keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Uneton Seattlessa

Alkuperäinen nimi: Sleepless in Seattle
Ohjaus: Nora Ephron
Käsikirjoitus: Nora Ephron, David S. Ward, Jeff Arch
Pääosissa: Tom Hanks, Meg Ryan, Ross Malinger
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1993

Kesto: 101 min
 

- It's easier to be killed by a terrorist than it is to find a husband over the age of 40!
- That statistic is not true!
- That's right it's not true, but it feels true.
 
Sam Baldwin (Tom Hanks) on juuri menettänyt vaimonsa ja hänen nuori poikansa Jonah (Ross Malinger) äitinsä. Sam päättää muuttaa Jonahin kanssa surua pakoon Seattleen, mutta Samin suru ei ota laantuakseen edes puolentoista vuoden päästä. Niinpä Jonah ottaa ohjat omiin käsiinsä ja soittaa isänsä puolesta radio-ohjelmaan, jossa hän toivoo isälleen uutta vaimoa. Lopulta radiojuontaja tohtori Marcia Fieldstone (Caroline Aaron) saa Samin langan päähän, minkä jälkeen Sam saa kasoittain postia vaimoehdokkailta. Ohjelman on kuullut myös Baltimoressa asuva Annie Reed (Meg Ryan), joka on vasta kihlautunut, mutta joka liikuttuu niin kovasti Samin kertomuksesta, että alkaa rakastua tähän, vaikka hän ei ole koskaan nähnytkään tätä. Kun Sam on hyvin vastahakoinen tapaamaan hänelle kirjoittaneita, löytävätkö he koskaan toisiaan?

Kuten Punaisen Lokakuun metsästyksen suhteen, niin myös tämän elokuvan kohdalla kuvittelin elokuvan löytyvän 1001 elokuvaa -kirjasta. Miksi? No, en ole ihan varma, mutta luulen osasyynä olleen se, että tämä elokuva on ensimmäisiä näkemiäni romanttisia komedioita, ja kun se on vieläpä varsin menestynyt tapaus ja minäkin siitä muistaakseni pidin, niin ajattelin, että pakkohan tämän on siinä kirjassa olla, mutta eipä ollutkaan. Nyt kun jälleen kerran katsoin tämän (olen nähnyt tämän kaiketi ainakin kahdesti aiemmin), niin huomasin, että moni muistamani asia ei elokuvassa ollutkaan. Ei sillä, Uneton Seattlessa on siitä huolimatta ihan hyvin tehty romanttinen komedia, vaikka ruinaamisenkin aihetta löytyi.

Tarina nyt ei ehkä ole sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta en voi kieltää, etteikö toteutus olisi onnistunut melkoisen hyvin, kun minutkin onnistui pääosin voittamaan puolelleen. Elokuvan parasta antia oli ehdottomasti sen dialogi, mikä oli napakkaa, hyvin kirjoitettua ja lisäksi monin paikoin jopa hauskaa, oli kyse sitten Samin ja Jonahin välisistä keskusteluista tai Samin ja hänen ystäviensä keittiöpöydän äärellä käymistä jutuista; itse asiassa tämä Likainen tusina -keskustelu oli yksi elokuvan parhaimmista kohtauksista ja sai minut nauramaan toden teolla. Myös Annien ja Betsyn väliset dialogit olivat hauskoja. Lisäksi jotain siinä Samin kokemassa tuskassa oli niin aidon oloista, että minun kävi oikeasti häntä vähän sääliksi ja muutenkin niin Sam ja Annie tuntuivat kovin aidoilta, mihin eittämättä auttoi myös hyvin tunnelmallinen musiikkikin. Tässä oli elokuvan suurimmat hyvät puolet ja näiden ansiota elokuva olikin pääosin positiivinen kokemus.

Vaikka nyt vähän valitusta tuleekin, niin älkää antako tämän liikaa hämätä; monesti nämä tässä kappaleessa mainitut ongelmat olivat kuitenkin melko vähäisiä, vaikka itsellä vähän pistikin silmään. Ensinnäkin, kun nyt kuitenkin oli alusta asti selvää, että Sam ja Annie löytävät jossain vaiheessa toisensa, niin koko Victoria-kuvion olisi voinut hyvin heivata romukoppaan, sillä vaikka sillä kuinka haluttiin näyttää sitä, kuinka Jonah ei isänsä uudesta naisystävästä pitänyt, niin silti Victoria tuntui lähinnä täytteeltä. Victorian (Barbara Garrick) olisi voitu hyvin korvata esimerkiksi tohtori Fieldstonen radio-ohjelmalla, jonne Sam olisi voinut soittaa myöhemmin omin päinkin (itse asiassa olin muistellut, että näin olisi käynyt), minkä johdosta se Annien ihastuminen ja rakastuminen olisi sitten alkanut kunnolla kasvaa, eikä vain sen yhden puhelun perusteella, joka kaiken lisäksi lähes kokonaan toistettiin kaksi kertaa. Pidin kyllä sinänsä elokuvan lopusta, mutta jotenkin olisin toivonut Samin päätyvän näköalatasanteelle siksi, että hänkin olisi halunnut nähdä Annien (esim. Anniekin olisi voinut soittaa siihen radio-ohjelmaan puhumaan Samista). Nyt tällaisenaan elokuvan loppu ei aiheuttanut mitään ”Awww! He saivat toisensa!” -fiilistä, vaan mielessä vain oli aika neutraali ajatus siitä, että näinhän sen tulikin päättyä.

Tom Hanks ja Meg Ryan olivat kuitenkin ihan hyviä ja itse asiassa minulla Hanksia katsoessa tulikin mieleen, että onko tuossa tosiaan se sama mies, jota katselin vain jokunen elokuva sitten Forrest Gumpissa, sillä niin paljon erilaisempi hänen hahmonsa tässä elokuvassa oli, että tuntui melkein uskomattomalta, että hän pystyi eläytyä yhtä vahvasti näinkin erilaisiin rooleihin. Tässäkin elokuvassa kun Hanks oli varsin vakuuttavana. Annien veljenä Dennisinä nähdään muuten Frasierin Nilesina paremmin tunnetuksi tullut David Hyde Pierce, joka oli kyllä Dennisinä niin Niles kuin hän vain voi olla.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti