Ohjaus: Nimród Antal
Käsikirjoitus: Alex Litvak, Michael Finch
Pääosissa: Adrien Brody, Alice Braga, Topher Grace
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 108 min
- How do we kill them?
- However you can.
Joukko ihmisiä herää siihen, että he
putoavat korkealta ja kovaa ja laskeutuvat laskuvarjoilla tuntemattomaan
viidakkoon, eikä kenelläkään tunnu olevan minkäänlaista muistikuvaa
siitä, miten ovat sinne joutuneet. He kuitenkin epäilevät olevansa
jossain Amazonin viidakossa kasvillisuuden perusteella. Pian vetovastuun
ottava Royce (Adrien Brody) huomaa, että monilukuisesta sakista yhtä -
lääkäri Edwiniä (Topher Grace) - lukuunottamatta kaikki ovat jonkin
sortin väkivallan ammattilaisia. He lähtevät etsimään ulospääsyä
viidakosta, mutta he eivät vain huomaa olevansa osa suurta
saalistuspeliä, vaan myös olevansa totisesti hyvin, hyvin kaukana
kotoaan...
Nyt täytyy myöntää, että tämän elokuvan
ensi-ilta tuli kuin varkain, sillä ennen viime tiistaita en ollut ollut
siitä tietoinen. Toki tiesin elokuvan olevan jossain vaiheessa tulossa,
mutta julkaisuajankohta oli jäänyt huomiotta kokonaan. Tämä ei
kuitenkaan ollut ainoa yllätys. Olin nimittäin pitänyt tätä vain jonkin
sortin uusintafilmatisointina, jossa nimensä mukaisesti predatoreja
onkin useampia (ajattelin kahta) eikä niinkään jatko-osana, mikä se
kuitenkin oli. Viimeinen suuri yllätys oli se, kuinka suurella
volyymilla elokuva tuotiin valkokankaille: (lähes) samanaikainen
julkaisu kaikkialla maailmassa ja Suomessakin elokuva rynni heti
muihinkin kuin vain niihin isoimpiin teattereihin; pelkästään
Tennispalatsissa elokuvaa esitetään kolmessa salissa samanaikaisesti.
No, mitä tulee sitten itse elokuvaan, niin Predatorsilla oli
toden totta mahdollisuudet nousta minun suosikikseni Predator-leffoista,
mutta lopulta ihan niin ei käynytkään, mutta kakkospaikalle kyllä
.
Minä ainakin odotin paljon, nähdäänkö elokuvassa samankaltainen minigun-episodi kuin Predator - Saalistajassa
(no, ajattelinhan vielä elokuvan alkaessa elokuvan olevan
uusintafilmatisointi) ja kas, sellainen saatiin ja vieläpä heti alussa.
Tämä oli mielessäni todella hyvä ratkaisu, sillä en varmasti ollut
ainoa, joka tätä odotti ja tämän jälkeen pystyikin sitten keskittymään
itse tarinan seuraamiseen ja mikäs oli seuratessa, kun tarina oli varsin
onnistunut. Ensin väki kerättiin niin sanotusti kasaan ja sitten
yritetään löytää viidakosta pois ihmisten ilmoille. Vaikka joukossa
onkin peräti kahdeksan ihmistä, niin predatorit pysyivät piiloissaan
hyvin pitkän aikaa ja niinpä tunnelma pääsi kohoamaan vähitellen yhä
piinaavammaksi jännitykseksi, varsinkin kun iso, valoisa viidakko saa
minulle kylmiä väreitä niskaan. Kun sitten saalistus toden teolla alkaa,
niin se ei tapahdu silleen hätiköiden, vaan hahmot pysyvät kiitettävän
pitkään elossa, kiitos Roycen hahmolle kirjoitetun terävän älyn. Pari
yllättävää juonenkäännettäkin elokuvaan mahtui ja varsinkin heidän
päästyään pois viidakosta kirkkaan taivaan alle koettiin sellainen
twisti, että elokuvasta tuli vain entistäkin nautittavampi. Kun sitten
niitä predatoreja väistellään, niin ilokseni huomasin, että pääosin
selvittiin ilman adhd-leikkauksia niin, että taisteluista ja pakoon
juoksemisista sai jopa jotain selvääkin.
Loppujakso menikin sitten vähän pipariksi
noin niin kuin tunnelmaltaan, vaikka kyllä sitä siltikin vielä katsoi.
Ensin ryhmä rämä pääsee sisätiloihin suojaan ja jotenkin nämä sisätilat
eivät tehneet oikein minkäänlaista vaikutusta ja olisin halunnutkin
ryhmän pysyttelevän koko ajan ulkosalla pelkäämässä henkensä puolesta.
Tässä vaiheessa tarinaan saatiin vielä yksi hahmo Noland (Laurence
Fishburne), jonka ainoa tehtävä tuntuikin selittää ryhmälle (ja siten
katsojille) predatoreista ja niiden motiiveista ja siten Noland jäikin
aika turhaksi. Sitten kun yksi predator on ajanut joukon taas ulos,
onkin jo laskeutunut pimeys ja tässsä pimeydessä ei ollut vain samaa
fiilistä kuin avoimessa, valoisassa viidakossa liikuttaessa. Loppujakson
parasta antia oli ehdottomasti tämä miekkataistelu, sillä se oli
toteutettu ihan kiinnostavasti. Ennen elokuvan loppua nähdään myös
predatorien kaksintaistelu, mutta koska ne näyttivät niin samoilta, niin
siitä ei oikein ottanut selkoa, kumpi niistä voitti, vaikka hyvin pian
taistelun jälkeen tämäkin selvisi. Loppuratkaisu oli ihan hyvä, mutta
ihan loppuun olisin toivonut loittonevaa kameraa, joka olisi liikkunut
aina yläilmoihin asti lopputekstien vyöryessä ruudulla, mutta sen sijaan
kuva leikattiin äkkiä poikki ja alkoi joku täysin elokuvan tunnelmaan
sopimaton loppumusiikki. Itse elokuvan aikana musiikitkin olivat hyviä
tunnelmanluojia.
Elokuvan näyttelijät olivat mielestäni
ihan hyviä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että itse hahmot oli
kirjoitettu hyvin yksiulotteisiksi ja siten elokuvasta puuttuivat ne
todelliset persoonallisuudet. Toki alusta asti oli aikalailla selvää,
ketkä varsinkin tulevat selviämään hengissä, mutta noin yleisesti ottaen
sillä ei tuntunut olevan mitään väliä, ketkä kuolevat ja missä
järjestyksessä. Tämä on sinänsä vähän sääli, sillä vähän enemmän
luonnetta mukaan, niin elokuva olisikin saattanut nousta
suosikki-Predatorikseni (edellisen kappaleen nillityksestä huolimatta),
mutta ei sitten.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti