torstai 30. syyskuuta 2010

The Kids Are All Right

Alkuperäinen nimi: The Kids Are All Right
Ohjaus: Lisa Cholodenko
Käsikirjoitus: Lisa Cholodenko, Stuart Blumberg
Pääosissa: Annette Bening, Julianne Moore, Mark Ruffalo
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010

Kesto: 108 min

- I think you're too old.
- Thanks, Laser.
 
Nicole (tai Nic) ja Julesin (Annette Bening ja Julianne Moore) lapset Joni ja Laser (Mia Wasikowska ja John Hutcherson) ovat molemmat syntyneet saman spermanluovuttaja Paulin (Mark Ruffalo) spermasta ja kun Joni täyttää 18, hän päättää ottaa yhteyttä Pauliin ja lopulta Joni ja Laser lähtevät tapaamaan tätä. Nic ja Jules ei ole järin innostunut asiasta, mutta kutsuvat lopulta Paulin vierailulle. Jules aloittelee maisemasuunnittelubisnestä ja Paul pyytää Julesia työskentelemään uuden talonsa takapihalle, mutta pian kaksikon suhde syvenee joksikin muuksi kuin pelkäksi työsuhteeksi, mikä ei tiedä hyvää...

Alunperin piti käydä katsomassa tämä joskus ensi viikolla eli sitten kun olen katsonut Lostin kolmannen kauden, mutta kun tuli tilaisuus nähdä tämä vähän halvemmalla, kävinkin katsomassa tämän sitten jo eilen. Olin trailerin perusteella mieltänyt tämän sellaiseksi mukavaksi draamakomediaksi, jossa seksuaalisuudesta ei tehdä liian suurta numeroa ja kun muutenkin näkemäni arviot olivat pääosin positiivisia, niin päätin sitten käydä katsastamassa tämän ja olihan The Kids Are All Right ihan hyvä ja hauska tapaus.

Kuten olin ounastellutkin, niin siitä seksuaalisuudesta ei tehty mitään järin suurta numeroa, mutta kyllä Nicin ja Julesin ensimmäinen suudelma tuntui vähän sellaiselta ”Katsokaa nyt, tässä on kaksi vanhaa lesboa!” -meiningiltä ja tähän tunteeseen pääosin käytetty kuvakulma, jonka tarkoitus oli vain näyttää se, että kaksi naista pussaa, mikä loi pientä teennäisyyden makua. Noin muuten parin intiimimmät hetket tuntuivat kuitenkin ihan aidon oloisilta. Niin ja nyt kun tähän napinaan päästiin, niin kyllä minusta Jules vähän turhan helposti tuntui antautuvan Paulille ottaen nyt huomioon Julesin lesbouden. Noin yleisesti ottaen elokuva oli varsin ihana, lämminhenkistä huumoria tarjoava draamakomedia, jota seurasi ihan mielellään. Tuntui välillä todella siltä kuin olisi seurannut normaalin perheen toimintaa ja varsinkin Nicin ja Julesin keskustelut lapsistaan tuntuivat realistisilta. Muutenkin perheen sanailu tuntui pääosin aidolta, mikä todella auttoi pääsemään elokuvaan hyvin sisälle ja mikä toi elokuvaan sellaista mukavaa arkipäivän huumoria. Jonin ja Laserin sekä Paulin ensikohtaaminenkin sujui juuri oikeanlaisen epävarman ilmapiirin vallitessa, ihan kuin tosielämässä. Kuten sanoin, seksuaalisuus ei sinänsä nouse hirveän suureen asemaan, vaan kun Jules pettää Niciä Paulin kanssa, niin siihen ei juuri puututa, että Jules petti Niciä miehen kanssa (no, yhdessä riidassa asiaa sivuttiin, mutta riidoissa nyt yleensäkin sanotaan yhtä ja toista), vaan heidän kriisissään pääasiaksi nousee nimenomaan se, että Jules oli ylipäätään pettänyt Niciä. Parisuhdesotkuista huolimatta elokuva oli pääosin varsin hyväntuulinen, mihin toki vaikutti Paulin puuhastelut Jonin ja Laserin kanssa, mikä puolestaan toi kivaa vastapainoa Julesin ja Nicin ongelmille. Jules ja Nic olivat kuitenkin sen verran hurmaava pari, että vaikka loppuratkaisu olikin ehkä vähän heppoinen (arvasin kyllä jossain vaiheessa, minkä tapahtuman kautta siihen päädytään), niin minulle todella mieleinen.

Olen nähnyt Mark Ruffalon tähdittämiä elokuvia muutaman aiemminkin, mutta en ole tainnut kiinnittää häneen huomiota aiemmin, mutta sen verran karismaa hänessä Paulin roolissa oli, että täytyykin pitää miestä vähän paremmin silmällä, vaikka Paul itsessään olikin vähän ääliö välillä. Julianne Moore ja Annette Bening olivat molemmat uskottavia, minkä vuoksi heidän hahmojensa välinen rakkaus tuntuikin niin aidolta. Lähes koko elokuvan ajan mietin, missä olen nähnyt Jonia näytelleen Mia Wasikowskan aiemmin, mutta vasta kotona selvisi, että en missään, vaan sekoitin hänet Sissy Spacekiin Carriessa. No, nyt kävi näin.

Pisteitä: 4/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Elokuvan alussa en vielä tuntenut hahmoja, joten en ole varma, oliko se Laser vai hänen kaverinsa Clay (Eddie Hassell), jolla oli 69 Eyesin paita päällä. Jommallakummalla sellainen kuitenkin oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti