Ohjaus: Graham Baker
Käsikirjoitus: Andrew Birkin
Pääosissa: Sam Neill, Rossano Brazzi, Don Gordon
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1981
Kesto: 104 min
- Every child still living born between those hours is in mortal danger if, indeed, he has not already been killed.
- Are you suggesting they've been murdered?
- No, no, I am not. I'm stating it as a fact.
Damien Thorn (Sam Neill) on jo aikuinen
ja johtaa perheyrityksensä suureen menestykseen, mikä tekee hänestä
aikansa mahtimiehen. Yhdysvaltain Englannin suurlähettiläs tappaa
itsensä, mihin Damien kätyreineen myötävaikutti, ja Damien nostetaan
uudeksi suurlähettilääksi ja hän palaa Lontooseen. Samaan aikaan
tähtimerkit osuvat kohdilleen, mikä ennustaa Kristuksen toisen syntymän
olevan lähellä ja vieläpä tapahtuvan Lontoossa ja Damien tekee kaikkensa
saadakseen Kristuksen uuden tulemisen estettyä ennen kuin on liian
myöhäistä. Samalla eräs munkkikunta aktivoituu ja aikoo saada Damienin
hengiltä seitsemällä tikarilla, jotka ovat monien mutkien kautta
päätyneet heidän haltuunsa...
Eilen bongatessani Omen IV
-elokuvan olemassaolon tulin samalla spoilaantuneeksi tämän elokuvan
loppuratkaisusta, mutta vaikka en olisi sitä huomannutkaan, niin osasin
aavistaa sen, miten tämä elokuva tulisi päättymään; olihan kyseessä
alunperin nimenomaan trilogiana käsitetty elokuvasarja, joten eipä tämä
kovin monella eri tavalla olisi voinut päättyä. Tästä huolimatta
elokuvaa ei ollut mitenkään epämiellyttävä katsoa, vaan päinvastoin olen
sitä mieltä, että 7 tikaria – Omen III on koko trilogian paras osa.
Elokuva alkaa tikarien kulkeutumisella
palaneesta Thorn-museosta aina vain uudelle omistajalle, kunnes munkit
saavat tikarit viimein käsiinsä ja jo tämä onnistui luomaan vähän
sellaista oikeaa fiilistä elokuvan loppua ajatellen. Pian tämän jälkeen
saatiinkin käyntiin itse tarina, kun nähdään Damienin nousu
suurlähettilääksi, munkkien salajuonen kehittyminen ja kaiken taustalla
ollut Kristuksen toisen tulemisen lähestyminen. Yhdessä nämä muodostavat
sellaisen tarinakokonaisuuden, että elokuvaa katseli ihan ilokseen.
Tietenkin oli selvää, ettei Damienia niin vain saada hengiltä, mutta
matka kohti sitä tapahtumaa oli varsin mielenkiintoista ja jännittävää.
Tosin myönnettäköön, että osa jännityksestä johtui siitä, että luulin,
että Damienin tappamiseen tarvittaisiin kaikkia seitsemää tikaria ja
niinpä Damienin napatessa tikareita yksi toisensa jälkeen itselleen,
mietin pitkään, että kuka olisi lopulta se henkilö, joka ne kaikki
tikarit saisi kiinni Damieniin. No, kerrankos sitä erehtyy. Kuitenkin
Damien oli jotenkin niin hyytävän oloinen, että näiden munkkien
raivaaminen pois tieltä oli karmivalla tavalla oikein mukavaa
seurattavaa, joskin se elokuvan paras tappokohtaus tulee heti elokuvan
alkumetreillä. Tämä hyvän ja pahan kamppailu oli sekin varsin
kiinnostavaa, varsinkin kun tällä kertaa kuvattiin tätä kamppailua
lähinnä pahan puolelta, mikä oli jokseenkin virkistävää. Damienin
opetuslapset olivat hyvä lisä elokuvaan, vaikka heidän yhteiskohtaus oli
kaikessa fanaattisuudessaan vähän naurettava, mutta kun he pääsivät
kunnolla töihin, oli lopputulos tyly. Elokuvan loppu oli sinänsä ihan
kelvollinen, mutta kyllä se Damien loppujen lopuksi aika helpohkosti
pääsi hengestään, mikä oli pienoinen miinus. Se hyvän voitto pahasta oli
toteutettu ihan tyylikkäästi, eikä liian saarnamaisesti, mikä taas oli
ihan positiivista. Jerry Goldsmithin musiikki ei vedä vertoja
ensimmäisen osan musiikille, mutta kyllä minä tästä enemmän pidin kuin
siitä toisen osan musiikista, joka ei millään tahtonut jäädä mieleen.
Ensin oudoksuin vähän Sam Neillin
valintaa Damieniksi, mutta pienestä alkujärkytyksestä toivuttuani hän
osoittautui lopulta aivan oivalliseksi valinnasta. Ei sillä, etteikö
joku muukin olisi voinut aikuista Damienia ihan hyvin näytellä, mutta
eipä ollut Neillkään lainkaan hassumpi tapaus. Hänen kasvoiltaan
oikeasti paistoi se tietty pahuus, joka juuri Damienille sopiikin.
Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta munkki DeCarloa näytelleellä Rossano
Brazzin maneereilla oli selkeitä yhtäläisyyksiä Markku Toikan
maneereiden kanssa, vaikka ulkonäöllisesti toisistaan eroavatkin.
Pisteitä: 3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti