perjantai 13. elokuuta 2010

The Expendables

Alkuperäinen nimi: The Expendables
Ohjaus: Sylvester Stallone
Käsikirjoitus: Dave Callaham, Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010

Kesto: 105 min
 

- Only an idiot would do this job.
- How much?
- Like I said.
 
Expendables on joukko palkkatappajia, jotka saavat komennuksen Karibianmerellä sijaitsevaan saarivaltioon Vilenaan, jota pitävät hallussaan saarta diktaattorin elkein johtava kenraali Garza (David Zayas) armeijoineen ja hänen apunaan oleva amerikkalainen James Munroe (Eric Roberts), joka on kiinnostunut saaren kokaiiniviljelmistä. Expendablesin johtaja Barney Ross (Sylvester Stallone) lähtee yhdessä Lee Christmasin (Jason Statham) kanssa tutustumiskäynnille saarelle, mutta paettuaan sieltä sotilaiden jahtaamina he päättävät palata vähän isommalla joukolla...

Ei ole hyvä elokuva tämä. Valtavan hypen seurauksena minäkin kiinnostuin tästä elokuvasta, mutta eihän tämä elokuva tällaiselle vähemmän toimintaelokuvalajityypistä diggaavalle voi tarjota kovinkaan paljon. Korkeintaan tusinatoimintaa, jonka katsoo aika neutraalein fiiliksin läpi, mutta siinä se. Vaikka minua kiehtoikin ajatuksesta lukuisista toimintatähtien yhteisleffasta, niin vaikea saada elokuvasta kaikkea irti, kun en näitä useimpia toimintatähtiä tai niiden töitä juurikaan tunne. Vähän tällaisten mietteiden kera istahdin elokuvasalin ylimmälle riville, jossa viimein käänsin aivoni off-asentoon ja päätin vain yrittää nauttia näkemästäni ja näine hyvine The Expendables olikin varsin mainio toimintapläjäys ja melkomoinen badass-tapaus.

Okei, alku ei kyllä vaikuttanut hyvältä. Jossain laivassa merirosvot pitivät miehistöä panttivankeinaan, kunnes paikalle tulee Rossin johdolla pistämään pahat merirosvot pakettiin. Tämän johdannon (lue = hahmojen esittelyn) aikana sitä jo ajatteli, että mitäköhän elokuvasta oikein tulee, mutta kun sitten päätarina pärähti kunnolla käyntiin, niin elokuva tarjosi kyllä viihdettä lähestulkoon alusta loppuun. Eihän tätä elokuvaa todellakaan saa katsoa liian ryppyotsaisesti (tai saa, mutta silloin menettää osan elokuvan viehätyksestä), sillä tämä kyllä kierrättää kaikki toimintaelokuvien kliseet varsin tehokkaasti ja ainakin allekirjoittaneen näköelimiä hivelevästi. Tarina oli hyvin tyypillinen hyvät vastaan pahat -elokuva sillä erotuksella, että nyt niitä hyviksiä on yhden sijasta puolen tusinaa eli sinänsä mitään uutta ei tarjota, mutta kuitenkin melko myyvään asuun elokuva oli kyllä puettu. Totta kai oli jälleen kerran tiedossa näiden toimintaelokuvien suurimpia vitsauksia oleva sankareiden lähes kuolemattomuus -meininki, joten siinä mielessä ei yllätyksiä nähty oikeastaan missään vaiheessa. Kun kaikki kohtaukset vielä ryyditettiin juuri minun mieleeni olevalla action-huumorilla, niin mikäs sen mukavampaa, vaikka ainakin yhdessä vaiheessa sitä huumoria olikin ehkä sen verran liikaa, että melkein olisi voinut kuvitella katsovansa komediaa. Mitä tulee sitten elokuvan toimintaan, niin räjähdykset ja ammuskelut olivat kyllä ihan ilo silmälle, mutta lähitaisteluissa olikin havaittavissa taas niitä adhd-leikkauksia, mutta myönnettävä on, että ei tosiaan kuitenkaan sieltä pahimmasta päästä olevia sellaisia... tai sitten minä olen vain turtunut niihin, etten osaa välittääkään niistä. Kun sitten elokuva loppui, piti jäädä katselemaan vielä lopputekstejä, kun taustalla soi Thin Lizzyn The Boys Are Back in Town, joka oli hyvä lopetuskappale hyvälle toimintaelokuvalle.

Kuten yllä totesin, niin en nyt liiemmin tunne toimintatähtiä (muuta kuin nimeltä) tai heidän elokuviaan, joten siinä mielessä tämä elokuva valaisi hyvin myös heidän kykyjään. Näistä Jet Li jäi aika munattomaksi, eikä hän tuntunut kuin yhdeltä aasialaiselta taistelulajimestarilta monista, kun en näitä aasialaisia toimintaelokuviakaan silleen katso. Niin sanotusti uusista tuttavuuksista pidin eniten Jason Stathamista, Mickey Rourkesta (olen nähnyt hänet Double Teamissa viime vuosituhannen puolella, mutta en ole painanut mieleeni) sekä Dolph Lundgren, jonka hänetkin nähnyt muistettavasti vain Rocky IV:ssä, joten hänen varsinainen lahjakkuutensa toimintatähtenä on jäänyt kokonaan piiloon. Näiden kolmen elokuvia pitääkin ruveta hankkimaan jossain vaiheessa ja varsinkin Statham teki minuun niin suuren vaikutuksen, että oikein ketuttaa, että jo hankittu Crank on katselulistalla vielä monen kuukauden päässä. Rourkesta sen verran vielä, että häntä olisi ehdottomasti pitänyt näkyä enemmän. Itse ”pääjehu” Sylvester Stallone oli hänkin varsin mainiossa vedossa.

Pisteitä: 4/5

PS. Stallonen, Bruce Willisin ja Arnold Schwarzeneggerin yhteiskohtauksessa vitsailtiin Schwarzeneggerin kustannuksella ainakin ehkä hänen Junior-elokuvallaan, mutta varmasti hänen poliitikan urallaan ja mainittiin hänen hahmonsa pyrkivän presidentiksi. Minä en odottanut Schwarzeneggerin tokaisevan maailman tunnetuinta repliikkiä, sillä se ei olisi sopinut kohtaukseen tarinallisesti, mutta ai kun olisin nauttinut, jos Stallonen esittämä Ross olisi tokaissut tyyliin ”Now he's running for presidency, but someday... someday he'll be back”, mutta ei sitten. Kaikkea ei sentään voi saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti