tiistai 31. elokuuta 2010

Project 1001, osa 128/1001: Vaarallinen romanssi

Alkuperäinen nimi: North by Northwest
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Ernest Lehman
Pääosissa: Cary Grant, Eva Marie Saint, James Mason
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1959

Kesto: 131 min

- Not that I mind a slight case of abduction now and then, but I have tickets for the theater this evening, to a show I was looking forward to and I get, well, kind of unreasonable about things like that.
- With such expert playacting, you make this very room a theater.
 
Roger O. Thornhill (Cary Grant) sekoitetaan Phillip Vandammin (James Mason) ja tämän apureiden toimesta agentti George Kaplaniin, minkä vuoksi hänet kidnapataan, mutta vaikka hän kuinka vakuuttaa olevansa Thornhill eikä Kaplan, rosvot eivät usko häntä. Niinpä kun Thornhillin on mahdotonta suostua roistojen vaatimaan yhteistyöhön, he päättävät tapattaa tämän juottamalla hänet ensin humalaan ja sitten pistämällä tämän liikkuvan auton rattiin ja auton suunnan kohti jyrkännettä. Thornhill kuitenkin saa pidettyä auton tiellä, mutta joutuu poliisiasemalle rattijuopumuksen vuoksi. Päästyään vapaaksi hän aikoo ottaa selvää oikeasta George Kaplanista, mutta tutkiessaan Kaplanin liikkeitä hänet ensin sotketaan murhaan ja myöhemmin vielä kauniiseen viettelijättäreen Eve Kendalliin (Eva Marie Saint), joka ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä hän näyttää...

Nyt kun on virstanpylväät ylitetty ja reissut tehty, on aika palata hommiin ja tällä kertaa vuorossa on tämä elokuva, jonka olen arvostellut kertaalleen, joten tämä on jälleen näitä Projecti 1001 -päivityksiä. Muistelin päätyneeni ensimmäisellä katselukerralla antamaan tälle elokuvalle vain 2,5 pistettä, mutta en minä ihan niin alhaista pistemäärää lopulta antanutkaan, mutta sitten ensimmäisen arvostelun mielipiteeni tästä elokuvasta on sentään vähän kohentunut, mikä tekee tästä elokuvasta ensimmäisen näistä ”uusinta-arvosteluelokuvista”, jonka kohdalla pistemäärä on edes hivenen kohentunut, sillä ihan kelvosta ja seurattavasta jännäristä Vaarallisesta romanssista oli kyse.

Elokuva on siis rikostrilleri, jossa on Hitchcockille tyypilliseen tapaan salaisia agentteja ja huimaan seikkailuun johtava väärinkäsitys, joten ihan omaperäisimmästä päästä tarina ei ollut, mutta onhan se myönnettävä, että olihan tämä aika viihdyttävä tapaus. Tähän viihdyttävyyteen eniten ei kuitenkaan vaikuttanut itse elokuvan tapahtumat, vaan enemmänkin Bernard Herrmannin hyvin käytetyn musiikin, joka soi lähes aina, kun jotain jännittävää tapahtui tai oli tapahtumassa. Loistava tunnelmanluoja tuo musiikkiraita siis. Itse tarinaa seurasi vähän sillä silmällä, että mitähän koukeroita matkan aikana tuleekaan, mutta ainoastaan Kaplanin ns. oikea henkilöllisyys paljastettiin katsojille vähän turhan aikaisin ja mielestäni sen olisi voinut pitää piilossa vaikkapa juuri siihen saakka, kun Thornhill sai tietää Kaplanista. Thornhillin uja Kendallin romanssinpoikasesta ei tahtonut olla oikein kipinää ja siten se tietty kaivattu syvyys heidän suhteestaan jäi puuttumaan. Varsinkin Thornhillille kirjoitettu dialogi oli nautinnollista paikoitellen. En sitten tiedä, pitäisikö minun olla amerikkalainen nauttiakseni suuresta lopputaistelusta Mt. Rushmorella, mutta ei vain tuo kohtaus tehnyt niin minkäänlaista vaikutusta; ihan samalta se olisi minusta tuntunut, jos pako ja taistelu olisi tapahtunut tuossa lähimetsän korkeilla kallioilla (en oikeasti tiedä, onko lähimetsissä sellaisia). Niinpä tästä suuresta lopputaistelusta, josta paikalliset sanomalehdet kuulemma vetivät herneen nenään (”ettäs Hitchcock kehtaakin kuvata siellä tällaista kohtausta”). Kuitenkin ihan perushyvä trilleri Hitchcockilta, mutta ei lukeudu minun suosikkieni joukkoon hänen tuotannossaan.

Cary Grant ja Eva Marie Saint eivät missään nimessä yltäneet mihinkään suurellisiin näyttelysuorituksiin, mutta ihan kelvollisia olivat rooleissaan kyllä, eikä juurikaan valittamista siten ollutkaan; heidän väliltä vain puuttui se kipinä, joka olisi ollut omiaan tekemään heidän roolihahmoistaan parempia.

Pisteitä: 3,5/5

PS. Luin nyt tuon aiemman arvosteluni ja huomasin, että silloin pidin tuosta Mount Rushmore -kohtauksesta. Onpas ihmismieli jännä, hih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti