossa hänen täytyy kerätä informaatiota 12 apinan armeijaksi itseään kutsuvasta aktivistijoukosta, jonka syyksi ihmiskunnan tuho on laitettu, mutta kaikki ei mene kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan...

Olen nähnyt tämän elokuvan tätä ennen kaksi kertaa ja kertojen välissä on ollut niin paljon aikaa, että joka kerralla katsomiskokemus on ollut lähestulkoon uudenveroinen ja niin oli asianlaita tälläkin kertaa, vaikka joitakin pikkuasioita muistinkin. Olen muistaakseni aiempinakin katselukertoina pitänyt tätä erittäin hyvänä elokuvana ja vaikka tuossa pelkäsinkin, että aika olisi kullannut muistoja, niin edelleen 12 apinaa iski ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin, vaikka en ihan mestariteokseksi luokittelisikaan.

Elokuva alkaa hidastuksella lentoasemalla ja vaikka henkilöt peruukkiensa takaa muistinkin, niin mitään muistikuvaa minulla ei ollut, miten sinne päädyttiin ja sen selvittäminen monivaiheisten tapahtumien kautta oli tehty hyvin jännittäväksi seurata. Tarina siten olikin varsin kiinnostava ja vaikka elokuva kestikin yli kaksi tuntia, niin aika ei missään nimessä käynyt tylsäksi, vaan tapahtumat seurasivat toisiaan, jos ei nyt täydellä temmolla koko ajan, niin kuitenkin niin, ettei paikoilleen jääty lusmuilemaan kovin pitkiksi ajoiksi. Aikamatkustusjutut ovat aina hankalia, mutta tässä elokuvassa se oli hoidettu oikeastaan niin hyvin kuin näin maalaisjärjellä voi ajatella eli suuria aikaparadokseja ei muodostunut. Kaikkien tulevaisuuden (vai nykyisyyden?) maailmassa tiedettyjen asioiden alkuperät ja lähteet tulevat hyvin ilmi menneisyysjaksoissa, vaikka katsoja onkin jokseenkin samassa asemassa tulevaisuuden päättäjien kanssa eli jos nämä päättäjät luulevat jotain, niin myös katsoja luulee samoin. Toisin sanoen kun nämä päättäjät elävät väärässä uskossa jonkin asian suhteen, niin myös katsojaa viedään kuin pässiä narussa, kunnes jossain vaiheessa asioiden todellinen laita paljastuu. Jos jokin jäi minua hieman kaivelemaan, niin tämä Kathrynin ”ihan kuin olisin tuntenut sinut aina” -juttu oli aika hölmö. Joku voisi tietenkin ruinata siitä, kuinka lopussa viedään vähän niin kuin matto jalkojen alta jokseenkin täysin puskista tulleella loppuratkaisulla, mutta minä kyllä pidin siitä ja minusta se sopi hyvin koko elokuvaan. Kokonaisuudessaan varsin hyvää scifiä, jossa toiminnan osuus on jätetty melkoisen minimiin... ja hyvä niin.

Elokuvan lisämateriaalina ollut kiinnostava making of -dokumentti (mitä nyt puolen tunnin katselusta voi päätellä, koko pituus dokumentille on puolitoista tuntia) kertoo, että Willis halusi pienen särön Die Hard -imagoonsa ja siksi hän suostui tähän elokuvaan normaalia pienemmällä summalla, mutta kyllä mielestäni se Die Hard -tausta paistoi välillä läpi, vaikka ei ollutkaan ihan samanlaisessa antisankariasemassa kuin aiemmin, mutta silti sopi rooliinsa varsin hyvin. Tuossa making ofissa tosin näytti siltä kuin Willis olisi näyttelemisen lisäksi osallistunut myös jossakin määrin omien kohtaustensa ohjaamiseenkin. Brad Pittin kanssakin tuotantotiimillä oli käynyt tuuri, sillä elokuvaa tehtäessä Pitt oli vasta nouseva tähti ja siten hänet saatiinkin mukaan verrattain pienemmällä summalla, mutta elokuvan valmistuttua Pitt oli jo suuri tähti. Pitt oli kyllä loistava hullu. Mukana menossa David Morse ja Lisa Gay Hamilton (Oikeus ja kohtuus)

Pisteitä: 4/5

PS. Mitä tosiaan tuota making ofia (The Hamster Factor and Other Tales of Twelve Monkeys) ehdin aamulla katselemaan puolisen tuntia, niin kyseessä on tosiaan jo sen perusteella harvinaisen hyvin tehty, eikä homma mene miksikään pelkäksi kaikkien kehumiseksi, vaan mukana on 12 apinan tekoprosessin esittelyn lisäksi myös sitä raakaa maailmaa, jota elokuvien tekemisen maailmaan kuuluu ja sekös vasta mielenkiintoista olikin. Toivottavasti loppuosa on yhtä kiinnostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti