Ohjaus: Don Taylor
Käsikirjoitus: Stanley Mann, Mike Hodges
Pääosissa: Jonathan Scott-Taylor, William Holden, Lee Grant
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1978
Kesto: 107 min
- The day will come when everyone will know who you are but that day is not yet.
- What you mean who I am?
Robert Thornin kuolemasta on kulunut
seitsemän vuotta ja hänen poikansa Damien (Jonathan Scott-Taylor) asuu
setänsä Richardin (William Holden) luona ja käy sotilaskoulua. Hänen
tätinsä Marion (Sylvia Sidney) varoittaa Damienin ottovanhempia Damienin
vaarallisuudesta, mutta nämä eivät usko tätä, ei edes sen jälkeen kun
Marion kuolee seuraavana yönä. Damien itse on murrosiän kynnyksellä ja
hän alkaa viimein tajuta, kuka hän oikeasti on ja millaisia voimia
hänellä on, mutta saadaanko häntä pysäytettyä aiemmin.
Kuten jo ensimmäisen osan arvostelussa
sanoin, olen tainnut nähdä tämän trilogian (itse asiassa elokuvia on
ainakin neljä, joista viimeinen on tehty suoraan tv:lle) joskus
varhaisteininä, mutta juuri mitään muistikuvia minulla ei näistä
elokuvista ole. Niinpä tästäkään elokuvasta en muistanut mitään
etukäteen, joten pääsin aivan tuorein silmin katsomaan tätä osaa ja
vaikka en järin paljon tästä tykännytkään, niin täytyy myöntää, että oli
Kirous kuitenkin odotuksia hieman parempi elokuva.
Tällä kertaa siis ollaan Damienin
varhaisteinivuosissa ja oikeastaan ensimmäinen häiritsevä asia koettiin
heti alkumetreillä: Tämä Marionin purkaus Damienin pahuudesta sillä
perusteella, että Damienin isä Robertkin oli yrittänyt tappaa Damienin;
eikö tällainen toiminta enemmänkin vaikuttaisi siltä ilman muuta tietoa,
että Robert olisi se paha, eikä Damien? Kun sitten tarina pääsi
kunnolla käyntiin, niin myönnän toki, että se oli ihan seurattava
päällisin puolin, ainakin mitä Damieniin itseensä tulee. Siitä taas en
pitänyt oikein yhtään, että heti kun jollakin alkoi olla jotain
todisteita Damienin todellisesta ilmentymästä/henkilöllisyydestä, niin
tiesi heti, että pian nähtiin tuon henkilön kuolinkohtaus, joskin
tästäkin nähtiin yksi poikkeus siinä mielessä, että sitä kuolemaa
saatiin odottaa verrattain pitkään. Nuo kuolinkohtaukset eivät järin
suurta vaikutusta allekirjoittaneessa tehnyt. Damienin tuleminen
tietoiseksi omasta itsestään oli ihan kivaa, mutta ehkä vähän turhan
helposti hän hyväksyi oman kohtalonsa. Tällä kertaa Damienilla oli
enemmänkin apureita ja siinähän sitä menikin elokuva pohtiessa sitä,
että ketkä kaikki mahdollisesti olivatkaan Damienin suojelijoita ja
myönnän, että tässä asiassa koinkin yhden suuren yllätyksen. Noin
yleisesti ottaen elokuva tahtoi jäädä vähän keskinkertaiseksi
katsomiskokemukseksi, varsinkin kun jälleen kerran oli tiedossa, ettei
Damienia saada vielä tässäkään elokuvassa hengiltä.
Damienia näytellyt Jonathan Scott-Taylor
ei ollut roolissaan varsinaisesti huono, mutta ei hänessä ollut myöskään
sellaista karmivuutta, mitä Harvey Stephensissä ensimmäisessä osassa.
Myöskään muissa osissa olleet eivät kunnolla vaikutusta tehneet, vaikka
eivät täysin kehnoja olleetkaan. Sivuosissa nähtiin muun muassa parista
Alien-elokuvasta tuttu Lance Henriksen sekä Beverly Hills 90210:n
yliopiston rehtorina nähty Nicholas Pryor, joskaan sitä ei olisi
tunnistanut, jollei olisi tiennyt.
Pisteitä: 2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti